EmediateAd

Nuoret ja miehet laman uhreina

29.4.2009 6:04

Työttömyys ei lisääntynyt helmikuusta maaliskuuhun Pohjois-Savossa, mutta kehityksen suunta on maakunnassa sama kuin koko maassa. Työttömyys kasvaa ja kasvu kohdistuu erityisesti miehiin ja nuoriin.

Nuorten työttömyys on kasvanut Pohjois-Savossa vuodessa 58 ja miesten 42 prosentilla. Miesten kohdalla näkyvät erityisesti vientiteollisuuden vaikeudet. Nuorten kohdalla kyse on toisaalta uusien työpaikkojen synnyn tyrehtymisestä ja toisaalta siitä, että työantajat eivät täytä vapautuvia työpaikkoja.

Tilanne on työvoimapolitiikan kannalta haastava. Yksikään työttömäksi tai valmistuttuaan ilman työpaikkaa jäävä ei saisi syrjäytyä. Se on edellisen laman opetus. Kaikki keinot työllisyyden edistämiseksi ja työkunnon säilyttämiseksi on otettava käyttöön.