EmediateAd

Marjassa ihan Timona!

A A
24.7.2012 7:07 Atik Ismail

Viimeksi kävin Kokkolassa yli 30 vuotta sitten. Fyysisesti. Pelasin HJK:ssa, vierailin ns. "tähtipelaajana" yhdessä muutaman muun, Kokkola-cupissa. Meillä oli mukavaa. Se oli ensimmäinen kosketus tapahtumaan, joka oli viime viikolla 32:s.

Silloin asuin tähtihotellissa. Tällä kertaa koulussa. Yhdessä muun parinsadan Peekolaisen. Koulun käytävillä sininen väri heijastui kirkkaasti eri-ikäisten pelaajien ihosta ja paidasta. Peekoo pelaa -huudot raikuivat avajaisissa, pelien välissä, luokkahuoneissa ja vaikka missä. Isä Eremenkon puheesta cupin avajaistilaisuudessa paistoi suuri nöyryys lajia kohtaan. Ja itse elämää.

Kolmen nuoren vala kirvoitti ajatukseeni vision, jossa jokainen lapsi saa kokea elämyksiä ja tulla hyväksytyksi. Juuri niitä ARVOJA, joita käsittääkseni moni lasten ja nuorten parissa toimiva seura sekä ohjaaja toteuttaa.

Istuin aika monta tuntia ruokapasseja leimaamassa. Sain nähdä lasten ja nuorten ilmeitä, kuulla puhetta ja aistia tunteita. Onneksi vieressäni oli Marja Lipponen, jolle turnaus oli 29:s! Siis käsittämätön luku, joka on valtavan respektin arvoinen. Kesken vilkkaan keskustelumme siihen tupsahti ikäluokkamme nuorimpia. Käyttäytyivät niin kuin parhaatkin herrasmiehet, odottaen jotakin? Siinä yksi pojista niin syötävän vilkkaasti sitten totesi, että näläkä kurnuttaa mahhoo!

Hetkisen kuluttua toinen siinä huokaillen, että tulispa ne äipät jo shoppailemasta…!

Äidit tulivat, ajallaan. Kuten iskät, jokunen mummi, vaari ja aikuinen. Yhdessä meissä on voimaa sekä yhteisöllisyyttä.

Omien B-junnujeni kanssa ei ongelmia ilmaantunut. Ilahduksia ehkäpä sitäkin enemmän, sekä pelillisesti kuin myös käyttäytymisen johdosta. Iltaisin toiset huilaivat luokkahuoneessa (styylaajat), toiset taas kisadiscoon kenties tutustumaan vastakkaiseen sukupuoleen. Osumatarkkuus lienee ollut hyvä, kun poikien kaulassa fritsut loistivat niin punaisena. Hammastahnaa, hammastahnaa, määräsin poikien lääkkeeksi kaulajälkiin.

Peleissä koettiin tunteita laidasta laitaan. Uskallan väittää, että seuran toiminta-ajatus toteutui kohtuullisen hyvin. Jokainen sai pelata. Jossakin ikäluokassa unelmat kuitenkin tuntuivat olevan joidenkin ns. tähtipelaajien vanhempien ja valmentajan haaveina. Unelmia ja haaveita saa toki olla, mutta niihin ei pidä pyrkiä yhdenkään lapsen kustannuksella. Tällä tarkoitan vähäistä peliaikaa, pelaamattomuutta, puhumattakaan, että kaikkien kuulleen mollataan joitakin pelaajia. Haloo, siis lapsia!

Turnaukseen kuuluu aina olennaisena nautintona musiikki. Avajaisissa sain kiksit Idols-Torstenin laulusta. Hieno nuori mies. Illalla koululuokassamme kaivoin kassistani Jaakko Tepon nimikkobiisin. Siis sen, joka on äänitetty joitakin vuosia (kymmeniä). Roudasin kappaletta, kysyen aika monelta, että voitaisiinko soittaa?! Ihmettelin poikien hymyä, joka oli leveä kuin sen kuuluisan keksin. Ei ihme, sillä eihän enää oikeastaan mistään löydy soittovälinettä C-kasetille!

Siinä sitten pikkaisen murheellisena kävelin käytäviä pitkin. Halosen Timppa se vastaan tuli. Lohdutti ja kertoi, että ajat ovat muuttuneet. Jäätiin juttusille. Poliisin kanssa keskustelu ei ole aina ollut helppoa. Nyt oli ja tulee olemaan. Sen verran avoin ja mukava mies on. Eikä Timo täällä Kokkolassa todellakaan poliisina esiintynyt, vaan ihmisenä, isänä, valmentajana sekä seuramme junnupäällikkönä, josta voi ja saa olla ylpeä.

Toivotettiin toisillemme hyvät yöt, mutta kuten tapanani on, en malttanut olla sanomatta viimeistä sanaa, joka nyt sujui ilman kasettimankkaa, Jaakko Teppoa, jossa kuitenkin soi taustalla Eppu Normaalien sävel; "Poliisi ohjaa sinisellä paidalla uaa, poliisi ohjaa sinisellä paidalla uua…" Luokkahuone avautui, yksi junnuistani siinä jökötti ja tokaisi; "Kasettimankka on tainnut löytyä!"

Olin otettu, mutten ottanut.

Kirjoittaja on lähihoitaja ja kulttuurin moniottelija.

Kommentoi artikkelia

Kommentit

Kommentoi