| Kirjaudu sisään | Tunnukset hukassa | Tilaa lehti | Jätä ilmoitus | Yhteystiedot |
|
|
|
Muistot osana menneisyyttä
Pitkästä aikaa istuin olohuoneen sohvalla vain kuunnellen tyhjän talon ääniä. Tarkoituksenani oli katsoa televisiota, ja unohtaa hetkeksi koulukiireet, mutta television herjatessa signaalin puutetta, suljin sen, ja huomasin tuijottavani olohuoneen kattoa. Jäin kuuntelemaan tyhjän talon ääniä: humisevaa pakastinta, tikittävää kelloa, tuulta ulkona ja tasaisen rauhallista hengitystäni.
Tuijottelin huoneen kattoa ja seiniä muistaen ne lukuisat kerran, kun olin istunut sillä samalla sohvalla. Olin kuunnellut tyhjän talon ääniä ennenkin, ja istunut sohvalla minulle tärkeitten ihmisten kanssa. Olin tullut sohvalle katsomaan televisioita, jos en ollut yöllä saanut unta, ja tuijotellut ikkunasta lumisadetta. Huomasin, että huone oli täynnä muistoja.
Elämä olisi aika tylsää ilma muistoja. Itse asiassa se olisi jopa pelottavaa ja ahdistavaa. Jokainen haluaa muistaa elämänsä ihanimmat hetket, kuten häänsä ja ensimmäisen lapsensa syntymän. Otetaan valokuvia, kirjoitetaan päiväkirjaa ja muistellaan ihania hetkiä. Halutaan nauttia elämästä niin paljon kuin se on mahdollista, ja niin pitkään kuin se on mahdollista. Halutaan ottaa ilo irti kaikesta mahdollisesta, kerranhan sitä vain eletään.
Mutta jos halutaan nauttia elämästä, niin miksi täytyy kiirehtiä kuitenkin niin paljon? Juostaan ympäriinsä tarkkaillen ympäristöä, mutta näkemättä kuitenkaan mitään. Ei osata rauhoittua tai pysähtyä hetkeksikään.
Haluammeko sitten kokea mahdollisimman paljon mahdollisimman lyhyessä ajassa, jolloin koemme kaiken niin nopeasti, että hädin tuskin huomamme sitä?
Ihmisten kiireisyys näkyy selkeästi myös arkielämässä, eikä tarvitse mennä kauaksikaan. Kun kävelee pitkin kaupungin katuja, näkee selkeästi kuinka kiire ihmisillä on. Osa jopa juoksee kadulla, tai ainakin kävelee ripein askelin. Jos joudutaan odottamaan kaupan kassajonossa, suurin osa ihmisistä alkaa liikehtiä hermostuneesti ja vilkuilla kelloa levottomana. En oikein usko, että kiire, stressi ja kärttyisyys lisäävät elämäiloa.
Haluamme siis nauttia mahdollisimman monista asioista elämämme aikana, kuten luonnosta, vapaa-ajasta, ystävien seurasta ja pienistä elämän iloista. Listaahan voisi jatkaa loputtomiin. Kuitenkin on jännä huomata, että moni sanoo esimerkiksi lenkille lähtiessään, että lähtee nauttimaan luonnon rauhasta, mutta laittaa kuitenkin kuulokkeet korville ja musiikki kovalle.
Jokainen tekee tyylillään, ja kuten parhaaksi näkee, mutta väitän, että luonnon rauhoittava vaikutus tulee selvemmin esille, jos korvissa ei pauha raskas hevi.
Jatkan katon tuijottelua sen näköisenä, kuin siellä olisi jotain mielenkiintoistakin. Kierrän katseellani katon uurteita, ja tulen siihen tulokseen, että olen onnekas, kun omistan kyvyn pysähtyä nauttimaan elämän pienistä hetkistä.
Vaikka kaiken kiireen keskellä ehkä tuntuu, että pysähtyminen, rentoutuminen ja vain paikallaan istuminen on täyttä ajanhukkaa, ei se ole aivan niinkään. On ihanaa vain olla paikallaan ja vaipua muistoihin.
Kaikki kuitenkin loppuu aikanaan, ja niinpä lapsuusvuosieni jälkeen muutan omaan kotiin, ja muistelen lapsuuskotini kokemusrikasta olohuonetta. Mutta sehän elämässä on ihanaa: vaikka kaikki muu häviää ja muuttuu, niin muistot jäävät silti jäljelle. Niitä kukaan ei voi viedä sinulta pois.
|
|
