EmediateAd

Gazan umpisolmu

22.6.2010 6:07 Sari Essayah

Viime viikolla Euroopan parlamentti kävi varsin ristiriitaisen keskustelun toukokuun lopun tapahtumista Gazan avustuslaivueilla. Useissa puheenvuoroissa tuotiin esille huoli Lähi-idän turvallisuustilanteen nopeasta heikentymisestä sekä valittelut tapahtumaketjusta, joka johti kuolonuhreihin ja loukkaantuneisiin.

Konfliktissa laivueen ja sitä pysäyttämään tulleen Israelin armeijan välillä, Israel epäilemättä teki väärän tilannearvion ja sen seurauksena pahan virheen. Sotilaat eivät osanneet varautua saamaansa vastarintaan ja tilanne riistäytyi käsistä.

Julkitulleiden tietojen valossa tiedämme, että avustussaattueen tarkoitusperät eivät olleet niin humanitaariset kuin aluksi oletettiin, vaan mukana oli marttyyriuteen tähtääviä turkkilaisaktivisteja. Avustussaattueella oli pitkälti poliittiset tarkoitusperät, olkoonkin että mukana oli monia hyvää tahtovia länsimaiden kansalaisia, jotka tuskin olivat projektin koko luonteesta selvillä.

Huomionarvioista on myös se, että avustuslaivue saapui Israelin aluevesien tuntumaan juuri kun oli tarkoitus jatkaa rauhanneuvotteluja israelilaisten ja palestiinalaisten välillä. Gazaa hallitseva terroristijärjestö Hamas ei halua rauhanneuvottelujen jatkamista ja halusi osaltaan sekoittaa tilannetta. Se kieltäytyi vastaanottamasta laivueen tarkastettuja lasteja maateitse ja on tähdännyt näin vain saarron purkamiseen. Ne humanitaariset avustuserät, jotka Gazaan tulevat Israelin rajanylityspaikan kautta, jaetaan Hamasin toimesta etupäässä sen omille kannattajille.

Israel on ilmoittanut helpottavansa Gazan saartoa. Se onkin välttämätöntä ja varmasti osaltaan helpottaa kärjistynyttä tilannetta. Uutiset siitä, että Iran ja Saudi-Arabia olisivat halukkaita lähettämään alueelle lisää "humanitaarisia" saattueita ei nimittäin tunnu kovin rauhaa rakentavalta ja Israel on kertonut etukäteen, että tulee pysäyttämään saattueet ja ohjaamaan ne Israelin satamiin. Mutta toisin kuin julkisuudessa on väitetty, Israelin merisaarto ei riko kansainvälistä oikeutta, ja on täysin oikeutettua, että Israel haluaa takuut siitä, etteivät Hamas-taistelijat saa lisää aseita ja raketteja sekä rakenna uusia bunkkereita alueelle.

On hyvä aina muistaa, että ääri-islamilainen, mm. Iranin tukema Hamas ei kunnioita ihmisoikeuksia - ei oman kansansa eikä muidenkaan. Sen poliittisena tavoitteena ei ole rauha eikä palestiinalaisten ja israelilaisten rauhallinen rinnakkain olo. Hamas on vetänyt alueen tilanteen totaaliseen umpisolmuun.

Tämän vuoksi olikin ikävää, ettei parlamentin viime viikolla hyväksymä Gaza-päätöslauselma sisältänyt selkeämmin vaatimuksia Hamasin suuntaan, vain Israelin. Mielestäni siinä olisi pitänyt selväsanaisesti vaatia sitä, että Hamasin tulee luopua terrorista, tunnustaa aiemmat PLO:n allekirjoittamat sopimukset ja Israelin valtion oikeuden olemassaoloon sekä vapauttaa välittömästi neljä vuotta sitten sieppaamansa Gilad Shalit.

Todellista rauhaa ja hyvinvointia ei alueelle saada luomalla tilanne, jossa Hamas vahvistuu ja saa niin poliittista arvovaltaa kuin sotilaallista voimaa. Kansainvälinen yhteisö on kannanotoillaan luonut asetelman, jossa Hamas tavoitteineen kokee olevansa koko maailman tukema ja saa sitä juhlia. Aivan kuten Länsi-rannalla hallinnoivan Fatahin edustaja selkeästi totesi, Hamasin julkisuuden valokeilassa paistattelu on kylmä suihku maltillisemmalle palestiinalaishallinnolle ja sen pyrkimyksille rakentaa luottamusta alueella.

MEP, KD/EPP sari.essayah@europarl.europa.eu