| Kirjaudu sisään | Tunnukset hukassa | Tilaa lehti | Jätä ilmoitus | Yhteystiedot |
|
Torstai 17.5.2012 |
|
Nuorta työntekijää syytä kohdella kunnioittavasti
Työhön tutustuva tai työntekoa harjoitteleva nuori saa imee vaikutteita ensimmäisistä työpaikoistaan. Siihen, onko vaikutelma hyvä vai huono, voidaan vaikuttaa paljonkin.
Huomio kaikki työnantajat ja työnjohtajat. On yleensäkin erinomainen asia, että otatte opiskelijoita TET-jaksolle, työharjoitteluun ja kesätöihin. Olemme itsekin yrittäjiä ja opiskelijaikäisten vanhempia.
Muistutamme kuitenkin muutamia mielestämme tärkeitä asioita työnantajan roolista. Kohdelkaa nuorta kohteliaasti ja ystävällisesti. Esitelkää hänet muille mahdollisille työntekijöille ja kertokaa yrityksestänne pääosin. Työhön opastus kaikessa rauhassa, niin että hän tietää mitä tekee. Valvokaa, että hän käyttää työkaluja oikein, työvaatteet on ok sekä tarvittaessa suojaimet ovat käytettävissä. Ruokatunnit ja tauot on kerrottava heti alussa.
Maksakaa palkka sopimusten mukaisesti. Pieni extrapalkkio hyvästä työstä on joskus paikallaan. Antakaa palautetta työn lomassa ja se kiitos. Nuorelle opiskelijalle jo se, että hän noudattaa sovittuja työaikoja, käyttäytyy fiksusti ja tekee parhaansa, on kiitoksen arvoinen. Voitte olla hänen ensimmäinen työantajansa.
Positiivinen, huumorihöysteinen ja nuoria ymmärtävä asenne saa ihmeitä aikaan. Mielikuva, joka hänelle jää työyhteisöstä, sillä on merkittävä vaikutus uravalintoihin. Kenties hän on tuleva työntekijänne! Kuten sanottu...nuorissa on tulevaisuus!
VANHEMMAT iisalmi
|
|

