EmediateAd

Kulttuurikesä Iisalmeen

2.8.2012 7:07 Teppo Kulmala

Iisalmen Kamera takavuosina teki kaupunkia valtakunnallisesti tutuksi huomattavasti kirjoitetummin ja arvostetummin kuin nykyään Oluset ja Limuset. Suomme näille paikkansa, mutta edellisen kohdalla ehdottaisin painopisteen muuttamista viininkorjuujuhlien perinteisemmälle linjalle, mikä samalla merkitsee ohjelman radikalisoimista, raitistamista, karnevalisoimista ja monipuolistamista esimerkiksi näyttämötaiteisiin, kuviin ja sirkukseen. Sirkus ilahduttaa myös lapsia ja jos elämme karnevaalihengessä, heidän tulisi saada limunsa ilmaiseksi ja ilman pitkiä jonoja.

Miksi Iisalmessa ei ole kulttuurikesää, vaan pieni viihdekesä. Juhani Aho -päivät ovat merkittävät loihtimatta kuitenkaan suuria yleisöjä tai muuten taidekesätapahtuman luonteen edellyttämää mielenkiintoa. Myös niiden sisältöä kävisi laajentaminen esimerkiksi juhlavuoden (2011) osoittamin perustoin.

Iisalmessa on asunut ja työskennellyt tunnettuja kulttuurihenkilöitä. Kaupunki on kaunis. Kaupunki on persoonallinen. Kuitenkin sen tulisi luoda itsestään avarampaa pienois- ja kokokuvaa. Festivaali on sellaiseen hyvä. Kesäisiä kulttuuritapauksia riittää joka puolella. Silti niille löytyisi vielä yksi Iisalmen kokoinen isohko kohta. Ajatelkaa, että esimerkiksi Seinäjoella pidetään kaksikin lajinsa valtakunnallista kärkipään tapausta: Provinssirock ja Harrastajateatterikesä. Meiltä ei löydy edes laajempaa vuosittain huomiota herättävää herätyskokousta tai lähimmäisenkantoa.

Tarvitsisimme Kuhmon, Kaustisen ja Pyhäjärven henkeä. On valmisteltava Iso Idea. Koljonvirran ympärille kehkeytyvä toiminta ei sitä ainakaan vielä vastaa. Mielestäni Koljonvirta on teema, joka historian taistoineen kaipaisi sekin karnevaaliotetta; vakavasti niin, että teemaa rakennetaan vaikkapa sodalle päinvastaisessa mielessä - tärkeänä rauhankohtaamisen miljöönä. Tähän sopivat yhtä lailla seminaarit ja näytelmät kuin 1960-luvulta saakka rakkauden & rauhan iloisesti liikuttamat rock-, pop- ja folk-musiikki.

Iisalmen torilla sijaitsee hirvittävä esteettinen virhe, esiintymislava, mutta myös, Luojan kiitos, suojeltu Kauppahalli. Tori aivan keskustassa muodostaa luontaisen osan mahdollista uuden tapahtuman miljöötä. Torin säteet johtavat Kulttuurikeskukseen, Evakkokeskukseen, Kuvalippaaseen, Luuniemelle kenttineen, Palois- ja Koljonvirroille, satamaan, Sankariniemelle ja edelleen (Luojan kiitos) savolaisesti sanottuna maailman sympaattisimmalle rautatieasemalle. Majoituspaikkoja kertyy vähän, mutta niitä on järjestettävissä siinä missä Sonkajärvellä, ja Seurahuoneen uusi tuleminen varaa lisää tilaa.

Savolaisuuden teemakaan ei olisi huono. Miksi ei, sen kelpaisi liittyä vaikka Evakon Pruasniekkaan ja laajentaa evakkoteemaa tänne tulleiden ja tulleet täällä vastaanottaneiden sukujen kanssakäymisen tarjoamin näköaloin. Voitaisiin edetä aina pakolaiskeskustelun kansainvälisempään ja yleisempään käsittelyyn - kaiken kansan ohjelmineen - saakka.

Tienoot kaupungissa ovat niin mainiot, että kulttuuritapahtuman puutos vaikuttaa kummajaiselta.

Kesäisiä ideoita voi heittää ilmaan kuin leijoja. Tarvitaan konkreettista lähtökohtaa. Siksi ehdotan - kuulostanee unohtuvalta ja viralliselta, mutta tästähän se lähtee - erityisen taidetapahtumatoimikunnan kokoon kutsumista. Edustettuna ovat ainakin kaupunki, Ylä-Savon Kehitys ja Olvi sekä kulttuurialan yhdistykset ja taiteentekijät.

Kesän vaihtoehto on: tapaus talvella. Silloin esiin nousee mielestäni ensiksi kirjallisuus. Kesä ja talvi eivät toisekseen sulje pois toisiaan ja kohtaavat keväisin ja syksyisin. Iisalmi kulttuurikartalle!

Kirjoittaja on kirjailija ja vapaa toimittaja.

Kommentoi artikkelia

Kommentit

Kommentoi