| Kirjaudu sisään | Tunnukset hukassa | Tilaa lehti | Jätä ilmoitus | Yhteystiedot |
|
|
|
Ihanat ja myös kamalat tunteet
Muistatteko elämästänne hetkiä, jolloin tunteenne ovat ottaneet vallan ja olette unohtaneet kaiken muun? Olette kenties itkeneet ja nauraneet ilosta tai surusta paikasta, ajasta ja muista ihmisistä välittämättä? Hienoa, niin minäkin. Eikö olekin vapauttavaa? Joskus vain täytyy heittäytyä hetkeen ja unohtaa kaikki muu, jotta voisi vielä vuosienkin päästä ajatella eläneensä elämäänsä täysillä. Ehkä jälkeenpäin mietit miltä näytit, kun ripsivärisi olivat valuneet pitkin kasvoja tai juoksit ja nauroit ilosta kadulla, jonka muilla kulkijoilla ei ollut pienintäkään käsitystä siitä, mikä sinua nauratti.
Miettiminen on aivan turhaa, muiden mielipiteitä tärkeämpään on elää juuri sellaista elämää kuin itse tahtoo.
Oli tunteiden näyttäminen sitten vapauttavaa tai ei, olen kuitenkin lyhyen elämäni aikana huomannut, että se on taitolaji siinä missä piirtäminen tai vaikkapa laulaminenkin. Kaikilta se ei luonnistu yhtä helposti, mutta onneksi sitä voi harjoitella kuten kaikkea muutakin, ja tulla pikkuhiljaa paremmaksi ja paremmaksi.
Jo pienille lapsille opetetaan, että tunteet saa, ja täytyykin näyttää avoimesti, mutta jostain syystä tämä taito unohtuu helposti aikuiseksi kasvettaessa. Iän mukana tulee taito huijata, peitellä ja vähätellä, ja lapsen ihana rehellisyys ja avoimuus jäävät taakse. Mitä pahaa voi todella tapahtua, jos kerrankin rehellisesti vastaamme huolestuneeseen kysymykseen "Onko sinulla jokin hätänä?", sen sijaan, että tilanteessa kuin tilanteessa huuliltamme karkaa automaattinen vastaus "ei mikään"?
Paljon on keskusteltu avoimuuden kohdalla myös siitä, saavatko miehet näyttää tunteensa ja itkeä. Tunteidennäyttäminen halutaan usein mieltää enemmän naisten tavaksi, ja stereotyyppisesti mies ei itke, tai ainakaan näytä sitä. Miksi näin?
Minun mielestäni avoimuus on ihailtava ominaisuus, ja siinä missä naisillakin, on myös miehillä oikeus itkeä. Jos se jotakuta hämmentää, en voi sanoa kuin että koettakaa tottua. Itkeminen ei ole mikään miehisyyden tai heikkouden mitta, vaan kertoo ihmisten inhimillisistä tunteista.
Olen tässä nyt jo hetken paasannut tunteiden näyttämisestä, mutta sitäkin tärkeämpää on ottaa esille tunteiden käsittely. Joku viisas on minua joskus kehottanut käsittelemään tunteet ennen kuin ne purkautuvat hallitsemattomasti. Kukaan tuskin haluaa pilata vaikkapa työhaastatteluaan tai tärkeää juhlatilaisuutta turhalla asiaankuulumattomalla tunteenpurkauksella? Niin vapauttavaa ja tärkeää kuin tunteiden näyttäminen onkin, on silti tilanteita, joissa se ei ole kovinkaan kannattavaa.
Tunteiden tietoinen käsittely ei ole aina helppoa, ja olenkin joskus toivonut, että omistaisin vähemmän tunteita. En ehkä täysin tosissani, tai ainakaan en ole ajatellut asiaa loppuun asti, mutta olen kuitenkin toivonut niin. Vaihtoehtoisesti mielessäni on käväissyt ajatus napista, jolla voisi kytkeä tunteet ja ajattelun päälle ja pois. Eikö olisi mukavaa viettää yksi ilta ilman minkäänlaista turhaa ajattelemista ja asioista huolehtimista?
Vaikka tunteiden kanssa eläminen on toisinaan vaikeaa, olisi elämä ilman niitä aika tylsää. Ja mitä tulee negatiivisiin tunteisiin, niin totuus kuitenkin on, että ilman niitä emme voisi määritellä mitä on onnellisuus.
Muistakaa siis antaa tunteillenne tilaa, oli kyseessä sitten millainen tunne tahansa. Ehkä se on yksi oikotie onneen.
|
|
