| Kirjaudu sisään | Tunnukset hukassa | Tilaa lehti | Jätä ilmoitus | Yhteystiedot |
|
|
|
Yhteiskuntavastuuta ja työelämää
Vihdoin päättynyt ahtaajien lakko on jättänyt kansantalouteemme jäljet, joiden parantumiseen kulunee tovi. Suomalaista keskituloa huomattavasti korkeampaa palkkaa saava pieni ahtaajien joukko näytti taas, kuinka koko suomalainen yhteiskunta pannaan polvilleen. Kaikki eivät siihen kykene. Ne, jotka sen voivat tehdä mahtiaan myös käyttävät, seurauksista huolimatta.
Yllättävää oli, että pitkien ja kivisten neuvottelujen tuloksena tulokset olivat hulppeista vaatimuksista huolimatta varsin vaatimattomat. Siitä huolimatta, tai ollenkaan tarkoista neuvottelutuloksista tietämättä, mediassa haastatellut ahtaajat pitivät töiden jatkumista taas myönteisenä asiana.
Tässä lakossa mittasuhteet kiistan ja seurausten välillä olivat päin mäntyä. Kuinka paljon tässä monelle muulle alalle kohtalokkaaksi käyneessä lakossa oli pelkkää voiman näyttöä, jää arvoitukseksi. Lakkoon ei kuitenkaan innostanut puutteelliset irtisanomisehdot tai palkka, se on selvää.
On toki käyty myös eri alojen työtaisteluita, jolloin vaatimukset suhteessa keskituloon, koulutusvaatimuksiin ja työn vaativuuteen nähden ovat kohtuullisia ja oikeutettuja. Lakko tai sen uhka on joskus saanut aikaan hyvääkin oikeasti matalapalkkaisille aloille.
Työelämän nopea muuttuminen, suhdanneherkistyminen ja globalisaatio ovat tehneet lähes kaikista aloista myös työntekijän kannalta herkempiä ja epävarmempia. Työ teetetään siellä missä se on halvinta eivätkä pääomat tunne maan tai maanosien rajoja. Ay-liikkeet elävät osin menneessä maailmassa, missä ei tunnisteta suomalaisen yhteiskunnan haavoittuvuutta kansainvälisillä vientimarkkinoilla. Omien etujen ajamisen paatos menee yhteiskuntavastuun edelle, seurauksista viis.
Tulevan kevään lakkoherkkyys kaipaisi suurista raameista yhteistä sopimista, vaikka tuposta onkin luovuttu. Palkkoihin politiikka ei voi puuttua, mutta työn sisällöllisiin asioihin ja niiden yhtenäisyyteen eri aloilla kyllä.
Suomalaista työhyvinvointia ja yhteiskuntarauhaa ei rakenneta avainalojen paremmilla työehdoilla verrattuna esim. terveydenhuoltoalan pätkätyöllisyyteen.
Maailman muuttuessa muuttuu myös työelämä. Siinä myllerryksessä työhyvinvoinnin parantaminen on tehokasta työn tuottavuuden lisäämistä. Suomalaisen kilpailukyvyn voiton siemen piilee siinä, miten ihmiset työpaikoilla voivat. Siinä meillä onkin tekemistä, suomalainen työelämä kun sairastuttaa ihmiset. Työpaikoilla kiusataan, henkilöstöjohtamisen taso ei imartele ja mielenterveysongelmat räjähtävät käsiin.
Olisiko millään mahdollista että työtekijöiden ja -antajien ikuinen ja jyrkkä vastakkainasettelu jätettäisiin taakse ja pyrittäisiin kokonaisedullisiin ratkaisuihin ilman totaalista lakkoilua? Pyrittäisiin ratkaisuihin, joiden kanssa kumpikin osapuoli voisi elää eikä esimerkiksi yhden avainalan voiman näyttö pistäisi koko yhteiskuntaa sekaisin pitkäksi aikaa. Ovatko rakentavat ratkaisut ja menettelytavat täysin poissuljettuja suomalaisilla työmarkkinoilla?
Työmarkkinoiden kuilu ei todellakaan ole umpeutumassa. Siitä esimerkkinä pääministeri Vanhasen kannanotto lakko-oikeuden rajoittamisessa tietyillä avainaloilla. Rohkea kannanotto herättää meidät keskustelemaan ihmisten perusoikeuksista joihin mm. lakko-oikeus kuuluu.
Niinpä olemme taas yhden vastakkainasettelun äärellä; missä vaiheessa koko yhteiskunnan hyvinvointi ja toimivuus menee ehdottoman työtaisteluoikeuden edelle?
Kirjoittaja on keskustan kansanedustaja Pielavedeltä.
|
|
