| Kirjaudu sisään | Tunnukset hukassa | Tilaa lehti | Jätä ilmoitus | Yhteystiedot |
|
|
|
Littana kuin pannukakku
Keskellä talvea vietetyt kesälomapäivät vieroittivat mukavasti arjesta. Vaikka rusketusraitoja ei juuri tullut (paitsi PMMP:n keikalla) ja uikkaritkin roikkuivat lähinnä kylppärin naulassa, loma oli enemmän kuin paikallaan.
Samalla oli aikaa ajatella ja kaivaa kirjahyllyn runsaasta lukemattomat-osiosta käteen mielenkiintoinen kirja.
Tällä kertaa käsiini sattui Pulitzer-palkitun toimittajan Thomas L. Friedmanin kirja Litteä maailma. 2000-luvun lyhyt historia, jossa hän yrittää jäsentää Milleniumin tällä puolella olevaa elämänmenoa.
Kiteytettynä Friedmanin ydinsanoma on se, että viimeisen reilun 20 vuoden kehitys on tehnyt maailmasta littanan kuin pannukakku. Eli olemme palanneet Kristoffer Kolumbusta edeltävään aikaan. Kuinka hitossa?
No, se on tämän yleisen kirosanan, globalisaation vika. Tai siis globalisaation kolmannen vaiheen. Ensimmäinen alkoi vuonna 1492, jolloin maat ottivat mittaa toisistaan raa'alla voimapolitiikalla. Toinen vaihe alkoi 1800-luvun teollisen vallankumouksen yhteydessä, jolloin myös globaali kauppa syntyi.
Kolmas globalisaatio pamahti käyntiin noin vuonna 2 000, ja sitä määrittelee informaation määrän räjähdysmäinen kasvu ja myös tiedonsaannin helpottuminen. Friedmanin sanoin, yksilön mahdollisuudet osallistua maailman menoon vain muutamalla klikkauksella ovat kasvaneet huimasti. Pienikin tiedonmurunen voi levitä ympäri maailman muutamassa hetkessä.
Samalla kuin tiedonsaannin helpottuminen ja raja-aitojen kaatuminen ainakin periaatteessa demokratisoi monia asioita, sillä on myös epätasa-arvoinen puolensa. Vakaasta, stabiilista maailmasta on tullut nopeasti mobiili. Jos et pysy kehityksessä mukana, juna jättää. Jopa silmänräpäyksessä.
Nykypäivän jakolinjat menevätkin monesti sukupolvien mukaan. Nuoret osaavat luonnostaan surffailla tämän päivän aalloilla. Vanhemmat opettelevat, jos ehtivät tai viitsivät.
Jakolinjat näkyvät kaikkein selvimmin viestinnässä. Toki eri sukupolvet ovat aina puhuneet vähän eri kieltä, mutta nykyisin yhteydet pätkivät entistä enemmän välineiden kuin viestin sisällön takia. Nuoremmat elävät litteässä maailmassa, kun monet vanhemmat kuvittelevat maapallon edelleen olevan pyöreä. 15-vuotiaan yläsavolaisen paras kaveri voi olla intialainen nettiystävä eikä naapurin Ville.
En suoraan sanottuna ymmärrä ollenkaan monien ihmisten teknologiavastaisuutta. Aivan kuin esimerkiksi kirja olisi jotenkin arvokkaampi kuin netti tai sosiaalinen media. Sonta on sontaa, tarjottiinpa sitä missä kupissa tahansa. Tärkeintä on viestin sisältö ja sen perille meneminen, ei väline, jolla se välitetään.
Täällä Ylä-Savossakin mietitään monissa kunnissa kuumeisesti kuinka viesti meidän seutumme erinomaisuudesta saataisiin nuorille paremmin läpi. Yksi keino voisi olla niin virkamiesten kuin kuntapäättäjienkin lähteminen joukolla mukaan sähköiseen viestintään ja varsinkin sosiaaliseen median maailmaan. Silloin viestillä ainakin olisi mahdollisuus tavoittaa haluttu kohderyhmä.
Samalla nuorille etäiseksi jäävät tärkeät kunnalliset aiheet voisivat tulla inhimillisemmiksi, läheisemmiksi ja helpommin ymmärrettäviksi.
|
|
