EmediateAd

Kansanvallalle ei ole vaihtoehtoa

A A
9.2.2010 5:13 Kari Virranta

Niccolo Machiavelli on yksi valtio-opin historian merkkihenkilöistä. Hänen kirjoittamansa teos Ruhtinas on kulunut vuosisatojen ajan valtio-opin opiskelijoiden käsissä. Ruhtinas on käännetty kymmenille kielille, välillä se on ollut myös kiellettyjen kirjojen listalla.

Machiavelli eli 1500-luvun taitteessa Firenzessä. Teos on siten asetettava yhteyteen aikakautensa politiikkaan ja Italian pikkuvaltioiden väliseen politikointiin.

Joka tapauksessa machiavellismista on tullut poliittinen oppi, jolla yleensä tarkoitetaan "häikäilemätöntä, keinoista ja siveyslain vaatimuksista piittaamatonta (valtio)politiikkaa". Machiavellismiin liitetään myös korruptio ja oman edun tavoittelu.

Vaalirahakohun ja median politiikasta luoma kuva pitävät Machiavellin edelleen ajankohtaisena. Aina on myös niitä joille politiikassakin oma etu on tärkein. Mutta kokokuva politiikasta on kuitenkin toinen.

Kansanvalta on paras tapa hoitaa yhteisiä asioita. Poliitikot tekevät arvokasta työtä. Kadepuheet helposta työstä, pitkistä lomista, suurista palkkioista ja helposta elämästä ovat vailla totuuspohjaa, olipa kyse sitten kunnallispolitiikasta, kansanedustajan tai ministerin työstä.

Kunnallispoliitikot eivät saa palkkaa, vain muutaman kympin kokouspalkkion. Kokoukset kestävät useita tunteja, niihin liittyy monia valmistautumispalavereja, asiakirjojen lukua, perehtymistä. Työtä, työtä ja vielä kerran työtä. Päättäjien kiitos on yleensä siinä, että saa vaikeita asioita ratkoessaan tasapuolisesti haukut sieltä ja toiset täältä.

Kansanedustajien ja ministerien työstä saa palkkaa. Hyvää palkkaa, mutta ei likimainkaan sellaista kuin vastaavantasoisesta työstä yksityisellä sektorilla maksetaan. Näin ei ole tarkoituskaan. Esimerkiksi pääministeri saa murto-osan palkkaa siitä, mitä suurten yritysten toimitusjohtajat. Niin yritysjohtajat kuin pääministerikin tekevät arvokasta työtä.

Lienee selvää, että valtakunnan ykkösvaikuttajan työ on myös taloudellisesti merkittävää. Yritysjohtajat ovat syynin alla, mutta pääministeri käytännössä aina valokuvaajan ulottuvissa. Jos perjantaina eduskunnan täysistunnossa haukottelet läpi viikon, kuukausien ja vuosien jatkuneiden viisitoistatuntisten työpäivien jälkeen, saatat löytää itsesi lööpistä.

Sama pätee kansanedustajiin. Ilkeämielinen kirjoittelu on aina läsnä poliitikon arjessa.

Ei ihme, että nuoria, lupaavia naisia ja miehiä luopuu kansanvallan kannalta keskeisimmästä asiasta, tavoittelemasta paikkaa eduskuntaan tai pääministerin tehtävään.

Tällainen kehitys on huolestuttavaa kansanvallan kannalta. Maa tarvitsee aina johtoonsa parhaat mahdolliset voimat. Ei rikkaimpia ja koulutetuimpia, vaan viisaimmat ja avarakatseisimmat.

Lueskelin joku ilta uudelleen eduskunnan varapuhemies Seppo Kääriäisen väitöskirjaa Sitä niittää, mitä kylvää. Se on väkevä julistus kansanvallan ja erityisesti puolueiden kautta toimivan kansavallan puolesta. Sepon näkemykseen siitä, että puolueet puutteineenkin mahdollistavat kansanvallan toteutumisen, ovat vaihtoehto diktatuurille ja vastapaino rahan vallalle, on helppo yhtyä.

Lehdistöllä on kansanvallassa keskeinen rooli. Sen pitää olla terhakka pystykorva, joka vahtii poliitikkoja ja virkamiehiä nostaen epäröimättä esille kansanvallalle vieraita ja siihen kuulumattomia ilmiöitä. Mutta. On varottava, että taikina ei nouse tiinusta yli. Politiikan vastaisuudella ei voiteta mitään. Demokratia kaipaa paitsi itsepuolustusta myös arvostusta. Kansanvallalle ei ole hyviä vaihtoehtoja.

Kirjoittaja on Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen (ELY) ylijohtaja.