| Kirjaudu sisään | Tunnukset hukassa | Tilaa lehti | Jätä ilmoitus | Yhteystiedot |
|
Lauantai 18.5.2013 |
|
Aina on oikea ikä!
Talouskriisin kanssa painivassa Euroopassa aktiivisen ikääntymisen ja sukupolvien välisen solidaarisuuden teemavuosi 2012 on jäänyt melko vähälle huomiolle. Kuitenkin väestörakenteen muutoksella on yhteiskuntiin laajakantoiset vaikutukset ja siksi sen tulee olla EU:ssakin keskeinen politiikkakysymys.
Jäsenvaltioita kannustetaan edistämään aktiivista ikääntymistä, jossa terveys ja toimintakyky säilyvät entistä pidempään ja jossa panostetaan lisäelinvuosien avaamiin mahdollisuuksiin. Suomeksi tämä tarkoittaa sitä, että pidemmät työurat ja terveet elinvuodet ovat sosiaaliturvan, eläkkeiden ja taloudellisen kestävyyden ehto. Samalla toki paranee ihmisten jokapäiväinen elämänlaatu.
Ikääntyneiden potentiaali jätetään monesti huomiotta, koska heitä pidetään usein passiivisina kohteina eikä aktiivisina toimijoina.
Yhä useammat eläkeläiset haluavat toimia vireästi omissa yhteisöissään, ovat tärkeä tuki ja apu lastensa ja läheistensä perheille ja monien vapaaehtoisverkostojen kantavia voimavaroja. Lisäksi ikääntyneet muodostavat merkittävän kuluttajaryhmän, ja ikääntyneiden palveluiden kysyntä kasvaa erittäin voimakkaasti.
Sukupuoli on tärkeä tekijä ikääntymisessä, sillä eurooppalaisten naisten eliniänodote on noin kuusi vuotta suurempi kuin miehillä. Iäkkäät naiset ovat miehiä suuremmassa vaarassa päätyä köyhyyteen. Eläkejärjestelmät eroavat jäsenvaltioiden välillä, mutta useimmiten naisten matalampi palkkataso ja työuraa pilkkovat erilaiset hoitotehtävät (äitiysloma, lastenhoito, omaishoito) johtavat vääjäämättä pienempiin eläkkeisiin.
Suomessakin työskentely puolison yrityksessä tai maatalouden aloilla tapahtui vielä viime vuosikymmeniin saakka yleensä ilman palkkaa ja kertyvää sosiaaliturvaa.
Ikääntyvä nainen on myös suuremmalla todennäköisyydellä läheisensä omaishoitaja. Monissa jäsenvaltioissa on vasta herätty pohtimaan tukipolitiikkaa muun muassa omaishoidontukea ja siihen liittyviä verotus- ja sosiaaliturvakysymyksiä sekä tukipalveluita, jotka ovat aivan ratkaisevia omaishoitajien jaksamiselle ja sitä kautta koko hyvinvointijärjestelmän kestävyydelle.
Alueelliset erot ikääntymisen suhteen ovat myös suuria; Euroopassa on vuoteen 2020 mennessä 40 sellaista aluetta, joilla väestöennusteen mukaan vanhusväestön osuus on 25 prosenttia keskiarvon yläpuolella. Itä- ja Pohjois-Suomi, itäisen Saksan alue ja Pohjois-Italia ovat näistä kärkipäässä, jolloin koheesiopolitiikassa olisi kohdennettava erityisiä toimenpiteitä alueiden vetovoiman säilyttämiseksi ja muuttotappiovirran kääntämiseksi.
Tärkeintä kuitenkin lienee jäsenvaltioissa ikääntymiseen liittyvä asennemuutos, johon teemavuoden solidaarisuuspainotuksilla tähdätään. Kustannuskeskeisestä huoltosuhdepohdinnasta, jossa vanhukset nähdään kulueränä, on siirryttävä näkemään elämän täysipainoisuus ja merkityksellisyys sen kaikissa vaiheissa.
Ihmiselämän alku- ja lopputaival mittaavat eurooppalaisen yhteiskunnan inhimillisyyden, joka puolestaan kertoo todellisesta hyvinvoinnista talouskasvua enemmän. Teemavuosi on terve muistutus ajassamme, jossa olemme kadottaneet korkean iän kunnioituksen ja hukanneet ihmiskuvan, jossa jokainen on arvokas sellaisenaan.
Kirjoittaja on europarlamentaarikko (KD).
|
|
Kommentit
- Ylä-Savon golfkausi jo hyvässä vauhdissa 17.05. 13:01 henri jokela
- IPK:n edustusjoukkueen valmennukseen muutoksia 16.05. 13:01 Arto Myöhänen
- "Pallonheitto on mukavinta" 15.05. 13:01 Arto Myöhänen
- Muutoksen askeleet 13.05. 13:01 Aku Laatikainen
- Hyvönen huristeli voittoon 12.05. 13:01 Aku Laatikainen
- Pallo-Kerhon B taipui viime hetkillä tappioon 11.05. 13:01 Jani Haanketo
- Keinot loppuivat kesken 09.05. 13:01 Jani Haanketo
- Polvijärven pallotaituri 08.05. 13:01 Aku Laatikainen
- Kovaa, korkealle ja kauas 07.05. 13:01 Janne Taskinen
- Tommi Siirilän kesään ei mahdu rokulipäiviä 05.05. 13:01 Janne Taskinen
- PK-37 haastaa suurseurat 04.05. 13:01 Arto Myöhänen
- Ruutuaikakin voi innostaa nuoria liikunnan pariin 03.05. 13:01 Arto Myöhänen
- KallSi vahvistamassa otetta tyttökiekkoilussa 01.05. 13:01 Hannu Keränen
- Nuorten valmentaminen kiehtoo seuran johtomiestä 30.04. 13:01 Arto Myöhänen
- Lentävä lähtö sarjakauteen 29.04. 13:01 Arto Myöhänen
- Kimmo Randelinille komea reittiennätys 28.04. 13:01 Janne Taskinen
- Nuoret olivat Visan hiihtäjien ilonaiheena 27.04. 13:01 Aku Laatikainen
- KalPa ja Kärpät luistelevat elokuussa Iisalmeen 26.04. 13:01 Aku Laatikainen
- Potkua seuratyöhön 25.04. 13:01 Arto Myöhänen
- Rasteja kaupungin laitamilla 24.04. 13:01 Arto Myöhänen
- PAVE haluaa olla rennompi vaihtoehto junioripelaajille 23.04. 13:01 Aku Laatikainen
- Ei mitään läpsyttelyä 23.04. 13:01 Aku Laatikainen
- PK-37:llä hyvä kenraali tappiosta huolimatta 21.04. 13:01 Jani Haanketo
- Kultaista kuumetta Kiuruvedellä 19.04. 13:01 Aku Laatikainen
- Vieremä urheiluakatemiaan 18.04. 13:01 Aku Laatikainen
- Kausi käynnistyy Kemistä 17.04. 13:02 Aku Laatikainen
- Yhteistyö Ylä-Savossa edelleen kasvamassa 16.04. 13:02 Hannu Keränen
- Peetu kävi pokkaamassa mitalin 15.04. 13:02 Arto Myöhänen
- Historiallinen nousu SM-sarjaan 14.04. 13:02 Jani Haanketo
- Leijonakuningas-laulu tahditti LL:n kultajuhlaa 13.04. 13:01 Arto Myöhänen
- Ensi viikolla pelaamaan 12.04. 13:01 Arto Myöhänen
- Pronssit matkalla kohti Sastamalaa 11.04. 13:01 Janne Taskinen
- Pronssi kiinnostaa 10.04. 13:01 Janne Taskinen
- Kausi käyntiin Italiasta 09.04. 13:01 Arto Myöhänen
- Pienten pelaajien suurta riemua IS-turnauksessa 08.04. 13:01 Aku Laatikainen

