| Kirjaudu sisään | Tunnukset hukassa | Tilaa lehti | Jätä ilmoitus | Yhteystiedot |
|
|
|
Eksymisen ABC
On mahdotonta eksyä. Eksyä niin pahasti, ettei osaa enää edes veikata, missä päin maapalloa sattuu juuri sillä hetkellä olemaan menossa. Etsivä löytää, niinhän sitä tavataan sanoa. Aina löytyy jokin merkki, jokin vihje, joka auttaa meitä taas palaamaan takaisin kartalle.
Eksyminen on suorastaan taitolaji. Usein itse kukin meistä sanoo eksyneensä, vaikka todellisuudessa kyseessä on ollut vain pieni oikosulku aivojemme karttaosaston muistikapasiteetissa. Itselläni on tällainen parantumaton hahmottamisongelma, jota kutsun Kuopion tori -syndroomaksi.
Olen koko pienen elämäni reissannut paljon ja huomannut omaavani kiitettävän suuntavaiston. Normaalisti suunnistuskykyni toimii yhtä luotettavasti kuin sveitsiläinen kello. Kuopion torilla jokin taskunauriini hammasrattaissa kuitenkin tärähtää, ja Rolexistani tulee rantaversio. Kalakukkokaupungin sydämessä minun on mahdotonta enää hahmottaa, kummassa suunnassa on Väinölänniemi tai kuinka pääsen takaisin rautatieasemalle!
Koska suuntavaistoni katoaa vain Kuopion torilla, vaivani on lähinnä huvittava, ei elämän laatuani heikentävä. Torin kiertäminen aina uudestaan ja uudestaan on lähinnä puuduttavan yksitoikkoista puuhaa. Sen sijaan eksyminen täysin vieraassa ympäristössä on aina avartava kokemus.
Eksyminen on usein tahatonta. Aina mahdollisuuden tullen, ihmisen olisi hyvä harjoitella
myös tiedostettua eksymistä. Edeltäkäsin suunnitellun eksymisen ajankohdan valitseminen on tärkeää, eikä ensimmäiseksi harjoituspaikaksi kannata valita liian laajaa tai vaarallista aluetta. Jokin suurempi kaupunki tai alle parin neliökilometrin kokoinen metsäpläntti käy hyvin. Pienehköt saaret ovat myös mitä ihanteellisinta eksymismaastoa.
Liian väsyneenä tai kiireisenä eksyminen ei ole nautinnollista. Siispä aikaa harhailulle kannattaa varata useampi tunti, mielellään vaikka koko päivä. Eksymiseen vakavasti suhtautuvan sielun kannattaa varata useampi päivä, jopa viikko tai miksei koko elämä, sillä eksymisen ja harailun kääntöpuolena on löytäminen ja erityisesti siitä koituva riemu.
Jokainen, joka joskus on hävittänyt vaikkapa avaimensa, pankkikorttinsa tai passinsa, tietää mistä puhun. Löytämisenriemu ei ole pelkästään henkistä, vaan siihen liittyy aina myös fyysisiä tuntemuksia. Lihakset rentoutuvat, kireys otsalta ja ohimoilta häviää samalla, kun se kuuluisa kivi pyörähtää pois rinnalta.
Jos emme koskaan eksy tai joudu harhaan, kuinka voimme edes tietää olevamme oikealla tiellä. Kuinka voimme tietää olevamme tallessa? Kuinka ihminen, joka on aina tehnyt asiat samalla tavalla, aina pysynyt paikallaan ja aina pitänyt kiinni samoista aatteistaan, voi olla onnellinen? Mistä sellainen ihminen voi edes tietää olevansa oma itsensä?
Eksymistä ei kannata pelätä, sillä se on osa jokaista matkaa jonka teemme. Nyt en tarkoita pelkästään paikasta toiseen liikkumista, vaan myös matkaa oman päämme sisällä. Niin hullunkuriselta kuin se meistä usein vaikuttaakin, retki omaan minuuteemme ja tunteisiimme on monesti pelottavampi, kuin matka jonnekin vieraaseen ja tuntemattomaan.
Liiat suunnitelmat ja täsmällisyyden tavoittelu vievät elämästämme mielekkyyden. Saavuttamattomat ja toteutumattomat asiat tekevät meistä vain onnettomampia. En sano, ettei tavoitteita tai unelma saisi olla - totta kai saa. Minun tavoitteeni on olla aina osaksi eksyksissä: matkalla horisonttiin, jonnekin vielä toistaiseksi tuntemattomaan.
|
|
