EmediateAd

Nainenkin tietää liivien antavan tukea

15.7.2011 6:06 Veera Tegelberg

Vaalien jälkeen on puhuttu maahanmuuttokeskustelun ilmapiirin muutoksesta.

Perussuomalaisten vaalivoittoa pidetään pääsyynä suvaitsemattoman ilmapiirin kasvuun. Maahanmuuton vastustamisesta ja sulkeutuneisuudesta on tullut järkevää - jopa suotavaa. Stubbilainen let's go -meininki ei enää iske.

Persut eivät kuitenkaan ole keksineet pyörää. Suvaitsemattomuuden renkaat ovat pyörineet Itä-Suomessakin kiihtyvään tahtiin jo 1990-luvulta lähtien. Tuolloin murheenkryyniksi muodostui Joensuu.

Vuonna 1995 koripalloilija Darryl Parker palasi Yhdysvaltoihin Joensuun rasistisen ilmapiirin vuoksi.

2000-luvun alun hiljaiselon jälkeen villin idän pääkaupunki on kunnostautunut jälleen viharikosuutisoinnissa. Nyt asialla ovat jälleen moottoripyöräkerhot ja uusnatsit.

Ruotsalaiskirjailija Kent Lindahl on entinen skinhead.

Lindahlin mukaan äärinationalismi nostaa kaljua päätään hyvinvointiyhteiskunnan järkkyessä. Työttömyys, köyhyys, turvattomuus ja juurettomuus ajavat erityisesti nuoria äärioikeistolaisten liikkeiden jäseniksi.

Monen lopullisena päätepysäkkinä on järjestäytynyt rikollisuus.

Valkoisen rodun puolesta myllyttäminen näyttävää olevan lähellä monen moottoripyöräkerhon jäsenen sydäntä.

Virkavaltaa kohtaan tunnettu syvä luottamuspula ja oman kunnian hätävarjelu leimaavat myös äärioiekistolaisuutta. Tässä mielessä moottoripyöräjengit ja uusnatsit ovat verrattavissa suoraan Italian mafiaan: vaimoa ja asetta ei lainata.

Cannonball MC on yksi ahkerimmin levittäytyneistä alan ryhmistä. Helvetin enkeleiden entinen kannattajakerho on perustanut omia supporter eli tukikerhojaan ympäri Suomea. Myös Iisalmessa porukkaa pyörii.

Lindahlin mukaan äärioikeistolaiset ryhmät turvautuvat myyttiin valkoisen rodun kunniasta. Etnisten ryhmien vastustaminen on oljenkorsi, tie kunniakkaaseen tulevaisuuteen.

Oman elämän muuttuessa hallitsemattomaksi, halutaan hallita jonkun toisen elämää.

Tuskin skinien tai moottoripyöräjengien taustalla on pelkkää yhteiskuntaan turhautumista. Järjestäytyneenä ja aktiivisena liikkeenä kyseisten ryhmien kannattaisi tehdä itsestään ja tavoitteistaan enemmän selkoa.

Jos tunnuslause on "haistakaa v*ttu", ei ulosanti ole kaikkein onnistuneinta. Liivit päällä ympäri kyliä pörräävät kerhot tunnetaan lähinnä vain nimestään ja turpakäräjistä.

Joensuun Cannonball MC lähetti maaliskuun lopussa sanomalehti Karjalaiselle avoimen kirjeen, jossa kerho halusi puhdistaa mainettaan.

Kirjeen perusteella cannonballit ovat oikeutta rakastavaa herrasmiessakkia. Tämä on kuitenkin pahasti ristiriidassa yleisen mielikuvan kanssa.

Jos järjestäytyneillä ryhmillä kerran on aseita, asennetta ja mahtia, laittaisivat tappeluintoiset jäsenensä kuriin liikkeensä maineen nimissä. Oman käden oikeutta pitkin pitäjiä jakavat jannut eivät ole ainakaan kunniaksi kyseisille kerhoille.

Kerhon tunnus on kuin liikennemerkki: se jää mieleen hyvässä ja pahassa.

Lindahl pitää yhtenä uusnatsismin leviämisen syynä yhteisen kulttuurin häviämistä. Jos oma identiteetti on repaleinen, on toisten kulttuurien ymmärtäminen varmasti vaikeaa.

Skinien uhoamisen tarve ja oman maskuliinisuutensa korostaminen voidaan siis nähdä oman kulttuurin luomisena.

Siinäpä taas alakulttuuria kerrakseen.

Kommentoi artikkelia

Kommentit

katsoihmistä kirjoitti 15.07.2011 09:25
Hyvinvointi yhteiskunta on vain harha. "Perussuomalaisten vaalivoittoa pidetään pääsyynä suvaitsemattomuuden ilmapiirin kasvuun".Tästä vaalivoitosta on kulunut häviävän pieni hetki. Katsottaessa vaalien jälkeiseen aikaan, niin hallituksen muodostuksen "väpelöinnillä" lienee silloin syynsä, kaikkihan oli odotuskannalla ja seisupisteessä vaaliaika mukaan lukien nejännesvuoden. Tämä tunnussanan asemaan noussut sana (v....) on ollut meillä kaikilla yhteinen jo yli vuosikymmenen, sanahan virallistettiin kirosanaksi - muistatteko? Ja häpeäksemme se on saanut hyväksynnän, kuuluu ja kuluu käytössä enemmän kuin anteeksi, olkaa hyvä ja kiitos? Pahoinvointi ei ole yksien vuosienkaan tulos? Elämme jatkuvassa muutosten maailmassamme. Keskustelut paljoudessa vaalien jälkeen, hallitusta muoostettaessa ovat olleet lähestulkoon vi...vierimäisiä, ollako mies vai nainen, ja viimmeisin tulema lienee, ett'ei kumpaakaan - on vain ihminen. ollaan unodettu se luomiskertomuksen kohta, jossa sanotaan miksi Hän heidät loi- ja näkyvin merkein ja nämä merkit ovat nousseet tämän ajan pävittäseksi hokemaksi ja yöpuolen tavoitteeksi,rahalla, jopa hengellä maksettavaksi. Perssujen syyttely on aivan käsittämätöntä, siellä on väki aivan samantasoista kun missä puolueessa tahansa - lukenutta,viisasta väkeä? Sisäinen turvallisuus on hukassa, järkkyy pahan kerran? Hätä ja tuska tämän maailman on suurempi  kuin saattaa aavistaa. Viimmeiset vuodet siitä vastattiin "merkonomijohtoisesti", supistellen, ulkoistellen esim poliisivoimia - onko maahanmuuttajat jääneet valvomatta? Kannattaa muistella aikaa ennen TV:tä, ja verrata tähän aikaan!Mitä ollaan sitä kautta opittu? Filmeiltä katsottu rikollisuutta, kuin oppitunneilta. muistetaanpa se kerrallinen pankkiryöstö, suomalaisittain toteutettuna.  
Kommentoi