| Kirjaudu sisään | Tunnukset hukassa | Tilaa lehti | Jätä ilmoitus | Yhteystiedot |
|
Torstai 17.5.2012 |
|
Katse tulevaan
Nyt kun ollaan jo uuden vuoden puolella, en luo katsausta menneeseen, vaan tulevaan. Millainen onkaan tuleva vuosi parhaimmillaan ja pahimmillaan.
Pakko kai se on tammi- ja ehkä myös helmikuussa jossain määrin kiinnostua presidentinvaaleista. Kävin jo ennen joulua kolmessa vaalikoneessa, ja koska sain niistä kaikista saman ykkösnimen, minulta äänen saava henkilö on nyt tiedossa, ellei hän sitten tee jotakin aivan järkyttävää mokaa kalkkiviivoilla.
Varmaa on, että vaaleista pidetään monenlaista melua monenlaisissa medioissa. Osa ehdokkaista käy jo syksyn kunnallisvaalikampanjaa. Itselleni tärkeintä tammikuussa on kuitenkin ihanteellisten eli viidestä kymmeneen asteen hiihtokelien odotteleminen. Toki myös tarpeeksi paksu lumipeite on paikallaan.
Alkutalven elämässä presidentinvaaleja oleellisempia omissa kirjoissani ovat myös viimekesäisen hulvattoman ulkomaanmatkan muisteluilta ja Kyrönniemen pianoiltojen yleisön toivekonsertti, vaikka tietenkin näinä maailmanaikoina on osattava arvostaa Suomen yleistä ja yhtäläistä äänioikeutta ja vääristelemätöntä lopputulosta.
Helmikuussa hanget saavat kimaltaa pakkasessa, koska silloin on jo hyvä viritellä kameraa kuvauskuntoon. Valon leikki hangella jaksaa kiinnostaa aina vain. On varmaankin varauduttava suojelemaan vesiputkia mahdolliselta jäätymiseltä.
Maaliskuussa vatsalihakset ovat kovassa prässissä, koska talvilomareissulla saa nauraa viikon putkeen. Matkaseura ei ole hiljaisimmasta eikä tylsimmästä päästä.
Jokohan huhtikuussa alkaa tuulla niin kovasti, että on taas sähkökatkojen vaara. Ja kyllähän vanhan kansan mainostamia Tapion riihenpuinteja on hyvinkin jo maaliskuussa. Onneksi tulin ostaneeksi paristoilla toimivan ledlyhdyn. Pimeässä kodissa tekee pieniä askareita tai lukee ihan hyvin myös ledvaloisen otsalampun varassa.
Kesän aluksi olisi tiedossa monenlaista matkaa ja festivaalia. Mukava niitä on suunnitella, mutta yhä useammin kuulen korvissani isän sanovan: "Jos eletään ja tervennä ollaan."
Tulevaisuuteen ei onneksi näe, mutta suunnitelmia voi, saa ja pitää tehdä.
Heinäkuussa lämmintä ei tarvitse olla yli 25 astetta, vähempikin riittää. Ukkosmyrskyjä ja niiden aiheuttamia tuhoja en kaipaa, tuskin kukaan muukaan. Kiinnostuneena seuraan, nouseeko kukkaketoon tänä kesänä uusia lajeja. Jännitän, tuleeko sukuseuran kokoontumiseen ketään, koska heinäkuun viikonloput ovat tunnetusti kovin varattuja.
Alkusyksystä pitäisi ilmeisesti aloittaa jokin uusi harrastus, mutta luulen, että menen toistaiseksi näillä nykyisillä.
Lokakuussa on sitten kunnallisvaalit. Seuraavalla kerralla neljän vuoden kuluttua kuntia voi olla jo huomattavasti vähemmän kuin nyt, joten jonkinlaista historiaa tehdään. Mielenkiintoista on, onko kunnallisvaalienkin ydinteemana Eu ja euro ja kuinka kyllästyneitä ihmiset vain yhteen puheenaiheeseen ovat.
Mayakalenterin mukaan 21.12.2012 jälkeen alkaa uuden pitkänlaskun kierros. Maailmanloppu on peruttu.
Kaikkea tätä voi tapahtua tai sitten jotakin ihan muuta. Se tulevaisuudessa onkin hauskaa, ettei voi tietää.
|
|

