EmediateAd

Meitä on moneksi, onneksi!

A A
10.8.2010 6:07 Atik Ismail

Olin ajaa ojaan. Valtakunnallisessa lähetyksessä kyseltiin saunomisen perään. Joku siellä ( taas ) oli innoissaan, haukkumaan venäläisiä, ja löylytti oikein kunnolla heitä. Siis se vanha kaava; Karjala takaisin... ja sota... ja voissa paistais...

Kokemukseni venäläisyydestä rajoittuvat omaan kulttuuriini. Urheiluun ja jossain määrin valmennettaviin. Vysotskin musisointiin ja kirjoihin. Parhaillaan on menossa Anna Politkovskajan Demokratian raunioilla. Ei niin kaunista kerrottavaa. Suurin ihailemani venäläinen?

Helppo, helppo. Rinat Dasajev, tuo loistava maalivahti, jossa virtaa tataarilaisverta.

Venäjän varapääministeri kävi vierailulla Warkaudessa. Pelasivat jalkapalloa ja pikkaisen kai kalastamista. Sitähän se Urkkikin harrasti. Vieheestä vapautta. Urkin hienoin saavutus lienee Kajaanin Kipinän pelissä ylärimalaukaus. Vieläkin kuulemma ripa vapisee. Jari Litmaselta sujuu jalkapallo paremmin. Mutta mitä teki mies Warkaudessa? Oliko tämä merkki Jarin tulevaisuuden suunnitelmista. Politiikkaan osallistumisesta. Sillä huonosti ei mene, jos taakseen saa mahtavan ja suuren Venäjän varapääministerin. Ihan oikein kadututtaa. Molemmat. Litin upea jalkapalloura, ja se, että en saanut olla mukana. Lieneekö sitten vikana jalkapallotaitoni, tai sen puute, ylipaino tai poliittinen suuntautumiseni? Olisi kiva urkkia?

Meitä on moneksi, onneksi. Kirjailijoita myös. Kesälukemiston koskettavimpaan kuuluu Miika Nousiaisen Vadelmavenepakolainen. Tarina on upea ja tällaiselle Lär Dig Svenska oppilaalle mainio kuvaus ruotsalaisten sieluista. Suomalaisen miehen kautta. Ruotsiin sitä rakastuu, ihan siinä määrin, että laitoin Kuninkaallisten julisteen seinälle. Siinä se Kalle ja Silvia hymyilevät kuin Naantalin auringossa. Ja jotain ruotsalaisten paremmuudesta kertoo sekin, että jävla vie, ne aina on parempia kuin meikäläiset urheilussakin. Me saimme pronssia Barcelonasta, men Sverige tog silver.

Ruotsalaisuuteen pääsin osittain käsiksi Olan kautta. Nyt ei pidä kuvitella ruminta. Ola pelasi jalkapalloa AIK:ssa, kuten minäkin. Meitä yhdisti jalkapalloilun lisäksi raviurheilu. Solvallassa vierailtiin viikoittain. Minä dokasin ja totoa pelasin. Rystrandin Ola katseli. Sillä silmällä niitä hevosia, että osti myöhemmin Express Riden, joka toi Olalle miljoonia. Minun miljoonaani leijuvat vieläkin liian hitaiden hevosten lantakasoissa.

Olen ajanut ojaan. Kuvainnollisesti. Allikkoon asti. Pää kun ei hirveästi hellettä kestä. Siis tappioita. Viimeksi hitsasi kotipelissä, kun surkean esityksen jälkeen vieraat veivät pinnat kotiin. Sitä edellisen kerran vieraspelissä, kun isännät jättivät meidät nollille. Siilinjärvellä. Kummallinen tämä suomalainen jalkapallokulttuuri. Siilinjärvelläkin upeassa kunnossa oleva nurmikko, niin eikös mitä! Paikallinen Sipsi vie pelin kapealle tuoksuttomalle, säälittävälle muovirouheelle, joka montun pohjalla. Ja asteita varmaan viitisenkymmentä. Huh Huh, hellettä ja futiskulttuuria. Ja entäs MyPa? Tuskin koskaan suomalainen seurajoukkue on johtanut kolmella maalilla peliä vieraissa. Sitten se tapahtuu. Maalin kerrallaan vastustaja kuittaa ja viimeisen lisäajalla. Meidän pallistien pää on pikkaisen itsetunnoton, siinä kai sen seuraukset, siinä sen syy. Toista se on vaikkapa Eremenko Juniorilla, joka tekee mitä lystää. Kentällä.

Mutta hänhän onkin ry.....! Siis maalinrykijä!

Lähihoitaja, kulttuurin moniottelija, Kuopio.