5.6.2009 6:03
1990-luvun laman toinen nimi oli pankkikriisi. Pankkikriisin osalta laman opit eivät ole menneet hukkaan. Suomen pankit kestävät talouden syvänkin alamäen, selviää Finanssivalvonnan ja Suomen Pankin stressitestistä. Pankkisektorin vakavaraisuuden ennakoidaan kestävän, vaikka kansantalous supistuisi ennustettua enemmän tänä ja ensi vuonna.
Se on hyvä uutinen tai oikeastaan kova uutinen. Tuskinpa missään muussa läntisessä maassa tilanne on näin hyvä. Se ei nosta viennin ongelmista kärsivää Suomen kansantaloutta lamasta, mutta se voi auttaa kansantaloutta selviämään laman yli. Se, että pankit näillä näkymin selviävät syvemmästäkin lamasta, antaa myös pelivaraa valtiontaloudelle. Rahaa voidaan panna elvytykseen, kun sitä ei tarvitse varata pankkien pelastamiseen.