| Kirjaudu sisään | Tunnukset hukassa | Tilaa lehti | Jätä ilmoitus | Yhteystiedot |
|
Tiistai 7.2.2012 |
|
Iisalmi mottiin!
Lämpimät onnittelut Lapinlahdelle ja Varpaisjärvelle, jotka maanantaina päättivät sulautua uudeksi Lapinlahden kunnaksi ensi vuoden alussa.
Tai oikeammin onnittelut kaikille nykyisille ja tuleville lapinlahtelaisille. Kaikille noin 10 500 asukkaalle.
On ymmärrettävää, että kuntaliitos oli Varpaisjärvellä vaikeampi asia kuin Lapinlahdella. Jos on ikänsä kokenut itsensä varpaisjärveläiseksi, on ilman muuta vaikea kokea itseään lapinlahtelaiseksi, ainakaan heti.
Eikä varmaan tarvitsekaan. Varpaisjärvi jää uuden Lapinlahden suurimmaksi kyläksi, jolla on ihan varmasti painoarvoa tulevassakin Lapinlahden kunnassa. Ja taloudellisesti ennen kaikkea varpaisjärveläiset hyötyvät. Sen näkee jo vilkaisemalla tiistain lehdessämme julkaistua kuntien vertailutaulukkoa.
Nykyiset varpaisjärveläiset pääsevät osaksi paremmin menestyvää kuntaa.
Ja, toivottavasti, nyt kun päätös on tehty, kaikki voivat siihen tyytyä ja sopeutua.
Kuten aina, liitospäätös oli vaikea sille pienemmälle.
Sama on nähty, kun Iisalmi ja Sonkajärvi ovat yrittäneet yhdistyä. Sonkajärvellä on ollut niin paljon epäluuloja, että yhdistyminen ei ole vielä onnistunut.
Monet elinkeinoelämän piirissä ovat väläyttäneet parhaana vaihtoehtona sitä, että koko Ylä-Savo löisi kunnallishallinnon hynttyyt yhteen. Asia nousi myös esiin joissakin ennen Varpaisjärven ja Lapinlahden liitospäätöstä julkaistuissa haastatteluissa.
Mutta kun Iisalmi on niin pelottavan suuri, se ei voi mennä naapureita kosimaan. Ja naapurit taas eivät rohkene yhdistyä niin suuren kanssa.
Keski-Savossa, Pieksämäen seudulla, yritettiin aikanaan useampaankin kertaan tehdä kuntaliitosta, jossa Pieksämäen kaupunki, Pieksämäen maalaiskunta, Jäppilä ja Virtasalmi olisi yhdistetty. Ei onnistunut, ei sitten millään.
Mutta kun kolme pientä päätti liittyä yhteen se onnistui, ja syntyi Pieksänmaan kunta. Reikäleipä Pieksämäen kaupungin ympärille. Elettiin vuotta 2004.
Eikä mennyt kuin kolme vuotta, niin isompi Pieksänmaa liittyi Pieksämäen sitä pienemmäksi jääneeseen kaupunkiin. Nyt se koko talousalue on yhtä kuntaa, yksi kaupunki.
Entäs jos Lapinlahden ja Varpaisjärven kuntaliitos olisi alkua sille, että Ylä-Savon muut kunnat motittaisivat Iisalmen?
Uusi Lapinlahti on 10 500 asukasta. Jos siihen liitettäisiin Sonkajärvi, asukasluku nousisi lähes 15 000 ihmiseen. Vieremän mukaantulo toisi 4 000 ihmistä lisää, saataisiin 19 000 asukkaan kunta. Ja tämä kunta voisi muuttua kaupungiksi liittymällä Kiuruveteen: yhteensä yli 28 000 asukasta. Jos vielä Pielavesi ja Keitele lähtisivät remmiin, päädyttäisiin noin 36 000 asukkaan "Kiurunmaan kaupungiksi".
Siinä sitten hetken eleltyään Kiurunmaa kysäisisi muina miehinä 22 000 asukkaan pikkiriikkiseltä Iisalmelta, kiinnostaisiko kuntaliitos. Ja huomenlahjana luvattaisiin, että uuden kaupungin nimi voisi olla Iisalmi. Luulenpa, että pikku-Iisalmen päättäjät saattaisivat hyvinkin suostua.
Untako vain? Juuri näin tapahtui Pieksämäellä. Enkä tiedä siellä kenenkään katuneen.
Ja lohduttakoon tämä nykyisiä, kuntaliitosta empineitä varpaisjärveläisiä: entisessä Jäppilän kunnassa, nykyisessä Pieksämäen kaupungissa asuva sikäläinen työkaverini aloittaa yhä vielä puheensa: "Meillä Jäppilässä on..."
Kuusi vuotta sen alkuperäisen kuntaliitoksen jälkeen.
|
|

