EmediateAd

Energiaa!

26.4.2010 6:07 Elsi Katainen

Viime viikolla maamme hallitus teki merkittäviä päätöksiä energiapolitiikkamme tulevaisuudesta. Tiistaina hallitus hyväksyi mittavan uusiutuvan energian velvoitepaketin, jonka työllisyysvaikutuksina syntyy noin 10 000 uutta työpaikkaa ja Suomen energiaomavaraisuus paranee.

Voimme olla päätökseen aiheestakin tyytyväisiä, ei vain aluekehityksen vaan myös ympäristön ja työllisyyden näkökulmasta. Meillä on hyvät edellytykset kasvaa maailman huippuosaajaksi bioteknologian kehittäjänä ja tuottajana. Tätä vahvaa osaamista ja raaka-ainetta Pohjois-Savossa riittää.

Uusituvan energian paketilla saadaan seuraavan kymmenen vuoden aikana liikkeelle yli kymmenen miljardin investoinnit uusiutuvaan energiaan. Näillä investoinneilla energiaomavaraisuus kasvaa 40 prosenttiin nykyisestä 30:stä ja sähköntuotannon omavaraisuus 85:stä 100 prosenttiin.

Käytännössä puolet uusiutuvan energian lisäyksestä otetaan puusta, 16 prosenttia biopolttonesteistä, 15 prosenttia tuulivoimasta ja 8 prosenttia lämpöpumpuista. Kokonaan uusia sähkön ja lämmöntuotantolaitoksia tulee 50 ympäri Suomea.

Uudistuksen on arvioitu tuovan Suomeen noin 10 000 uutta työpaikkaa, yksin puunhankinta tuo arvioilta 7000 työpaikkaa maaseudulle ja kaupunkeihin. Energialinjaus nostaa Suomen myös ympäristö- ja energiaosaamisen edelläkävijämaaksi, edistää vientiä ja tuo korkean osaamisen työpaikkoja.

Viime keskiviikkona energiaomavaraisuutta lisättiin hyväksymällä myös kaksi ydinvoimalupahakemusta. Yksikin lupa olisi mielestäni ollut riittävä, vaikka ministeri Pekkarisen perustelut ovat hyvät; ne nojaavat kestävyyteen, kotimaisuuteen ja teknologian, talouskasvun ja työllisyyden edistämiseen. Ydinvoiman lisäys pitää sähkön hinnan kurissa, eikä Suomen sähköntuotanto tulevaisuudessa makaa enää itätuonnin varassa.

On aivan selvää, että bioenergian kehittämisen tulee olla etusijalla, mutta realismia on myös lisäydinvoiman tarve. Kokoomuksen ajama kolme ydinvoimalaa olisi varmasti pienentänyt uusiutuvan osuutta ja samalla vähentänyt sen tuomia etuja maakuntiin.

Ydinvoimaratkaisu joka tapauksessa parantaa teollisuuden ja kaupan kilpailukykyä, edistää investointeja ja toivon mukaan herättää myös ulkomaalaisten yritysten mielenkiintoa Suomea kohtaan.

Meidän on kovenevassa kansainvälisessä kilpailussa kilpailtava niillä vahvuuksilla, jota meillä on. Teollisuuden on saatava kohtuuhintaista sähköä, jotta suomalaista kilpailukykyä ja talouskasvua voidaan pitää yllä.

Eniten ajatuksia ydinvoimassa herättää radioaktiivisen jätteen loppusijoitus. Tutkijoiden mukaan Suomen kallioperä on kuitenkin säilytyspaikoista maailman varmin. Kun fossiilisille polttoaineille on ilmastosyistä sanottava hyvästit, on kohdattava tosiasia, että tällä hetkellä millään muulla uusista energiamuodoista ei vielä pystytä kattamaan sitä tarvetta, joka ydinvoimalla voidaan kattaa.

Uusiutuvat ja ydinvoima eivät peruslähtökohdiltaan kilpaile keskenään: uusiutuvilla katetaan erityisesti lämmöntuotantoa ja liikennepolttoaineita, ei niinkään sähköllä. Energiapaketti lisää sähkön kotimaisuutta ja tuo työpaikkoja läpi koko Suomen. Kaikkiaan kyseessä on merkittävä suunnanmuutos.

Ilmastohaaste otetaan nyt vakavasti vastaan ja samaan aikaan luodaan kestävän kasvun edellytykset tuottamalla enemmän puhdasta kotimaista energiaa saastuttavan tuontienergian sijaan.

Kirjoittaja on keskustan kansanedustaja Pielavedeltä.