| Kirjaudu sisään | Tunnukset hukassa | Tilaa lehti | Jätä ilmoitus | Yhteystiedot |
|
Torstai 17.5.2012 |
|
Hallitus sivuutti köyhimmät
Hallitus haluaa nostaa peruspäivärahaa ja työmarkkinatukea 100 eurolla kuukaudessa. Näin se väittää vaikuttavansa kaikkein pienituloisimpien asemaan maassamme ja esiintyy "historiallisen perusturvauudistuksen" tekijänä. Todellisuudessa esityksessä on selviä epäoikeudenmukaisuuksia, jotka sivuuttavat kaikkein köyhimmät, kuten sairauspäivärahoilla ja pienimmillä vanhempainrahoilla elävät.
Työttömien asemaa on ehdottomasti syytä parantaa, siinä hallitus on oikealla linjalla. Perusturva koskee kuitenkin kaikkia sellaisessa elämäntilanteessa olevia, joille ansiotulojen hankkiminen on mahdotonta. Tällaisia tilanteita ovat työttömyyden lisäksi esimerkiksi sairaus, vanhuus, työkyvyttömyys, lapsen syntymä ja huoltajan kuolema.
Tosiasia on, että esimerkiksi pienimmillä päivärahoilla elävät opiskelijavanhemmat tai pienimpien sairauspäivärahojen saajat ovat kaikkein heikoimmassa asemassa. He tarvitsevat kipeimmin yhteiskunnan tukea. Viime kaudella keskustajohtoinen hallitus nosti pienimpien äitiys-, isyys-, vanhempain- ja sairauspäivärahojen tason työmarkkinatuen tasolle.
Tämä periaatteellinen päätös vaikutti näihin 22 000 todella pienituloisimpaan ja poisti muun muassa lapsiköyhyyttä. Nyt hallitus valitsi toisin.
Ennen vaaleja nykyinen valtiovarainministeri Urpilainen sanoi Sdp:n pitävän kiinni siitä, että ansiosidonnainen työttömyysturva paranee samassa tahdissa kuin perusturva. Viime hallituksen päätös tasa-arvoisti perusturvan saajien asemaa. Nyt kuitenkin Urpilaisen ja Jyrki Kataisen luotsaama hallitus nostaa vain työttömyysturvaa ja repäisee jälleen sadan euron kuilun perusturvan saajien välille.
Tällainen sosiaalinen epäoikeudenmukaisuus ja vastakkainasettelu ei hyödytä ketään. Sairaus, köyhyys, vanhuus ja vanhemmuus kurittavat nyt kaikista karuimmalla tavalla.
Työmarkkinatuen ja peruspäivärahan korotusesityksen suurin puute on se, että korotuksesta hyötyvät eniten jo valmiiksi hyvässä asemassa olevat. 3 300 euroa kuukaudessa tai enemmän tienanneet työttömäksi jäädessään hyötyvät peruspäivärahan korotuksesta huomattavasti enemmän kuin vähemmän tienanneet.
Hallitus sanoo parantavansa kaikkein heikoimmassa asemassa olevien asemaa, mutta suurinta ansiopäivärahaa saavien tukea korottamalla tavoite ei toteudu. Eriarvoista on myös, että toimeentulotukea saavalta sadan euron korotus sulaa 25 euroksi toimeentulotuen syödessä päivärahalta.
Toinen ongelmainen asia on tarveharkinta työmarkkinatuen myöntämisessä. Tarveharkinnan kautta lapsettoman parin kohdalla puolison tulot vaikuttavat työmarkkinatuen saajaan jo reilun 1700 euron kuukausiansioiden kohdalla ja työmarkkinatuki leikkautuu kokonaan jos puolison tulot ylittävät 2 786 euroa kuukaudessa.
Myös opiskelijat tulisi asettaa samalle viivalle riippumatta vanhempien tuloista. Vähintään tulorajoja tulisi reilusti nostaa. Sosiaaliturvajärjestelmämme on luotu yksilölliseksi, ja tähän periaatteeseen tarveharkinta ei sovi.
Paitsi kaikki perusturvan saajat, hallitus jättää siis myös työttömät keskenään eriarvoiseen asemaan. Kaikkein köyhimmät on unohdettu kokonaan. Tällainen esitys ei ole historiallinen perusturvan uudistus.
Kirjoittaja on keskustan kansanedustaja.
|
|

