EmediateAd

Syrjäytyminen on estettävä

30.1.2010 5:07 Riikka Manner

Kuluneella viikolla julkaistut tilastokeskuksen työvoimaluvut hätkähdyttivät erityisesti nuorten osalta. Alle 25-vuotiaiden työttömyys oli noussut jo 20,2 prosenttiin.

Nuorten kasvanut työttömyys ei ole yksin Suomen ongelma, vastaavan ongelman kanssa painiskellaan kaikkialla Euroopassa. Suomessa ongelma on kuitenkin yksi suurimmista prosentteja vertailtaessa.

Ongelmaan on pyritty vastaamaan muun muassa lisäämällä koulutuspaikkoja läpi Suomen, ja kuluneella viikolla pääministeri Vanhanen ehdotti palkkiosetelin käyttöönottamista nuorille, jotka itse löytävät työtä.

Kaikki keinot ovat varmasti enemmän kuin tarpeen. Täytyy kuitenkin muistaa, että tällä hetkellä suurin osa nuorista etsii toden teolla työtä ja on valmis ottamaan vastaan paikan kun paikan, joten kyse ei ole aktiivisuuden puutteesta.

Suurin ongelma tällä hetkellä on työpaikkojen puute, jopa harjoittelupaikat ovat kiven alla. Monet korkeasti koulutetut ovat puolestaan törmänneet ongelmaan, jolloin työnhaussa osaan työstä heitä pidetään ylikoulutettuina, eivätkä tämän vuoksi tule valituiksi ja koulutustaan vastaavan työhön heillä ei puolestaan nähdä olevan tarpeeksi kokemusta.

Tämä pattitilanne on tuttu useille työtä hakeville nuorelle. Mutta kuinka saada kokemusta, jos ei työuraa pääse aloittamaan mistään.

Puheet tulevien vuosien työvoimapulasta eivät työtä hakevaa nuorta lohduta, päinvastoin. Koulutuspaikkojen osalta olisi tärkeää ennakoida kunkin alan todellinen työvoiman tarve pitkällä tähtäimellä.

Tällä hetkellä useille aloille koulutetaan liikaa ja jo lähtökohtaisesti mahdollisuudet työllistyä omalle alalle ovat pienet.

Mielestäni meidän tulisi myös eurooppalaisella tasolla tarttua nuorisotyöttömyyden ongelmaan. Loppuvuodesta esitin asiasta kirjallisen kysymyksen myös komissiolle, jossa peräsin vastauksia ja toimintasuunnitelmaa ongelmaan. Meidän tulee pyrkiä luomaan taloudellisen Euroopan rinnalle myös sosiaalisempaa Eurooppaa.

Erityisen tyytyväinen olen siitä, että kuluneella viikolla nuorisotyöttömyyden ongelmaan esitettiin konkreettisia toimia budjettivaliokunnassamme. Keskustelimme vuoden 2011 budjetista ja yhdeksi pääpainopistealueeksi haluttiin nostaa nuorten työllistymisen nopeuttaminen opintojen päätyttyä.

Kannatan täysin tätä linjaa. Valiokunnassamme tulen työskentelemään sen eteen, että asia pysyy agendalla. Meillä ei ole varaa menettää yhtään nuorta!

Takana on työntäyteinen valiokuntaviikko Brysselissä. Aluekehitysvaliokunnassa kuulimme uuden puheenjohtajamaan Espanjan aluepoliittiset tavoitteet tulevalle puolivuotiskaudelle.

Suurimpana haasteena Espanjan kaudella tulee olemaan ulospääsy talouskriisistä, mutta koheesiopolitiikan merkitys osana näitä ratkaisuja nähtiin tärkeänä.

Aluekehitysvaliokunnassa oli käsittelyssä kaksi mietintöä, joissa itse toimin varjoesittelijänä, eli seuraan kyseisen lainsäädäntökohdan kehittymistä ryhmämme puolesta.

Kyseessä ovat mietinnöt liittyen Itämeri-strategiaan ja maataloustuen parempaan kohdentamiseen luonnonhaitta-alueilla. Kumpaankin mietintöön olemme saaneet lisättyä meille kansallisesti tärkeitä tarkennuksia.

Mietinnöt tulevat lopulliseen käsittelyyn kevään aikana.

Kirjoittaja on Euroopan parlamentin jäsen (kesk.).

Kommentoi artikkelia

Kommentit

Kommentoi