EmediateAd

Kahleet eivät kanna

6.8.2010 6:07 Noora Oertel

Aurinko paistaa. On kesä, mutta hän vain istuu pienen asuntonsa tunkkaisessa huoneessa, siinä ainoassa. Hän istuu ruskeassa nahkaisessa nojatuolissa ja pyörittelee tasaiseen tahtiin lusikkaa tyhjällä lautasella.

Lautanen sylissään hän katselee ulos ikkunasta. Hänen katseensa on tyhjä ja huolimaton, harhaileva tuijotus vailla päämäärää. Kerrostalon sisäpihan leikkikentältä kuuluu ääniä. "Entten tentten teelikkamentten…", lapset leikkivät ja nauravat. Tiellä hurjastelee muutama mopoilija ja silloin tällöin kuulee bassojen paukkuvan ohi ajavista autoista. Kesärokki soi!

Ulkoa tulevien äänien lisäksi paikalla on myös seinäkellon tikitys, jääkaapin ja muiden sähkölaitteiden kohina ja…"Haluatko päästä eroon liikakiloista ilman laihduttamista? Tässä sinulle uusi tehokeino, lääke, jonka vaikutus…", television mainoskanavan opit ja ohjeet kantautuvat hänen korviinsa ja valaisevat katsomattakin.

Hän pyyhkii Atrian valmislihapullista ja perunamuusista tahriintuneet kätensä harmaisiin verkkareihinsa, nousee tuolista ja istuu toiselle tuolille tietokoneen ääreen. Peli alkakoon ja kestäköön aamuun asti! Ei mitään stressiä, on aikaa!

Tämän kaltaisia esimerkkejä elämästä tavataan nykyään yhä useammin. Syrjäytyminen, yksinäisyys ja masentuneisuus ovat yhteiskuntamme vakavampia ongelmia, ja niistä onkin riittänyt lähivuosina paljon puhuttavaa ja kirjoitettavaa. Syitä etsitään huonoista elämäntavoista, psyykkisestä tasapainottomuudesta ja stressistä. Lisäksi myös yhteiskuntaa syytetään ihmisten onnettomuudesta.

Mietin välillä miltä tuntuisi, jos samanlainen kaava, mikä on esitetty alussa, toistuisi päivittäin. Pian päivät muuttuvat viikoiksi tai kuukausiksi ehkä vuosiksi. Mutta, vapaassa, demokraattisessa yhteiskunnassa, jokaisellahan on oikeus päättää omasta ajankäytöstä ja sitä paitsi kaikkeen tottuu, kun vain haluaa tottua.

Kysyn itseltäni, että onko kuitenkin oikein hyväksyä mitä tahansa tottumista? Ja ovatko kaikki ihmiset välttämättä onnellisia, jos saavat päättää täysin itsenäisesti omasta ajankäytöstään? Voiko liika vapaus luoda rajoja? Kun palaan alussa olevaan esimerkkiini ja sovellan sitä kysymyksiin, tulos on helppo. Mitä tahansa tottumista ei saa missään nimessä hyväksyä.

Oman elämänsä suunnan muuttaminen ja konkreettinen toiminta ovat asia erikseen. Niiden toteuttaminen ei ole läheskään aina yhtä yksinkertaista kuin uusien ajatusten luominen, vaikka tahdonvoima on usein pohjana uudelle alulle.

Asian tekee vaikeaksi se, että emme seiso yksin vaikeuksiemme takana. Media on täynnä erilaisia informaation lähteitä, uutisista mainoksiin, jotka vaikuttavat tiedostamatta ajatuksiimme ja mieleemme. Tietoa hankitaan, sulatetaan ja jos hyvin (tai huonosti) käy, lopulta opitaan.

Kun yhdistän yhteiskunnan, joka käyttää muun muassa mediaa vaikuttamisen keinona, masentuneisuuden ongelmaan, huomaan että ne ovat vakaasti yhteydessä toistensa kanssa. Mitä yhteiskunta voisi tehdä "Hänen" hyväkseen? Miten "Hänet" saisi ulos pienestä tunkkaisesta huoneestaan hengittämään raitista ilmaa? Kaikki eivät olekaan oman onnensa seppiä, kuten on tapana sanoa.