| Kirjaudu sisään | Tunnukset hukassa | Tilaa lehti | Jätä ilmoitus | Yhteystiedot |
|
|
|
Käsittämätöntä
En liene varmasti ainut, joka on jo pitemmän aikaa ihmetellyt, että miten on mahdollista, että lukuisten taloudellisesti hyvin menneiden vuosien jälkeen ollaan tällaisessa tilanteessa kuin ollaan. Tilanteessa, jossa eurooppalaiset pankit ovat kaatumassa ja valtiot menossa yksi toisensa jälkeen vararikkoon.
Kuinka on mahdollista, että hyvinä vuosina ei pistetty mitään säästöön, vaan elettiin kuin siat vatukossa. Kukaan ei puhunut mitään säästämisestä, vaan kaikki yllyttivät vain kuluttamaan ja kuluttamaan, ja tätä kehoitusta on totta totisesti noudatettu - niin yksityisellä kuin ennen muuta valtiollisella tasolla.
On aivan käsittämätöntä, että miten ihmeessä pankinjohtajat sekä poliitikot ja muut päättäjät, joihin on uskottu ja luotettu, joita on arvostettu ja joita on pidetty jopa viisaina miehinä ja naisina, ovat ajaneet koko Euroopan talouden tällaiseen tilaan.
Ja vielä käsittämättömämpää on se, että pienen Suomen, joka on maksanut raskaat sotakorvaukset penninhyrrilleen, ja joka on kivuin ja kärsimyksin selvittänyt aivan yksin oman pankkikriisinsä, on ryhdyttävä nyt maksamaan vielä kaikkien eteläeurooppalaisten hutoiveikkojen törsäämiset ja ylenelämiset.
Ryhdyttävä maksamaan, vaikka itselläkin on velkaa vaikka muille jakaa. Eli onko järjenhiventäkään siinä, että otamme itsellemme vielä lisää velkaa, jotta pystymme toisten velkoja lyhentämään. Tämä on täysin kohtuutonta ja epäoikeudenmukaista, ja saattaa johtaa tulevaisuudessa hyvinkin arvaamattomiin seurauksiin.
Viimeistään silloin, kun kriisimaiden pankkien tukemisesta ja velkojen maksamisesta johtuvat leikkaukset ja verojen korotukset alkavat täydeltä terältään purra, ja yhden jos toisenkin veronmaksajan mitta lopullisesti täyttyä. Ja kun kaikista tukitoimista ja muista yrityksistä huolimatta alkaa näyttää siltä, että valloilleen päästettyä ahneuden henkeä ei saada enää takaisin pulloon jahdattua.
Ennen vanhaan kansanedustajia ja pankinjohtajia arvostettiin ja jopa kunnioitettiin, ja siihen oli aihettakin - mutta kuinka on nyt? Miten voisi arvostaa niitä kansanedustajia ja "talousviisaita", jotka ajoivat varoituksista välittämättä maamme suurten EU-maiden virittämään ansaan. Ansaan, josta ei taida löytyä ulospääsyä laisinkaan.
Halkokasalta katsottuna vaikuttaa suorastaan surkuhupaisalta, kuinka meidän päättäjiämme narrataan suoltamaan säkkitolkulla rahaa eurooppalaisten pankkien pelastamiseen, aivan kuten sadussa narrattiin hölmöläisiä kantamaan säkeillä valoa pimeään pirttiin.
Kehuivatpa luottoluokittajat miten tahansa, ja vaikka saisimme lainaa nollakorolla, niin lainat on kuitenkin maksettava joskus takaisin, ja on kovasti kyseenalaista, että selviämmekö me niistä näillä kasvu- ja tuotantoluvuilla koskaan. Varsinkin, kun kohta kaikki tehtaat on siirretty Kiinaan tai muihin halpatyön maihin ja suomalaiset työmiehet potkittu kilometritehtaalle.
Olisipa - ja olisipa ennen muuta ollut - kaikkien maiden pankeissa samanlainen johtaja kuin oli aikoinaan Pörssikulman konttorissa, niin nyt ei olisi varmasti Euroopassa nykyisenlaisesta pankkikriisistä tietoakaan. Oli siellä nimittäin niin osaava, viisas ja ymmärtäväinen nainen johtajana, että saa vertaistaan hakea.
Muistan vieläkin hyvin, kun marssin vuosikymmeniä sitten erään humanterin laatimat navetanpiirustukset kainalossa kyseiseen konttoriin lainaa kyselemään, niin papereihin perehdyttyään johtaja alkoi kohteliaasti toppuutella intoani ja sanoi, että älähän Seppo nyt...Istuhan, niin katsotaan vähän tarkemmin.
Ja täytyy tunnustaa, että katsominen tosiaan kannatti - eikä ole yhtään kaduttanut vaikka navetta rakentamatta jäikin.
Kirjoittaja on maanviljelijä Iisalmen Kirmalta.
|
|
