| Kirjaudu sisään | Tunnukset hukassa | Tilaa lehti | Jätä ilmoitus | Yhteystiedot |
|
Torstai 17.5.2012 |
|
Väärää politiikkaa
Politiikkaa on aina väärää!
Tämä totuus ei ole peräisin Iisalmen torilta eikä perussuomalaisten puolueohjelmasta. Sen isä on entinen presidentti ja pääministeri Mauno Koivisto.
Olo oppositiokansanedustajana tekee helpoksi yhtyä Koiviston näkemykseen. Kahdeksan vuotta olin sitä mieltä, että hallituksen politiikan täytyi olla väärää, koska se oli hallitus ja minä oppositioedustaja.
Nyt olen ollut kuukauden hallituspuolueen kansanedustaja ja jälleen politiikka on väärää. En tosin itse ole yhtä vakuuttunut politiikan vääryydestä kuin aiemmin, koska on hieman ongelmallista väittää vääräksi politiikkaa, jota olen ollut itse muotoilemassa.
Sitä ongelmaa ei esiinny niillä perussuomalaisten ja keskustan edustajilla, jotka oppositiosta lataavat täyslaidallisia kohti hallitusta ja sen ohjelmaa. Siinä puuhassa perussuomalaisilta tuppaa unohtumaan, että heitä lähes rukoiltiin Säätytalolle kirjoittamaan parempi hallitusohjelma. Keskusta taas maistelee hallitusohjelman pihlajanmarjat happamiksi, vaikka ohjelma on alkiolaisittain sosiaalisesti oikeudenmukaisempi kuin yksikään tämän vuosituhannen hallitusohjelmista.
Hallituspuolueille hallituspolitiikka on tietenkin aina oikeaa ja oppositiolle se on väärää. Näin on ja tulee aina olemaankin. Sopeutumisvaikeuksia syntyy siirtymävaiheessa, kun edustajat joutuvat jyrkentämään tai loiventamaan puheitaan sen mukaan, siirtyvätkö oppositiosta hallitukseen vai päinvastoin.
Ongelma poliitikoille saattaakin tulla siitä, etteivät äänestäjät enää suostu ymmärtämään näitä "siirtymiä" ja niiden selityksiä yhtä helposti kuin aiemmin. Äänestäjä voi kysyä ehdokkaaltaan tämän kannalta ikävästi, että miksi sinä nyt oppositiossa vaadit sosiaaliturvan parantamista, kun et sitä hallituksessa ollessasi hoitanut. Tai miten sinä nyt hallituksessa leikkaat kunnilta, kun oppositiossa niin topakasti kuntien palveluita puolustit?
Politiikan johdonmukaisuuden kannalta vastaus on helppo, mutta äänestäjien miellyttämisen kannalta vaikea: kyse on politiikan kokonaisuudesta. Hallituksen on kannettava vastuu siitä, että politiikka ja ennen kaikkea talous pysyvät kunnossa. Se on hallitusten ikiaikainen tehtävä. Niiden on tarvittaessa tehtävä myös ikävät päätökset. On tehtävä "väärää" politiikkaa.
Politiikka on ensisijaisesti voimavarojen uudelleen jakoa. Julkisten palvelujen tuottamiseen tarvitaan rahaa. Sen rahan keräämisestä ja jakamisesta Säätytalonkin ankarimmat väännöt käytiin. Esimerkiksi perusturvan parantamisesta vallitsi asiaa käsitelleessä hyvinvointiryhmässä laaja yksimielisyys. Erimielisyys syntyi siitä, kuinka paljon rahaa johtoryhmän pitäisi antaa käytettäväksemme tilanteessa, jossa julkisen talouden surullisen kuuluisaa kestävyysvajetta piti supistaa.
Siinä tilanteessa kysymys oikeasta tai väärästä politiikasta korvautuu kysymyksellä, onko politiikka riittävää. Kukaan ei liene väittänyt Säätytalolla päätettyjen perusturvan parannusten olleen väärää politiikkaa. Sen sijaan monenkin mielestä päätetyt korotukset ovat riittämättömiä.
Vaikka hallitusohjelmaan kirjatut perusturvan parannukset ovat suurimmat yli 40 vuoteen, ja vaikka ne ovat tässä taloudellisessa tilanteessa lähes uskomattomat, ovat ne minunkin mielestäni riittämättömät. 60 lisämiljoonalla olisimme poistaneet työmarkkinatuen tarveharkinnan ja korottaneet toimeentulotuen perusosaa 60 eurolla. Vielä ne eivät toteutuneet, mutta vasemmisto meni hallitukseen, jotta ne vielä tällä kaudella saataisiin. Oppositiossa ollen se ei onnistu. Tarvitaan parempaa "väärää" politiikkaa!
Kirjoittaja on vasemmistoliiton kansanedustaja.
|
|

