EmediateAd

Toisenlainen näkemys Kysteristä

4.9.2010 6:07
Kuva: Riitta Kumpulainen

Muun muassa Pielaveden terveyskeskus kuuluu Kysteriin.

Kiihtyvän kuntakeskustelun tiimellyksessä ovat saaneet kritiikkiä niin Paras-laki kuin Kysterikin, jota on ehditty jo useissa yhteyksissä kritisoida lisäkustannuksia tuovaksi välivaiheen häkkyräksi.

Tulevaisuuden terveydenhuollossa nähdään helposti vain uhkia. Tai ratkaisuna kuntatalouden ongelmiin nähdään yksipuolisesti kuntien lukumäärän vähentäminen kuntaliitoksilla.

Tosiasiassa pärjäämään tulevat vain tulevaisuuteen katsovat innovatiiviset järjestelyt, joissa turvataan lähipalvelut ja hyödynnetään suuruuden ekonomiaa siinä, missä siitä on hyötyä.

Haluan tuoda esille Kysterin puolesta äänestäneenä myös asiatietoon pohjautuvaa näkemystä keskusteluun.

Pohjois-Savon kunnat Leppävirta, Juankoski, Kaavi, Keitele, Pielavesi, Rautavaara, Tervo ja Vesanto ovat tehneet demokraattisen päätöksen järjestää perusterveydenhuollon palvelut Kysteri-liikelaitoksen kautta. Päätös on ollut merkittävä ja monelle kunnalle tässä vaiheessa ainut vaihtoehto täyttää Paras-lain velvoite terveydenhuoltopalveluiden 20 000 asukkaan väestöpohjasta.

Lisäksi Kysterissä toteutuu kuntien välisen yhteistyön lisääntyminen. Ihmettelen jo ennen Kysterin varsinaisen toiminnan alkamista tämän negatiivista leimaamista. Täyttääkö Kysteri myös Paras-lain hengen, riippuu siitä, annammeko sille työrauhan ja tuen kehittää toimintaa sen sijaan, että nakerramme mahdollisuuksia jo etukäteen.

Tehtyä päätöstä on hyvä arvioida esitetyn kritiikin lisäksi myös mahdollisuuksien näkökulmasta.

Terveydenhuollon lainsäädännön uudistuksessa korostetaan perus- ja erikoissairaanhoidon kokonaissuunnittelua ja saumatonta yhteistyötä. Tämä on otettu huomioon Kysterissä hyvin jo ennen uuden lain voimaantuloakin.

Kysteri hyödyntää sekä erikoissairaanhoidon että perusterveydenhuollon asiantuntemusta ja mahdollistaa näin tehokkaiden palvelukokonaisuuksien rakentamisen.

Suurempi kokonaisuus mahdollistaa edelleen niin henkilökunnan osaamisen kehittämisen kuin konsultaatio- ja erikoispalvelujen järjestämisen ja hyödyntämisen. Tavoitteena on turvata tasalaatuiset palvelut, vaikka kuntien välimatkat ovat erilaisia.

Haasteita Kysterillä riittää joka tapauksessa. Työrauhan antaminen Kysterille ei suinkaan sulje pois rakentavan, kehittävän, arvioivan, erilaisia näkökulmia esiin nostavan, mutta johdonmukaisen poliittisen johtajuuden merkitystä.

AINO KANNIAINEN leppävirran kunnanvaltuuston ja -hallituksen jäsen maakuntavaltuuston jäsen (kesk.)

Kommentoi artikkelia

Kommentit

Kommentoi