EmediateAd

Evakkotien 70-vuotismuisto

A A
2.3.2010 5:08 Rainer Kyyrönen

Kolmastoista tätä kuuta 70 vuotta sitten vaikenivat aseet itärintamallamme. Olin muutamaa päivää aikaisemmin täyttänyt 8 vuotta.

Muistan päivän. Oli kirkas pakkaspäivä ja huomioni ulkona kiinnittyi siihen, että jatkuva jyrinä, joka oli rintamalta kantautuvaa tykkien ammunnasta johtuvaa, oli lakannut. Menin sisään ja äiti osoitti olemaan hiljaa, sillä hän kuunteli pientä radiotamme. Siellä kerrottiin missä tulisi kulkemaan maamme uusi itäraja.

Hän alkoi itkeä, mutta ei kauan. Hän tajusi, että meidän oli lähdettävä. Mummo tuli pian sisään ja niin he alkoivat valmistautua lähtöön. Illan suussa tuli naapuri, Hirvosen Hermanni, jo iäkäs mies ja kertoi mitä oli tehtävä. Aamulla matkaan klo kymmeneksi Tuokslahden koululle, vajaan kolmen kilometrin päähän ja mukaan mitä jaksaa kantaa. Eläimet, kaksi lehmää ja kaksi lammasta haettaisiin ja ajettaisiin Suomen puolelle.

Mutta entä sika? Neuvosen Pekka, yhtä vanha kuin Hermanni, kävi ampumassa ja naiset laittoivat koriin ja tien varteen, josta kerrottiin kerättävän talteen. Liekö kerätty, emme kuitenkaan saaneet siitä mitään.

Aamulla meille pojille vaatetta päälle minkä pystyimme kulkemaan niiden kanssa. Äiti antoi kuusivuotiaan veljen toiseen käteen ja toiseen nelivuotiaan käden ja sanoi että koettaisin pitää huolta, kun olin jo iso poika.

Aamulla olimme vajaan puolen kilometrin päässä kylätien varressa ja saimme hevoskyydin. Äiti käveli neljä ja puolikuukautinen veljemme toisella käsivarrella ja nyytti toisessa. Mummolla oli nyytti molemmisssa käsissä. Ja siinä kaikki...

Koululla olimme päivän ja illalla kuorma-auton lavalla Tuokslahden asemalle ja sieltä härkävaunuun, jossa oli kamina keskellä ja laverit kummassakin päässä kahdessa kerroksessa. Siihen loppuukin muistikuvat.

Seuraavat selvät ovat sitten Limingasta.

Sankarivainajat, sotainvalidit, rintamamiehet, sotaveteraanit, viimein lotatkin, nyt jo sotaorvot ja ns. sotalapset ja muutama vuosi sitten

kotirintamanaiset, siis he jotka huolehtivat niin naisten kuin miestenkin työt, ovat saaneet julkisen arvostuksen meidän jälkeentulleiden mielissä. Kaikkien heidän osansa on ollut uhrausta vapaan isänmaan hyväksi.

Mutta yhtä en ole huomannut. Kuka on muistanut niitä naisia, jotka toivat meidät lapset ja vanhukset rajan tälle puolelle?

Neljästoista maaliskuuta tulee tuo edelläoleva vuosimäärä siitä, kun lähdimme evakkoon. Pyhäsalmessa, Ikosen koululla on tilaisuus, jossa muistamme heitä, jo kai kaikkia tuonen rajan takana jo olevia, naisia, jotka eivät huomiotamme pyytäneet eivätkä ole sitä itse saamassa, mutta muistoja voimme siirtää jälkeentuleville. Tilaisuudessa on arvokasta ohjelmaa ja muutamien muistoja evakkotiestä, jolla kai olemme viimeiseen asti. Tilaisuus alkaa klo 13 ja on pääsymaksuton. Kaupunki tarjoaa lopuksi kahvit. Järjestäjänä on Pyhäjärven karjalaiset ja jokaisen paikalletulijan ymmärrämme tulevan kunnioittamaan niiden tuhansien sankarinaisten muistoa.

Arvoisa lukija, em. tilaisuuteen olet tervetullut. Tarkoituksemme on osoittaa, miten kansamme on yhteisvoimin pystynyt selviämään mitä vaikeimmistakin kohtaloista. Se on kunnioituksen arvoista.