| Kirjaudu sisään | Tunnukset hukassa | Tilaa lehti | Jätä ilmoitus | Yhteystiedot |
|
|
|
Marjassa
Kesä on kypsynyt marja-ajaksi. Tuoreena saa kaikenlaista kotimaista. Jo etukäteen mielessä on koreillut marjaisia kuvia. Ennakkokuvissani työnnän aina kauemmas heinäkuun helteet, tukalan kuumuuden. Haaveilen sen sijaan elokuun hämystä, vilpoisasta tuulesta, vaaleista vatukoista, joiden seassa saa nauttia metsäaukion kauneudesta ja rauhasta.
Kyllä heinäkuukin kelpaa, mutta mieluiten sopivan lämpimänä. Silloinhan on joka tapauksessa jouduttava mansikkasarkojen ääreen. Meillä on tuttu marjatila, jonne pistäydymme poimimaan. Se on kuin kotiin tulisi. Uutena kesänä kaikki on samanlaista, kuin talvea ei olisi välissä ollutkaan. Mansikan tuoksu leijuu tuulessa jo kävellessämme pellonreunaa mittauspaikalle. Haemme vakat, ja meille näytetään oma rivi. Jos meillä on onnea, pääsemme pihapellolle. Pihapiiri on niin kodikas, että marjat alkavat tuntua kokoaan isommilta ja nopeilta kerätä.
Puuha tuntuu kovin tutulta. Mansikoista tuli mummolassa meille lapsenlapsille ensimmäinen kesätyö. Pappa maksoi palkkaakin, vaikka olisi sitä muutenkin tehty, marjankeruuta. Myyntiin kerättiin, kunnes marjat alkoivat olla pienempiä ja harvemmassa. Omalla porukalla, ilman vierasta työvoimaa, selvittiin, olihan meillä ahkerat kädet eikä mansikkapeltoala ollut kovin suuri.
Suhteeni mansikkaan on pysynyt läheisenä. Lehdet eivät kutita minua niin kuin monia muita. En saa muitakaan pahoja reaktioita, ähkyn korkeintaan ylensyönnistä. Mutta minkäs teet, kun mansikka maistuu suussa niin hyvältä. Puolustuskannalla olen heti, kun joku kehuu vadelman ylivertaisuutta. Vaikka ovat nekin pensaasta herkullisia.
Marjastus on muutakin kuin talvivarastojen haalimista. Poimiessa on loistava hetki lepuuttaa ajatuksiaan tai kuljetella niitä, jos sille on tarvetta.
Marjastus osaa olla sosiaalista. Eipä aikaakaan, kun viereisestä sarasta löytyy maailman mukavin juttukaveri ja hengenheimolainen.
Kun perheenjäsenet kieltävät minua enää pakastamasta mansikkaa, jotta muitakin marjoja mahtuisi, on suuntauduttava vattuun. Viime vuonna huomasimme ajan puutteessa ensimmäistä kertaa hyödyntää marjatiloja myös vadelman osalta. Vähän rikolliselta se tuntui, kun oli niin helppoa. Metsän tunnelmakin siitä puuttui. Isot ja makeat marjat onneksi pyyhkivät syyllisyyttä tehokkaasti. Ja eipä tuhraantunut aikaa apajan etsimiseen.
Usein sankoihin tulee ahnehdittua enemmän kuin kerralla oikeastaan saisi ja jaksaisi pakastaa. Perkaamiseen kuluva aika pääsee yllättämään. Yöllä silmissä vilisee lampaiden sijasta punaisia palloja.
Mustikkamaisemaan liittyy mielikuvia perinteen siirtämisestä omille lapsille. Haluan kulkea lasten kanssa mustikkametsään ja metsäaukiolle, jolla kasvaa horsmaa ja vattuja. Otetaan eväät mukaan ja opetellaan olemaan metsässä.
Tänä kesänä sain 3-vuotiaan mansikkapellolle katsomaan, mistä niitä mansikoita oikein tulee. Ylipäätään marjavisiitit ovat nyt olleet aika pikaisia vauvan päiväunten aikaan ja imetysten välissä. Silti marjapaikassa on päässyt mukavasti kiireettömään tunnelmaan. Huomaan, miten rauhalliset marjapaikat ovat rakkaita.
Marjat ovat terveellisiä herkkuja. Vauvalle mansikat jo maistuvat. Hän ottaa niitä lautaselta huolellisesti ja taitavasti pinsettiotteella pienillä sormillaan. Esikoinen sanoo marjoista "nam, nam" ja vaatii "isoja mansikoita".
Marjareissulla tärkeintä on luonnossa viipymisen ohella ollut yhdessä vietetty aika. Olipa hyvä, että vanhemmat ja isovanhemmat ottivat meidät lapset mukaan, vaikka itikoiden kanssa piti mustikkametsässä mutista. Kaksinkertainen oli toisaalta ilo, kun välineet olivat kunnossa ja itikanmokomat jäivät hatun ristikon taakse inisemään…
Kirjoittaja hoitaa kahta pientä lasta kotona Iisalmessa.
|
|
