EmediateAd

Vanhuspalvelumitoitukset kuntoon

18.8.2012 7:07 Tuula Väätäinen

Vanhuspalvelulain henkilöstömitoituksista on puhuttu pitkään. SDP:n eduskuntaryhmä tukee henkilöstömitoitusten määrittelemistä. Tämän kolumnin kirjoitushetkellä tarkat kirjaukset ovat vielä auki ja budjettineuvottelut edessä.

Sitovat henkilöstömitoitukset on otettava käyttöön pikaisesti. Tarvittavat määrärahat pitää turvata budjettiriihessä.

Aikoinaan Suomessa saatiin subjektiivinen päivähoito-oikeus alle kouluikäisille tiukassa rahatilanteessa. Nyt ikääntyneiden hoidossa esiintyvät epäkohdat on saatava kuriin.

Resurssit riittävät kyllä ja huoltosuhdekin voi kohentua, kunhan samalla nuoresta pitäen satsataan syrjäytymisen ehkäisyyn ja saadaan mahdollisimman monet jaksamaan työelämässä.

Henkilöstömitoituksista esiintyy monenlaisia näkemyksiä. Jotkut pelkäävät, että mitoitusten kirjaaminen johtaa minimien toteutumiseen. Osassa vanhustenhoitoa asiat ovat jo kunnossa, eikä toimivaa tasoa parane kirjauksilla heikentää.

Jotta pelkkä minimeihin ajautuminen voitaisiin estää, täytyy pykäliin kirjata sanallisestikin, että vanhusten hoitoisuus on keskeistä. Hoitotarpeen arvioinnissa vastuullisten viranhaltijoiden ja luottamushenkilöiden tehtävä on varmistaa kuntoon nähden riittävä hoito, omaa arviointivastuuta ei voi siirtää valtiolle tai ulkopuolisille tahoille.

Hyvä ja turvallinen hoito vaatii sitoutumista johtavilta lääkäreiltä, hoitajilta ja johtavilta luottamushenkilöiltä. Vanhuspalvelun kohentaminen haastaa omaisetkin aktiivisiksi läheistensä hoidon seurannassa. Pelkällä lakiin kirjaamisella harvat asiat hoituvat. Kaikilla vanhuksilla ei huolehtivia läheisiä kuitenkaan ole.

Henkilöstön ammattitaito ja osaaminen ovat hoidon toteutumisessa keskeistä. Ammattitaidon ylläpitämisessä niin työnantajalla ja kuin työntekijöillä on iso rooli. Pääsevätkö ammattilaiset päivittämään osaamistaan, kuullaanko koulutustarpeita?

Sosiaali- ja terveyspalveluiden kuormittuessa ja henkilöstön hakeutuessa muualle tai eläköityessä täytyy vakavasti miettiä, miten taataan, että ammattitaitoista henkilöstöä on saatavilla. Pitää panostaa rekrytointiin, koulutukseen, ihmisten houkuttelemiseen alalle.

Kymmeniä tuhansia lähi- tai sairaanhoitajia on tällä hetkellä töissä toisilla aloilla, suurena syynä hoitotyön raskaus ja kuormittuminen. Kurjistumiskierre on saatava poikki. Tässä kohtuulliset henkilöstömitoitukset ja työn parempi organisointi auttaisivat.

Vanhuspalvelut jos mitkä ovat yhteiskunnan tehtävä, jotka pääosin julkisen sektorin on taattava ja tuotettava. Kyse on pitkäkestoisesta hoidosta ja pysyvästä olotilasta. Ikääntyneiden hoitoa ei voi jättää markkinoiden armoille ja suhdannevaihtelujen varaan.

Kuntouttavalla hoidolla voidaan hidastaa kunnon heikkenemistä ja parantaa elämänlaatua, mutta ikääntymiseltä ei yksikään elossa pysyvä säästy. Ajoissa aloitetulla kuntoutuksella laitoshoitoon siirtymistä voidaan myöhentää ja saada tätä kautta lyhennettyä laitoshoitovuosia.

Räikeänä elämänlaatua heikentävänä epäkohtana ikääntyneitä pariskuntia voidaan nykyään erottaa toisistaan. Parien pitäisi voida elää yhdessä niin halutessaan.

Lopuksi omantunnon kysymys kaikille kuntien luottamushenkilöille: oletko tietoinen vanhuspalvelun tilasta, milloin viimeksi kävit tutustumassa?

Kirjoittaja on SDP:n kansanedustaja.

Kommentoi artikkelia

Kommentit

Kommentoi