| Kirjaudu sisään | Tunnukset hukassa | Tilaa lehti | Jätä ilmoitus | Yhteystiedot |
|
|
|
"Mitä, Väätäinen kannattaa lapsityövoimaa?!?"
Mikä on leipuri? Nykyajan leipuri on elintarvikealan ammattilainen, jolla on tutkinto ja kellokortti.
Leipuri on ammattilainen muiden joukossa. Aamulla hän vetää työvaatteet niskaan, ja illalla pois. Eivätkä hänen lapsensa välttämättä tiedä mitä äiti tai isä tekee työkseen.
Aiemmin leipuri ei ollut ammatti vaan elämäntapa. Leipuri asui leipomossa, eikä hänellä ollut selkeitä työaikoja. Leipuri oli leipuri illalla ja viikonloppunakin. Ammatti oli enemmän kokonainen identiteetti, kuin riisuttava ja puettava rooli.
Sama pätee moneen ammattiin, kuten maanviljelijän ammattiin, nykyäänkin, mutta entistä harvempaan. Nykyaikaan kuuluu, että työ- ja perhe-elämä eriytyvät toisistaan.
Ilmiöllä on se haittapuoli, että työelämä jää lapsille vieraaksi. Heikoimmassa tilanteessa nuorelle tulee eräänlaisena yllätyksenä, että elämässä on tehtävä työtä elääkseen. Maatilalla kasvaneet tietävät, että tilalla tehtiin töitä pienestä pitäen. Työ oli helppo ymmärtää osaksi elämää.
Nyt joku lukijoista miettii: "mitä, Väätäinen kannattaa lapsityövoimaa!" Tästä ei ole kyse. Mutta jotenkin työelämän erkaantumista lasten ja nuorten maailmasta on hillittävä. Muutoin nuoret koulunsa lopettaessaan eivät tiedä, mitä opiskelisivat, mihin ammattiin ryhtyisivät, tai mitä työelämä ylipäätään tarkoittaa.
Nyt puhutaan paljon työurien pidentämisestä. Työurien pidentäminen on tärkeää julkisen talouden kestävyyden vuoksi. Suomalaiset opiskelijat valmistuvat vertailumaita jonkin verran hitaammin. Opiskelijat korjaisivat asiaa porkkanalla: opinnot nopeutuisivat jos etuja parannettaisiin.
Valtiovarainministeriön virkamiehet puhuvat kepistä: pakosta valmistua määräaikaan mennessä. On unohtunut, että ei opiskelijalla ole motiivia valmistua, ellei tiedä mihin valmistua, ja miksi, tai ylipäätään mitä työelämä tarkoittaa.
Miten tilannetta voidaan parantaa? Yläkouluissa voidaan kehittää työelämä ohjausta. Vastuun työelämään tutustumispaikkojen etsimisessä on kuuluttava ensisijaisesti kouluille ja kunnille.
Koulun vastuulla on pitää tutustuminen suunnitelmallisena ja tarkoituksenmukaisena, lasten ja nuorten oma osuus on huolehtia, että tutustuminen vastaa heidän mielenkiintoaan.
Myös sosiaalidemokraattien esille nostama oppivelvollisuuden nostaminen 18 ikävuoteen on merkittävää. Tämä tarkoittaa sitä, että jokaisella olisi velvollisuus yrittää löytää oma alansa ainakin täysi-ikään saakka.
Asiaan liittyy myös aikuisten työviihtyvyys. Kuinka moni vanhempi pystyy välittämään omasta työstään työn ilon lapsille ja nuorille? Miksi lapsi kiinnostuisi jostain, josta välittyy tervan juonnin maku?
Keskeistä on, että lapset saisivat voimiensa ja ymmärryksensä mukaan pienestä pitäen ymmärryksen siitä, että työ on normaali osa elämää, ja parhaimmillaan iloinen asia.
Kirjoittaja on SDP:n kansanedustaja Siilinjärveltä.
|
|
