EmediateAd

Ikäihmisten oikeus pysyvään kotiin turvattava

4.2.2012 05:05 Markku Eestilä

Viime viikolla avattiin Sonkajärven kunnan palvelutalo Mosaiikki virallisesti. Talo oli tosiaan kuin koti. Siistit huoneet ja avarat yhteiset tilat korostivat lämpimällä tavalla kodinomaisuutta, jonka kruunasi kaunis sisäpuutarhahuone. Tällaiset palvelutalot ovat sekä asukkaiden että heidän omaistensa kannalta kullanarvoisia: palvelut toimivat luotettavasti ja stressaavia hoito- ja hoivapaikkojen siirtoja ei tarvitse kenenkään miettiä.

Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnan puheenjohtaja Juha Rehula varoitti juhlapuheessaan asettamasta yksityisiä hoivapalveluntuottajia ja julkisen sektorin toimijoita vastakkain. Rehulan mielestä on sama kuka palvelut tuottaa kunhan vaan kussakin kunnassa tehdään tarpeelliset päätökset, joiden avulla palvelut ja rahoitus järjestetään.

Mielestäni entinen sosiaali- ja terveysministeri on oikeassa. On todella vanhanaikaista ja jopa loukkaavaa vähätellä kenenkään työtä sen takia, että työnantaja edustaa jotakin tiettyä tahoa. Sonkajärven palvelutalo Mosaiikki on tästä hyvä esimerkki: kunta rakensi talon, jonka palvelutuotannosta vastaa Ylä-Savon Sote ja ruokahuollosta yksityinen palvelukeskus. Ja mikä tärkeintä, kaikki verotulot jäävät seutukunnalle ja Suomeen.

Valitettavasti toisenlaisiakin esimerkkejä löytyy. Suomessa toimii kansainvälisessä omistuksessa olevia sosiaali- ja terveysalan yrityksiä, joiden Kela-rahalla pönkitetyt voitot vuotavat ulkomaille suomalaisen verottajan ulottumattomiin. Vaikka tällaisessa verosuunnittelussa ei olekaan mitään laitonta, on se moraalisesti täysin tuomittavaa. Tätä moraalikatoa vastaan täytyy puolustautua sekä valtiollisella että kunnallisella tasolla.

Suomen verolainsäädäntö on ulkomaisia yrityksiä kohtaan liian vetelä. Se mahdollistaa voittojen siirtämisen Suomesta pois erilaisten velka- ja korkojärjestelyjen kautta. Hallitus aikookin ryhtyä pikaisiin toimenpiteisiin, joilla elinkeinoverotuksen korkovähennysoikeutta muutetaan siten, että yhteiskunnalle haitallinen verokeinottelu saadaan kuriin. Jälleen kerran on tullut todistettua, että sinivalkoisella omistuksella on väliä.

Mitä kunnat voivat tehdä, että verot jäävät alueelle ja Suomeen? Kokoomuksen valtuustoryhmä teki Iisalmessa vuonna 2010 valtuustoaloitteen, jossa se esitti, että kaupunki rakentaisi ikäihmisille palvelutalon. Aloitteen tarkoitus oli se, että ikäihmiset solmisivat kaupungin kanssa vuokrasopimuksen, jolloin asuminen samassa palvelutalossa olisi pysyvää, vaikka palvelun tuottaja esimerkiksi kilpailutuksen takia muuttuisi.

Halusimme siis eriyttää ikäihmisten asumisen ja palvelut. Näin yksikään suuri toimija ei voisi saada niin sanottua määräävää markkina-asemaa ja mahdollisessa palvelujen kilpailuttamisessa paikalliset yrittäjät olisivat aina yhdenvertaisesti mukana.

Kunnan tehtävänä on huolehtia siitä, että markkinat toimivat myös sosiaali- ja terveyspuolella. Keinoja siihen löytyy, jos päättäjät niin parhaaksi näkevät.

Kirjoittaja on kokoomuksen kansanedustaja.

Kommentoi artikkelia

Kommentit

Irma Karinen (s. Widgre'n) kirjoitti 04.02.2012 22:10
"Oi, jos sinne minäkin..." Jopa nyt Markku Eestilän jalat alkavat tavoitella  maata. Kauaskantoista, korkealentoista, vanhusten loppumatkalle sijoittautumispaikan suuntailut ovat olleet ja enimmillään ovat vieläkin. Ääritapauksessa lienevät päättäjät matkailleet jo ulkomaita myöten hoitopaikkoja vertailemassa. Tuskin kuitenkaan niissä maissa, minne suuret voitot piiloutuvat? Sonkajärvi, jos saanee pitää hoitopaikkansa ja toimia edes niiltä osin omissa ympyröissään, on haavemaa, aavain merten tällä  puolen! Ei vain se, että 83 vuotta sitten olen nähnyt päivänvalon siellä - no, lienee silläkin vaikutusta - mutta useat käyntikerrat ovat idättäneet kaipion niihin oloihin, jos kotihoito ei toimisi. Omat huoneet, toimivat yhteiset tilat, tilat erikseen tilaisuuksia varten. Siellä on osattu lähteä siitä hollantilaisesta ajatuksesta: "Niin suuri kuin välttämätöntä - niin pieni kuin mahdollista". Kaikki toimii asukkaiden parasta ajatellen - on ammatinvalinnassaan onnistunut henkilökunta! Kuitenkin: "Vanhustenhoito mullistuu Ylä-Savon alueella lähivuosina". Näin lehdet uutisoivat. Olemme Soten alueelle eksyneinä, missä "poliitikot ja viranhaltijat markkinoivat uudistusta usein inhimillisillä perusteilla, käytännön yksityiskohdat ovat suurelta osin vailla vastauksia". Mielihyvällä on todettava, että onko sittenkin vanhusasia seitsikon poikkiviivaa tärkeämpi?
Kommentoi