| Kirjaudu sisään | Tunnukset hukassa | Tilaa lehti | Jätä ilmoitus | Yhteystiedot |
|
Torstai 17.5.2012 |
|
Hallitusneuvottelujen solmu kuin siansaparo
Olipa kerrankin kitkuiset hallitusneuvottelut, ei voi muuta sanoa!
Alustavasti kaavailtu kolmen suurimman puolueen hallitus kaatui nopeasti. Me perussuomalaiset emme yksinkertaisesti voineet lähteä mukaan hallitukseen, jossa kaksi muuta puoluetta, kokoomus ja sosiaalidemokraatit, ajoivat EU-politiikkaa avoimin kukkaronnyörein.
Puolueemme jäädessä hallitusneuvotteluista pois, hallitustunnustelija Jyrki Katainen alkoi muodostamaan surkuhupaisaa sinipunaista, kuuden puolueen "six-pack" hallitusta.
Hallitusneuvotteluiden aikana kansa pääsi seuraamaan Kataisen ja Urpilaisen viha/rakkaus -suhdetta. Välillä tällä "pariskunnalla" lempi leiskui, kun taas toisena hetkenä välit viilenivät jäätäviksi. Katainen itse vertasikin heitä "vanhaksi aviopariksi". Vaikka Katainen nöyryytti ja antoi sdp:lle ja vasemmistoliitolle kalossin kuvan takalistoon kesken neuvotteluiden, ei sekään lopulta estänyt heitä lähtemästä mukaan ministerisalkkujen jakoon, hinku mersun takapenkille oli liian kova.
Näissä neuvotteluissa rikottiin kyllä takinkäännön maailmanennätys. Ministerisalkkuhuumassa pääsi unohtumaan, etenkin vasemmistoliitolta, mitä oikein vaalien alla tuli äänestäjille luvattua.
Mutta siellä ne nyt tällä hetkellä ministeriaitiossa istuvat, kokoomuksen ministeri Katainen ja vasemmistoliiton ministeri Arhinmäki. Vierekkäin, kuin variksenpojat männynoksalla. Ettei vaan kävisi niin, että porvarihenkisyys tarttuu ministeri Arhinmäkeen niin, että punainen pipo vaihtuu sorsannahkastetsoniin.
Hallitusohjelmassa on seuraava maininta, "Hallitus lähtee siitä, että kulttuurilla on keskeinen asema yhteiskuntaa rakennettaessa. Taide ja kulttuuri ovat ihmisenä olemisen välttämättömiä perusasioita.." Näinköhän on, ministeri Arhinmäki? Kun eläkeläisellä, työttömällä tai toimeentulotuen varassa elävällä vatsa huutaa leipää.
Ohjelmassa näkyy voimakkaasti myös vihreiden kädenjälki. Luonnonsuojeluun ja yli-innokkaaseen ilmastohömpötykseen kyllä riittää rahaa, kun samaan aikaan esimerkiksi elinkeinotuista ja sairasvakuutuksen lääkekorvausmenoista leikataan molemmista yli 100.milj euroa.
Kun vihreät mellastaa hallituksessa ja vieläpä ympäristöministerin salkku kourassaan, on hyvin todennäköistä, että tämän hallituskauden päättyessä, jos se nyt jostain kumman syystä sattuu pysymään kasassa, on Pohjois- ja Itä-Suomessa joka toinen vastaantulija karhu, susi tai ilves.
Edellisen hallituksen tapaan, nykyinenkin hallitus arvostaa enemmän petoja kuin vähäosaisia kansalaisia.
Ja mitä tekikään kristillisdemokraattien Päivi Räsänen, vai tekikö mitään?
Hallitusneuvotteluissa vasemmistoliitto sai hallitusohjelmaan kirjauksen siitä, ettei Suomi tämän hallituksen aikana valmistele Nato-jäsenyyden hakemista.
Ministeri Räsänen olisi yhtä hyvin voinut vaatia samanlaista kirjausta ohjelmaan, koskien samaa sukupuolta olevien oikeudesta avioliittoon, sillä se oli kristillisille kynnyskysymys hallitukseen menolle.
Mutta sitä he eivät hallitusohjelmaan vaatineet. Epäilyttävästi vaikuttaa siltä, että Räsänen vaihtoi vakaumuksensa ministeriauton takapenkkiin.
Suapi nähä, kestääkö Kattaisen ja Urpilaisen rakkaussuhe neljeekään vuotta!
Kirjoittaja on perussuomalaisten kansanedustaja.
|
|

