EmediateAd

Myrskyn jälkeen

A A
30.12.2011 5:05 Elsi Katainen

Kuulin juuri uutisen, että ainakin 80 000 kotitaloutta on yhä ilman sähköä ympäri maan. Sähköyhtiöiden mukaan haja-asutusalueilla korjaukset ja sähköjen saaminen voivat kestää yli uudenvuoden.

Tapanin ja Hannun päivien luonnon voimat näyttivät taas, kuinka haavoittuvainen yhteiskuntamme on järjestäytyneessä ja turvallisessa maassamme. Opimmeko mitään Veeralta ja Astalta? Olemmeko todella niin tuudittautuneita lintukodon suojiin, ettemme usko tuhoisien myrskyjen toistuvan. Meidän olematon varautumisemme antaa viitteitä siihen suuntaan.

Omalla tilalla aggregaatti on jauhanut sähköä jo tiistaista lähtien. Tilanne lypsykarjatilalla ja asumisenkin puolesta olisi katastrofaalinen, jos emme lähes kymmenen vuotta sitten olisi tarttuneet TE-keskuksen 20 prosentin kannustimeen ja hankkineet omaa aggregaattia. Myrskyjen kourissa ja ukkosherkällä alueella tuo laite on vähintäänkin haukkunut hintansa. Myös metsävakuutus on harkinnan arvoista ennakointia. Omaehtoinen varautuminen tulevaisuudessa vain korostuu.

Laulussa myrskyn jälkeen on poutasää. Meillä yleensä myräkkää seuraa keskustelu siitä, pitäisikö sähkölinjat kaapeloida maan alle ja kuka sen maksaa. Ilman muuta maan alla sähkö kulkisi turvallisemmin ja yhteiskunta säästyisi kymmenien miljoonien laskuilta, mutta sähköyhtiöiden asiakkaat eivät ymmärrettävästi ala maksumiehiksi. Yhteiskunnan, siis valtion, olisi viisasta lähteä kantamaan osan maakaapeloinnin kustannuksista.

Tuhovauriot, sähkön katkeamisesta johtuvat mukaan lukien, tulevat maksamaan joka tapauksessa valtiolle, vakuutusyhtiöille ja yksityisille ihmisille kymmeniä miljoonia euroja. Ei ole enää järkevää lykätä niitä varautumisen keinoja, joissa sähköyhtiöt ja yhteiskunta laajemmin voi olla mukana. Sähköyhtiöt toki korvaavat kahdentoista tunnin katkon jälkeen, mutta useissa menetyksissä korvaus on nimellinen.

Tuhoisat Tapani ja Hannu kaatuivat suoraan sisäministeri Räsäsen syliin, joka vakuuttelee kriisin olevan hallinnassa. Myrskyt tuhoineen ovat sisäisen turvallisuuden asia ja sisäministeriöllä onkin vakavan pohdinnan paikka miten varautuminen olisi nykyistä aukottomampaa. Hätäkeskukset ovat saaneet kiitosta toiminnastaan, mutta miten on esim. julkisten tilojen, erityisesti terveyskeskusten ja vanhainkotien laita? Varautumisen alhaisesta tasosta kertoo jo se, että lainsäädäntö ei edellytä julkisten tilojen sähkön ja veden saannin varmistamista tällaisissa tilanteissa. Niinpä potilaat ja vanhukset kyyditään jonnekin muualle. Tämä ei ole inhimillisesti eikä taloudellisesti oikea tapa hoitaa asiaa.

Tuoreessa uutisessa korvaan otti se, että harvaan asutut alueet ovat taas listalla viimeisenä. Niin aina, puhutaanpa sitten mistä tahansa sisäisen turvallisuuden asiasta; poliisista, ambulanssista tai vaikkapa sähköstä. Harvaan asutut alueet tarvitsevatkin oman huomionsa hallituksen sisäisen turvallisuuden ohjelmassa, ja siihen liittyvä suunnittelutyö pitää tehdä kylätasolta aina sisäministeriöön saakka. Lähdetään vaikka siitä tosiasiasta, että nyt ja aina aurattu tie on kylän turvallisuuden paras tae.

Jälleen luonto osoitti meille, kuinka tärkeää huoltovarmuus kaikenlaisissa mullistuksissa on. Oman ruuan, veden ja energian saanti läheltä korostuu aina, kun olemme hädässä. Toimivat tietoliikenne- ja puhelinyhteydet eivät voi rajoittua vain keskuksiin vaan ihmisten ja datan on päästävä kulkemaan myös syrjäisemmillä alueilla. Ihmisten, hälytysajoneuvojen, maitoautojen ja tukkirekkojen on pystyttävä kulkemaan pitkin rapautuvaa tieverkkoamme koko maan huoltovarmuuden nimissä myös maaseudulla. Omavaraisuuden ylläpito on viisainta varautumista, tuleviakin kriisejä ajatellen.

Kirjoittaja on keskustan kansanedustaja.