| Kirjaudu sisään | Tunnukset hukassa | Tilaa lehti | Jätä ilmoitus | Yhteystiedot |
|
|
|
Ristiriitainen ja moniavioinen hallitus
Belgiassa ei ole kyetty muodostamaan hallitusta pian vuoteen. Tilanne on monimutkainen, koska pohjoisen Belgian flaaminkielinen ja etelän ranskankielinen alue eivät saa kantojaan riittävän yhteneviksi.
Vaa'ankielen asemassa oleva Brysselin seutu tuo oman mausteensa soppaan. Se sijaitsee flaamien puolella, mutta on ranskankielinen. Kokonaisuus on siis suorastaan umpisolmussa.
Tilannetta on kummasteltu laajasti. Olen itsekin ääneen pohtinut, kuinka vaalituloksen lukeminen voi olla noin vaikeaa. "Tulokset käteen ja sen mukainen hallitus pystyyn" on ollut minun kantani asiaan. Kunnes tuli kevät 2011 ja huomasin, ettei se ole niin helppoa meillä täällä Suomessakaan.
Eduskuntavaalit käytiin 17. huhtikuuta. Nyt, yli kuukautta myöhemmin, hallitusneuvottelut ovat käynnissä. Vaalien ainoa voittaja jää oppositioon ja poliittisten kantojen sekamelskaa sovitetaan yhteen riittävän suuruisen enemmistöhallituksen toivossa. Hallitusneuvottelujen aloittaminen on vienyt niin kauan, että puolueiden uusi kannatusgallupkin on ehditty tehdä vaalien jälkeen. Mikä hupaisinta, se ei edes toista vaalitulosta.
Ajan kuluminen ei itsessään ole aina huono asia, jos uunista tulee lopulta ulos selviä kantoja ja ennakoitavaa politiikkaa. Tässä ei ole käymässä niin.
Kritisoin kovasti koko hallituksen muodostamisprosessin epäselvyyttä. Vaikeat asiat lakaistiin alta pois ja vaalilupauksia kirjoitettiin jälkeenpäin uudelleen sen mukaisiksi, että näyttäisi kuin niistä olisi pidetty kiinni hallitukseen haluamisen tuskassa. Toisaalta Perussuomalaisilla, joilla oli vaalituloksen perusteella velvollisuus lähteä hallitukseen, ei ollut kanttia edes yrittää lunastaa vaalilupauksiaan. Kysymys kuuluu, kuinka puolue aikoo vaikuttaa oppositiosta käsin esimerkiksi maahanmuuttoasioihin, maaseutukuntien palveluihin tai energiaverotukseen. Vaalien alla heillä oli tiukat kannat näistäkin eikä kukaan esitellyt heidän lupaustensa tärkeysjärjestystä niin, että Portugalin tai muiden kriisiytyneiden euromaiden tukemisen vastustaminen olisi ollut heidän ykköstavoitteensa.
Politiikka ei sitä paitsi koskaan voi eikä saa olla yhden tavoitteen peliä. Onkin aivan selvää, että Perussuomalaiset joko huomasivat, ettei heillä ole hallitusvastuuseen vaadittavaa yhteistyö- ja kompromissikykyä, tai sitten he vetäytyivät hallituksesta taktisista syistä.
Protestipuolueen kannatus tahtoo liukua kuin jäisessä liukumäessä, kun vastuun hetket koittavat. Siinä taktiikassa ei vain otettu huomioon, että ihmiset huomaavat jossain vaiheessa, ettei protestoimalla tehdä muutoksia.
Oma lukunsa on sitten SDP, joka on kääntänyt takkia ja varmasti vaihtanutkin koko palttoon moneen kertaan hallitustietä avatessaan.
Vielä huhtikuun alkupäivinä demarit puheenjohtajansa suulla ilmoittivat vastustavansa Portugali-pakettia, mikäli siihen ei sisällytetä sijoittajavastuuta ja hallittua velkajärjestelyä.
Kuukautta myöhemmin hallituskihlajaisissaan SDP oli unohtanut molemmat tavoitteensa ja sitoutunut maltillisempaan ohjelmaan Portugalin osalta, kuin mitä Kiviniemen hallitus oli Suomen puolesta sopinut Kreikan ja Irlannin osalta.
Portugalin linjauksia esiteltiin Kokoomuksen ja SDP:n hallituksen kihlauksena. Kihlaus ehti pian jo kuitenkin riitautua parisuhteen marssijärjestykseen ja kumppanin huomioimiseen. Kun tähän kihlauksen riitaisaan pohjaan lisätään neljä arvomaailmaltaan ja poliittisilta tavoitteiltaan täysin poikkeavaa pientä toveria, saadaan lopputulokseksi uudenlainen hallituskumppanuus, jota moniavioisuudeksikin voi kutsua.
Kirjoittaja on europarlamentaarikko (kesk.).
|
|
