EmediateAd

Aktiivisia kuntalaisia aktiivisissa kunnissa

21.3.2011 5:07 Tuula Väätäinen

Kansanedustajan työ mahdollistaa monenlaisia yhteyksiä paikallistasolle. Aktiivinen kunta -hanke on esimerkki konkreettisesta vaikuttamistyöstä. Aktiivinen kunta parlamentaarikot -ryhmä koostuu eri puolueiden ja vaalipiirien kansanedustajista. Olen ollut parlamentaarikkojen puheenjohtajana vuodesta 2010.

Suomen Kuntoliikuntaliiton Aktiivinen kunta -hanke edistää liikunta- ja harrastusmahdollisuuksia kunnissa. Parlamentaarikot kokoontuvat säännöllisesti eduskunnassa ja järjestävät tapahtumia sekä luovat kontakteja paikallistasolla.

Vuonna 2005 alkanutta Aktiivinen kunta -hanketta laajentavaa Allianssia ovat valmistelleet SLU, Nuori Suomi, Ikäinstituutti, LTS/erityisliikunnan kehittämishanke ja kuntokeskusten laaturyhmittymä K-salit. Maailman Kuntoliikuntajärjestö (TAFISA) koordinoi kansainvälistä hanketta.

SDP:n terveys- ja liikuntapoliittisten tavoitteiden mukaisesti monipuolisia liikuntapalveluja pitää olla varallisuuteen katsomatta tarjolla joka puolella Suomea. Perheen tausta ei saa estää lasten harrastusmahdollisuuksia. Kuntarakenteita uudistavan Paras-hankkeen yhteydessä täytyy muistaa liikuntapalveluiden tasapuolinen saavutettavuus eri alueilla. Näin tuetaan terveyttä ja liikuntamahdollisuuksia koko Suomessa.

Yksilöiden terveyden edistämisessä SDP ei usko pakotteisiin ja uhkasakkoihin. Harrastusedellytysten turvaaminen, myönteisten liikuntaelämysten tarjoaminen ja yhteiskunnan tuki ovat SDP:n näkemyksissä parhaita keinoja edistää liikuntaharrastusta ja terveyttä.

Liikunnalla on monia myönteisiä vaikutuksia, mutta hektisten projektien keskellä liikunta ja sen edistäminen voivat jäädä varjoon. Liikuntatoimen ammattilaisten ja poliitikkojen yhteistyö on tärkeää, jotta liikunta- ja harrastusmahdollisuudet osataan ja muistetaan huomioida osana yleispoliittista keskustelua.

Saavutettavat liikuntapalvelut ovat tärkeä edellytys onnistuneelle sosiaali- ja terveyspolitiikalle. Yhteiskunnan täytyy tukea liikunnan ja terveyden edistämistä koko elämänkaaren ajan. Kuntien rooli on mahdollisuuksien tarjoamisessa keskeinen.

Paikallistasolla tarvitaan konkreettisia aloitteita, joilla parannetaan kaikkien liikuntamahdollisuuksia. Siilinjärvellä kunnanvaltuusto hyväksyi helmikuussa 2011 SDP:n valtuustoryhmän aloitteen, jolla edistetään lasten ja nuorten harrastusmahdollisuuksia Siiliset-alueella. Toivon, että selvitys- ja kehittämistyöstä saatavia kokemuksia voidaan hyödyntää muissakin kunnissa.

SDP:n valtuustoaloitteessa esitettiin, että Siilinjärven kunta on aloitteellinen suunniteltaessa Siilinjärven, Maaningan ja Nilsiän kuntien ja harrasteseurojen yhteistyötä, jolla parannetaan lasten ja nuorten harrastamismahdollisuuksia. Suunnitellussa kuntien ja harrasteseurojen yhteisessä hankkeessa vähävaraisten perheiden lapset pääsisivät kuntien ja mahdollisten seurojen sponsoreiden "stipendeillä" mukaan toimintaan.

Paikallisten hankkeiden kautta on mahdollisuudet levittää hyviä toimintatapoja koko maakuntaan.

Saavutettavat liikuntamahdollisuudet varhaislapsuudesta saakka edistävät terveyttä ja ehkäisevät syrjäytymistä. Ihmisiä tulee nuoresta pitäen kannustaa liikkumaan omaehtoisesti ja osana arkea.

Kirjoittaja on SDP:n kansanedustaja.

Kommentoi artikkelia

Kommentit

paljonvartijaksi kirjoitti 21.03.2011 10:34
Autolla ulkoillaan - keinutuolissa liikutaan! Silloin on mukavuus ajettu huippuunsa.Jos kohta se lienee huipussaan siinäkin ääripäässä, kun:"Parlamentaarikon, (kansanedustajan?)  työ mahdollistaa monenlaisia yhteyksiä paikallistasolle tuomaan toimintaa viihtyvyyteen", kun kuitenkin sadattuhannet kansalaiset, toverit, odottavat työliikuntaa. hyötyliikuntaa. Yhteydet "lähtökuopille" paikallistasolle eivät missään tapauksessa saakaan olla poikki, mutta kyllä kai päällimmäisenä kaivattaisiin tämänhetkiseen paikallistasontoimintaan ensisijaisesti sitä työn tuomaa liikuntaa ja sen tuomana ruumiillista ja henkistä hyvinvointia, mielihyvää. Ensin työ - sitten leikki
Terveys kunniaan kirjoitti 21.03.2011 11:34
Hieno kirjoitus. Fyysinen kunto on edellytys työssä jaksamiselle ja hyvinvoinnille. Ilman liikuntaa ei jaksa eläkeikään saakka työelämässä.
Kommentoi