| Kirjaudu sisään | Tunnukset hukassa | Tilaa lehti | Jätä ilmoitus | Yhteystiedot |
|
Maanantai 6.9.2010 |
Unohtiko osuuskauppa juurensa
Se, että suomalainen maito ei enää kelpaa osuuskauppojen hyllyille, on mielestäni maanpetturuutta.
Ensin vasemman laidan osuuskaupat poistivat Valion maidot hyllyiltään, eli ottivat suomalaisen maidon valinnanmahdollisuuden asiakkailta pois. Nyt sitten osa S-ryhmän kaupoista yritti samaa. Minusta teot ovat kuin ampumista kiväärillä maanviljelijöitä kohti.
En halua olla tämän jälkeen pienimmissäkään tekemisissä kyseisen ryhmän kanssa.
Luin kyllä, että kohusta säikähtäneenä kauppa on palauttamassa Valion maidot vaihtoehdoksi, mutta minun luottamukseni loppui lopullisesti.
Minulla on ollut myös ykkösbonuskortti, mutta palautan kortin välittömästi, koska siellä Arlan maito on valittu puolestani ainoaksi vaihtoehdoksi.
En ymmärrä, onhan kahvipakettejakin erihintaisia, miksei voi olla maitojakin? Ruotsalaisten tuottajahinta 80 senttiä, eli enemmän kuin myyntihinta Suomessa. Kyllä tarkoitus on saada tuottajat polvilleen.
Tietojeni mukaan osuuskauppaliike oli alkujaan pellervolainen, eli maaseudun ihmisten perustama, jakaantui kahtia ja ovat nyt viljelijöiden kyykyttäjiä. Vallankumous näköjään syö lapsensa!
JUKKA MANNINEN kiuruvesi
|
|

