| Kirjaudu sisään | Tunnukset hukassa | Tilaa lehti | Jätä ilmoitus | Yhteystiedot |
|
|
Kuntatalous ei ole markkinataloutta
Joku innokas vastarinnan kiiski varmasti hoksasi yksi tai kaksi asiaa miksi kuntatalouskin on markkinataloutta. Totta, onhan se osa suurempaa markkinoiden ehdoilla toimivaa kokonaisuutta. Mutta kiinnostavaa juuri nyt kun markkinatalous finanssikriisin myötä on kokenut eräänlaisen romahduksen, ovat asiat, mitkä kuntataloudessa poikkeavat markkinataloudesta. Silloin näet huomataan, ettei kuntatalouden pitäisi hypätä kun markkinatalous elämöi.
Kunnissa on elämää niin kaunan kun on kuntalaisia. Kunnan asukkaat käyttävät ja tuottavat yhteisiä palveluita, asuvat kunnan alueella, elävät yhteisessä yhteisössä.
Mutta onko näin kauaa? Suomi on yksi harvaanasutuimmista maista maailmassa. Kunnan palveluiden järjestäminen on näissä olosuhteissa haastavaa, eikä tähän saakkakaan ole onnistuttu täydellisesti. Näyttää siltä, että kuntien elinvoimaisuus on riippuvaista kuntataloudesta, joka nyt talouden laman ja valtion riittämättömän tuen vuoksi on vaakalaudalla.
Näin ei tarvitse olla. Kunnan talous ei ole markkinataloutta. Kuntien palveluiden kysyntä ei ole suhdanneherkkää, kuten markkinaperusteisten tuotteiden. Päinvastoin, julkisista palveluista tulee yhä kysytympiä lamatilanteessa.
Toinen keskeinen eroavaisuus on, että julkisten palveluiden tuotannossa ei ole sellaista tuottavuuden nousun mahdollisuutta kuin tavaratuotannossa.
Näistä syistä kuntapalveluita ei pidä markkinatalouden kriisissä rampauttaa. Ei ole kysyntäperusteen laskua, jonka vuoksi palveluita pitäisi vähentää. Ei ole sellaista tuottavuuden nousuperustetta, jonka vuoksi voisi ajatella, että minkä ennen teki kolme - sanotaan sairaanhoitajaa, opettajaa, sosiaalityöntekijää - tekee nyt kaksi. Sillä yön tekevät ihmiset eivät koneet.
Jos markkinatalouden laman annetaan ampua kuntataloutta nilkkaan, kunnat rampautetaan epäluonnollisella tavalla.
Kuntien asukkaat jäävät vaille laadukkaita palveluita. Kuntatyöntekijät väsyvät, uupuvat, ja sairastuvat. Tämä tarkoittaa inhimillistä kärsimystä, ja kunnalle nousevia henkilöstökustannuksia. Lisäksi, kuntatyöstä, kuten vanhustenhoidosta, tulee entistä epähoukuttelevampaa nuorille. Samalla väestön vanhetessa hoivatyöhön tarvittaisiin entistä enemmän tekijöitä.
Palveluiden rapauttamisen kustannukset ovat moninaisia. Mitä siis eteen? SDP:n linjana on, että valtion tulee taloudellisesti vahvempana julkisen sektorin osana tukea kuntia nykyistä enemmän. Tätä tavoitetta olemme pitäneet esillä talouskriisin alusta saakka.
Ellei valtio nyt ryhdistäydy, on tärkeää, että kunnissa vältetään heikointa kolmesta pahasta. Veronkorotuksista, lainasta, ja henkilöstön lomautuksista heikoin lenkki on viimeinen. Hallituksen talousarvioesityksellä kuntiin on muodostumassa 850 miljoonan kokonaisaukko. Ellei hallitus suostu nostamaan valtionosuuksia edes lähelle tätä kokonaissummaa, velkaantumisen uhallakin irtisanomisten ja tämän kautta palveluiden rapauttamisen sijaan veronkorotus ja laina ovat vähemmän kuntia ja palveluja vaurioittavia ratkaisuja.
Kirjoittaja on kansanedustaja (sd.) sekä eduskunnan kunta- ja terveysjaoston puheenjohtaja.
|
|
