Lapsi kotona vai hoidossa?

19.3.2012 15:53 Riikka Manner

Julkisuuteen nousi hiljattain väite, että hallitus olisi leikkaamassa kotihoidontukea niin, että sitä maksettaisiin lapsen kahteen ikävuoteen asti nykyisen kolmen sijaan. Asia on nostanut julkisen mekkalan perheiden oikeuksien puolesta, ja ihan oikeutetusti. Lapset ja lapsiperheet eivät voi olla julkisen talouden säästökohde, tai emme voi väittää oppivamme lähihistoriastamme yhtään mitään.

1990-luvun perheisiin kohdistuneet leikkaukset näkyvät nyt nuorten syrjäytymisenä. Mahdollisten leikkausten kanssa samaan aikaan hallitus kantaa huolta nuorista juhlapuheissaan. Heidän olisi hyvä muistaa, että ideologinen tärkeysjärjestys näkyy käytännön teoissa.

Keskusta antoi viime eduskuntavaaleissa yhden merkittävän lupauksen ja se oli, ettei keskusta hallituspuolueena suostuisi leikkaamaan lapsilta ja lapsiperheiltä. Tuolle ajatusmaailmalle olisi nykyhallituksessa käyttöä.

Haluan nostaa puhjenneen keskustelun yhteydessä esiin myös näkökannan, joka usein poljetaan mielipiteiden virrassa maan rakoon. Mielestäni lastenhoidosta puhuttaessa on syytä muistaa myös se, että pientenkin lasten vanhemmilla on täysi oikeus lähteä töihin ja että suomalainen päivähoitojärjestelmä on hyvä.

Olen itse lähtenyt töihin, kun lapseni oli vasta muutaman kuukauden ikäinen ja saanut vastailla aika moneen epäilykseen siitä, voiko poikani kehitys jatkua normaalina. Huolimatta omasta töihin lähdöstäni poikani aloitti päivähoidon vasta lähes kaksivuotiaana. Se tapahtui Belgiassa, jossa minua nuhdeltiin äitinä siitä, että niin pitkään kotona pidetty lapsi ei pysy sosiaalisen kehityksen normaalitahdissa. Toimi siinä sitten vanhempana oikein.

Lähipiirissäni on myös vanhempia, joiden lapsi on aloittanut hoidon suoraan vanhempainvapaiden jälkeen, koska työmahdollisuus aiemmin työttömälle on avautunut juuri silloin. On siis paljon tilanteita, joissa niin sanotun lapsen edun rinnalla on arvioitava koko perheen etua ja punnittava ratkaisujen vaikutuksia pitkälle tulevaisuuteen.

Näitä tilanteita kohtaavat työmarkkinoilla esimerkiksi niin yleiset pätkätyöläiset ja yrittäjät. Nykyisillä asumiskustannuksilla monella ei myöskään ole kerta kaikkiaan varaa jäädä kotiin lapsen kanssa, vaikka halua saattaisi ollakin.

Työn ja perheen yhteensovittaminen on Suomessa laajasti tunnustettu yhteinen tavoite. Minusta poliittiset toimenpiteet eivätkä myöskään yleiset asenteet ole täysin samassa linjassa tavoitteen kanssa. Poliitikkojen tehtävänä ei ole linjata sitä, onko lapsen paras paikka kotona vai hoidossa. Meidän pitää pystyä luottamaan siihen, että perheet tekevät itse niille parhaiten sopivat ratkaisut, jotka lopulta tulevat kokonaisvaltaisimmin niiden hyvinvointia.

Arvostan kovasti niitä äitejä ja isiä, jotka hoitavat lapsiaan kotona. Olen kuitenkin sitä mieltä, ettei heidän arvostuksensa yhtään vähene, jos osoitamme arvostusta myös töissä käyville vanhemmille. Jos emme osaa tuota arvostusta antaa, elämme edelleen yhteiskunnassa, jossa nuoret aikuiset joutuvat tekemään valinnan työn ja perheen välillä. Ei kai se ole tarkoitus?

Kirjoittaja on europarlamentaarikko (kesk.)

Kommentoi artikkelia

Kommentit

Kommentoi