| Kirjaudu sisään | Tunnukset hukassa | Tilaa lehti | Jätä ilmoitus | Yhteystiedot |
|
|
|
Helmeilevää...
Helmikuuta. Pian on kevät, ja maalla uusi presidentti. Se on viides minulle elämänkaaressani. Paasikiveen en ihan ehtinyt. Kekkoseen kylläkin. Sähkösanoman kautta. Palloliiton silloinen puheenjohtaja Jouko Loikkanen toimi muistini mukaan poliittisena sihteerinä. Pelattiin hyvä maaottelu Puolaa vastaan, turpiin tuli vain 0-1. Siitä tuloksesta innostuneena kotiimme kannettiin telegrammi. "Ehkäpä se tästä sitten alkaa", iloisin terveisin UKK! Kahden viikon kuluttua hävittiin Puolassa tylyin lukemin 0-11. Jälleen toi posti sähkösanoman. Siinä oli neljä sanaa ja allekirjoitus.
"Saatanan tunarit, ei alkanutkaan"! UKK.
Koiviston kaa emme tavanneet kertaakaan. Toki näin hänet usein Töölön kisahallissa pelaamassa lentopalloa. Isot kourat, matala pomppu. Pannaan se iän piikkiin. Sikariporras taisi olla joukkueen nimenä. Tottahan se, ettei nimi seuraa pahenna, mutta kyllä Sikariporras tuntuu ja tuntui silloinkin liiallisen rahvaalta. Korjaan rahakkaalta. Kyllä se siitä.
Martti Ahtisaarta äänestin, joka harmittaa vieläkin minua. Olisi pitänyt antaa ääni Elisabethille. Oli toinen kerta kun menin lankaan. Se ensimmäinen oli joskus muinoin 1970-luvun alkupuolella, jolloin annoin pakon sanelemana omani, fasistiselle koululaispuolueelle. Luokan pahis seurasi takanani, jotta piirsin varmasti oikean, siis tosi oikean numeron lapulle. Kirjoittaa en vielä silloin osannut, joten vapisevin sormin, loppuun puretulla lyijykynällä ruksasin äänestyslipukkeeseen numeron 7. Kovis pääsi kouluneuvostoon, joten seuraavalla viikolla saivat kaikki röökata koulun pihalla. Ja aamuhartaudet poistettiin vapaaehtoisiksi. Myöhemmin tästä kaverista tuli kaupungin virkamies.
Tarja Halosen gallup-prossa lienee ollut noin 3, kun esiinnyin hänen vaalitilaisuudessaan yli 12 vuotta sitten Kuopion torilla. Paleli maan perkuleesti, mutta lausuin muutaman lauseen hänen vahvuuksistaan, joista tosin minulla ei ollut harmainta aavistustakaan. Ja esitinpä kysymyksenkin. Miten hän takaa kehäkolmosen ulkopuolisen kehityksen? Vastaus oli ympäripyöreä, ja nyt ymmärrän syynkin. Presidentillä on pitänyt kiirettä eteläisemmän maapallon huolehtimisesta. Mitä nyt silloin tällöin itänaapurissamme on vieraillut. Ja lähetinpä kerran Rouva Presidentille kirjeenkin. Vetosin tunteellisesti omasta mielestäni aiheellisesti ulosottomaksujen raadollisuuteen. Eipä kuulunut vastausta, puhumattakaan kutsusta linnan juhliin.
Kokemus on sen siis osoittanut, että maamme presidenteillä ollut varsin vähäinen vaikutus elämääni. Ja tuskinpa se lisääntyy tulevaisuudessakaan. Vaikka täytyy todeta, että mielelläni osallistuisin tulevan presidentin matkakumppanina esimerkiksi Lähi-Itään suuntaavassa seurueessa. Taatusti puhuisin omista kokemuksista täällä suloisessa Suomessa vaikkapa etnisen vähemmistön edustajana, maltillisena muslimina. Siitäkin kun minulla on koraanillinen muisto. Olimme näet 1979 A-maajoukkueen mukana Irakissa. Kesken aamupalan, 4 tyylikkääseen tummaan pukuun puettua, aseistettua miestä, käski minun liittyä seuraan. Morkkis oli hirveä, kun edellisestä illasta, pelin jälkeen, oli vain haalea muisto. Pitkän mustan auton takapenkillä sitä hirvitti mitä olikaan tullut tehtyä. Ei aikaakaan, kun auto kaarsi valtavan rakennuksen pihaan. Marssimme punaista mattoa pitkin, ylös toiseen kerrokseen. Ja kappas vaan, itse Saddam Husseinin näköinen mies istui kullatulla tuolilla. Ojensi kultaisen koraanin ja lausui englantia haparoiden " We are so proud, that Finnish national team has a muslim player. Ja luovutettuaan uskonkappaleen kohotimme helmeilevän juoman ystävyytemme kunniaksi.
Syy tai seuraus tuosta vierailusta. Minä myin kullatun koraanin paluumatkalla Urkin setelillä pastori Martti Alajan pojalle, ihan vaan huppelissa ja Irak aloitti sotimaan naapuri Iranin kaa. Jotta kai se on sitten parempi, josko jään sittenkin tulevista presidenttivierailusta kotomaahan ja Pöljälle.
Kirjoittaja on lähihoitaja ja kulttuurin moniottelija.
|
|
