Pierusta ja uraanista

A A
6.6.2012 7:07 Seppo Kotilainen

Ihan piti tässä eräänä aamuna nipistää itseään poskesta ja tormata katsomaan kalenterista, että onko nyt jokin ylimääräinen aprillipäivä, vai mistä on oikein kyse, sillä niin uskomattoman uutisen luin kyseisen päivän Iisalmen Sanomista.

"Nautojen ruoansulatus pieruineen ja röyhtäilyineen nousee varsin merkittävään rooliin Kiuruveden kaupungin hiilijalanjäljessä", näin luki lehdessä eikä se muuksi muuttunut, vaikka tavasin tekstin oikein useampaankin kertaan.

Voi hyvä..! Että joku tutkija kehtaa ruveta ihan asioikseen mittailemaan lehmien piereksimistä ja röyhtäilyä aivan kuin tänä aikana ei olisi huomattavasti tähdellisempiäkin tutkimuskohteita kuin lehmien hännänalusten nuuskiminen ja sieltä pullahtelevien pierujen ja suusta tulevien röyhtäilyjen kyttääminen.

Vaan niinpähän se on, on aina ollut ja tulee aina olemaan, että kun tutkijoiden kynnet riveävät suuren rahan tukemien ja omistamien hankkeiden ja yritysten aiheuttamista vaaroista ja ongelmista, niin sitten yritetään kaikin keinoin kääntää huomio tyystin toisarvoisten ja mittasuhteiltaan mitättömien asioiden puoleen.

Mielenkiinnolla odotankin, että milloin siirrytään lehmien ohella tutkimaan myös meidän ihmisten röyhtäilyä, ja että milloin joku pierutieteen tosentti hyökkää asentamaan jotakin tötteröä meikäläisenkin takapuoleen ja virittelemään mittauskalustoaan hinkselinnappeihin riippumaan.

Sen uskallan jo ilman kyseisiä rensseleitäkin ennustaa, että allekirjoittaneelle tulee käymään varmasti aivan samalla tavalla kuin Kiuruveden lehmille, eli että otsikoihin päästään - tai paremminkin joudutaan, jos ryhdytään piereksimisen perusteella myös meidän ihmisten hiilijalanjälkiä rätnäilemään.

Sitä ei sen sijaan osaa varmasti kukaan ruveta edes arvailemaan, että millaisia lukemia olisi mittareihin tärähtänyt, jos pierututkijat olisivat aikoinaan muutaman yön savottakämpillä viettäneet. Tai käyneet sen kaverin luona, joka oli tarinan mukaan päryytellyt peräpäällään "Honkain keskellä mökkini seisoo" -laulun aivan nuotilleen. Mitä nyt oli ainoastaan vähän kertosäkeen kohdalla takerrellut.

Toisaalta ei siihen aikaan kyllä tälläiset jonniinjoutavat tutkimukset olisi edes juolahtaneet kenenkään mieleen. Lehmät saivat märehtiä ja heilutella häntiään ihan rauhassa - ja piereminenkin oli ihan luonnollista. Ei sitä tarvinnut hävetä eikä pahemmin pidätelläkään. Puhumattakaan, että se nyt olisi jotenkin maailmanloppua edistäväksi tuomittu.

Mutta asiasta toiseen, mistähän löytyisivät ne rohkeat tutkijat, jotka uskaltaisivat ruveta kaivosherrojen ja muiden mahtimiesten mieliksi rukkaamattomin mittarein selvittämään esimerkiksi Talvivaaran kaivoksen uraanipäästöjä sekä myös sitä, että mitä uraanille Sotkamosta lähdön jälkeen tapahtuu.

Hiilijalanjälkeen vaikuttavia päästöjä ainakin syntyy varmasti monta kertaa enemmän kuin mitä Kiuruveden lehmät kykenevät konsanaan pieremään ja röyhtäilemään, kun Talvivaarasta kaivettu uraani rahdataan ensin ulkomaille rikastettavaksi ja hiissataan sitten takaisin tänne Suomeen poltettavaksi.

Hiilijalanjälkeä tähdellisempää olisi kuitenkin selvittää, että onko sen ydinpolttoaineen alkuperä, jota Suomeen takaisin tuodaan todella Talvivaarassa vai kenties jossakin aivan muualla, ja varmistaa, että Talvivaaran uraania ei vain vahingossakaan päädy esimerkiksi sotilaallisiin tarkoituksiin maailmalle.

Eräästä lehdestä nimittäin luin, että Cameco Corporation, jonka kanssa Talvivaara on solminut uraanin myynti- ja ostosopimuksen, on ydinsulkusopimuksen vastaisesti myynyt köyhdytettyä uraania ydinpommien valmistamiseen USA:n armeijalle.

Ja jos tämä on totta, niin kannattaa olla enemmänkin kuin varovainen.

Kirjoittaja on maanviljelijä Iisalmen Kirmalta.