| Kirjaudu sisään | Tunnukset hukassa | Tilaa lehti | Jätä ilmoitus | Yhteystiedot |
|
|
|
Aktiivista äänenkäyttöä
Talouskriisi uhkaa, ja Suomi on kääntynyt poliittisesti enemmän sisäänpäin. Kodeissaan lapsia hoitavissa perheissäkin keskustellaan politiikasta.
Lehtiä luetaan, ja uutisia kuunnellaan radiosta, katsotaan televisiosta. 4-vuotias seuraa tietotulvaa kiinnostuneena.
Tiedonmurusia varisee medioista lapsiperheen lattialle asti. Joskus 4-vuotias hakee itse lehden ja haluaa sitä katsella.
Sensuurin harjoittaminen on pieniä ajatellen enemmän kuin paikallaan. Kun uutiset ovat monesti mollivoittoisia ja sisältävät materiaalia mielenosoituksista ja taisteluista, on tarpeen välillä vaimentaa äänet, vaihtaa kanavaselailuun ja piilottaa hankalat lehtikuvat.
Paljon uutisissa on kuitenkin sellaista, jota ei ole tarpeen pieniltä silmiltä sulkea. Tiedonjano ja -saanti sopivassa määrin ei ole pienenäkään pahasta.
Ruokapöytäkeskusteluissa sivutaan usein ajankohtaisuuksia, ja silloin on vaadittaessa selvitettävä kysyjälle sopivalla tavalla ne osuudet, joita hän ei vielä ensikuulemalta ymmärtänyt.
Lapsikin tietää, mikä on ajankohtaista. Kun äiti television aamulastenohjelmien jälkeen kääntää kanavaa uutisia haeskellen, 4-vuotias tuumaa: "Arvasin, että haluat katsoa niitä presidentinvaaleja!"
Paikalliset päättäjät (lue: perheen aikuiset) saavat jatkuvaa kritiikkiä oppositiolta. Kritiikki tuntuu olevan kasvussa, kasvavathan myös nämä nyt jo sujuvasti ääntään käyttävät äänestäjänalut.
Oppositio on oivallinen osoittamaan vääriksi hallituksen linjaukset. Vielä ei onneksi tarvitse juuri keskustella budjetista sen enempää kuin selventääkseen joskus rahan rajallisuutta.
Mutta ne muut linjavedot. Oppositio siis osoittaa taidokkaasti turhiksi hyvinkin perustellut väittämät sekä pitkään ja hartaasti muovaillut periaatteet, joille joskus vielä oli olemassa järkeenkäyvä pohja.
Populismiin tulee väkisinkin sortuneeksi. Arjen sujuvuuden kannalta on välillä taivuttava päätökseen, jolla tietää olevan laajaa kannatusta.
Ravitsemuksellisesti ei vielä tarvitse keskustella siitä, syödäänkö voita vai margariinia. Voihyllyt eivät ole tyhjentyneet jääkaappiimme aiempaa enemmän.
Sen sijaan keskustellaan levitteen määrästä leivällä. 4-vuotias on innokas voitelemaan leivän itse, mikä onkin kiitettävää omatoimisuutta. Levitteestä hän tykkää kuitenkin liikaa.
Terveellisyyttä ja epäterveellisyyttä on sivuttava välillä muissakin yhteyksissä. Vallanpitäjistä ainakin toinen unohtuu pitämään kuulijoiden kannalta ihan liian pitkiä puheita siitä, miten oikeastaan pitäisi syödä.
Eniten välikysymyksiä perheessämme esitetään aiheesta uloslähtö. 2-vuotias äänestää tilanteessa useimmiten jaloillaan, mikä on melkoista kansalaistottelemattomuutta. Tämän ikäluokan mielestä oman mielipiteen, varsinkin eriävän sellaisen, ilmaiseminen on kaikkein tärkeintä.
4-vuotias ei muuten vaan näe uloslähdössä mitään mieltä. Se vie ihan turhaan aikaa tärkeiksi koetuilta ja kesken olevilta touhuilta.
Kun lopulta itkevä ja potkiva 2-vuotiaskin on saatu ulos, takana ovat pitkälliset kolmikantaiset neuvottelut. Näitä on saattanut seurata epädemokraattinen, täysin mielivaltainen päätös, joka on voinut johtaa pakkotoimiin.
Ärhäkkäkin oppositio rauhoittuu hiihtoladulla tai sen varressa. Mielipidetiedustelut lupaavat hyvää pienestä virhemarginaalista huolimatta.
Kirjoittaja hoitaa kahta lasta kotona Iisalmessa.
|
|
