EmediateAd

Mieletön, mieletön matikka!

12.12.2011 5:05

Kyllä minä mieleni pahoitin, kun katsoin Suomen suosituinta ohjelmaa ja nukahdin lopulta TV:n ääreen. Huomasin, ettei kannata opiskella matematiikkaa, jos aikoo päästä Linnan juhliin. Bongasin vieraista yhden matemaatikon (akateemikon), jota toimittaja ei kuitenkaan tunnistanut. Hän oli Arto Salomaa. Kuulin siellä olleen toisenkin.

Oliko heitä siis kaksi kertaa enemmän vai kaksi kertaa niin paljon kuin minä näin?

"Arto Salomaa (s. 6. kesäkuuta 1934 Turku) on suomalainen matemaatikko ja akateemikko. Hän toimi Turun yliopiston matematiikan professorina vuosina 1966-1998. Akateemikon arvonimen hän sai vuonna 2001.

Salomaa on tutkinut mm. kryptografiaa ja DNA-laskentaa. Professoriliitto valitsi hänet vuoden professoriksi vuonna 1993."

Muistan elävästi ensimmäisen Salomaalta kuulemani luennon. Suu auki kuuntelin, kun hän kertoi, miten lukuteoriaa käytetään salausmenetelmiin. Olen sitä mieltä, että jonkinlainen salausmenetelmien kurssi tulisi sisällyttää muun muassa luokanopettajien opintoihin. Jokaisen kansalaisen tulisi tietää ainakin yksi moderni matematiikan sovellus, jottei tule vähätelleeksi matematiikan merkitystä.

Minulla ei ole mitään viihdemaailmaa vastaan. Jutut sen edustajista eivät vaan kiinnosta, koska samat naamat puskevat joka tuutista. Ei näyttelijöistä, kirjailijoista, laulajista ym. muusikoista ja urheilijoista ole pula - matematiikan osaajista on. Yliopistoissa ja korkeakouluissa olisi yli 16 000 aloituspaikkaa pitkän matematiikan osaajille, mutta sen kirjoittaa vuosittain vain noin 13 000.

On ennustettu, että tietoturvasta voisi tulla Suomelle kännykkääkin suurempi bisnes, mutta mistä löytyy osaajat? Ajatella, mikä palvelus olisi tehty koko yhteiskunnalle, jos akateemikko Salomaa olisi päässyt kertomaan miljoonille suomalaisille:

"Salaus tarkoittaa viestin salaamista siten, että sen haltuunsa saava ulkopuolinen ei kykene sitä avaamaan. Salausta tutkivaa tieteenalaa sanotaan puolestaan kryptografiaksi. Se on informaatioteorian eräs osa-alue, joka on saanut vaikutteita myös muilta matematiikan alueilta. Tutkimuksen tavoitteina ovat menetelmät ja periaatteet, joilla informaatio voidaan salata siten, ettei sivullisen ole helppo saada alkuperäistä viestiä selville.

Salausta, salakirjoitusta eli kryptografiaa käytetään yleisimmin nykyisin Internet-liikenteen suojaamiseen, tietoturvaan. Siellä sitä käytetään PKI-järjestelmissä, suosituimpina kohteina verkkopankkien ja -kauppojen selainyhteyksien salaus, sähköpostin salaus ja allekirjoitus sekä yritysten sisäiset yhteyksien suojaustarpeet."

Informaatioteoria (engl. information theory) on sovelletun matematiikan haara, joka tutkii informaation mittaamista ja siirtämistä. Lainaukset ovat Wikipediasta.

Kun kirja Grigori Oster: Mieletön matikka, WSOY, ilmestyi vuonna 2000, siitä oli Kulttuurisivuilla (!) kirja-arvio. Kirja myytiin hetkessä loppuun. Siitä saatiin uusintapainos, mutta sekin on loppuunmyyty jo vuonna 2004.

Mieletön matikka, hyvä joululahja! Mutta mistä sitä saa?

Kirjakaupoista löytyy lähinnä koulukirjoja.

ALLI HUOVINEN matikkatäti oulu

Kommentoi artikkelia

Kommentit

Kommentoi