EmediateAd

Mielenterveyshoito turvattava nuorille, joka viides oireilee

12.2.2012 05:04
Kuva: Annamaija Herola

Kirjoittajan mielestä hallituksen kaavailu nuorisopsykiatrian ja lastenpsykiatrian yhdistämiseksi on huonosti valmisteltu.

Noin joka viides nuori kärsii tutkimusten mukaan häiriötasoisesta mielenterveyden oireilusta ja noin 10 prosenttia nuorista tarvitsee psykiatrista hoitoa. Vakavien toimintakykyä haittaavien häiriöiden määrä on huolestuttavasti yleistymässä, tämä näkyy muun muassa työttömyystilastoissa.

Mielenterveyshäiriöiden osuus alkavissa nuoren väestön työkyvyttömyysjaksoissa lisääntyi jopa 35 prosenttia vuosina 2002-2009, kun taas kaikkien muiden sairauksien vuoksi alkaneet saman ikäryhmän työkyvyttömyysjaksot laskivat 6 prosenttia. Varsin lyhyessä ajassa mielenterveyshäiriöiden osuus työkyvyttömyyttä aiheuttaneissa sairauksissa on siis kasvanut.

Suomeen on rakennettu koko Euroopan mitassa ainutlaatuiset, nuoruusikäisille tarkoitetut nuorisopsykiatriset palvelut. Ne ovat kehittyneet nopeasti ja myös tavoittaneet hyvin kohdeväestönsä. Leimautumisen pelko on vähentynyt eivätkä nuoret enää pelkää hakeutua omiin mielenterveyspalveluihinsa.

Vuonna 2009 nuorisopsykiatrisen avohoidon palveluja käytti 3 prosenttia 13-22-vuotiaiden ikäluokasta, yhteensä runsas 19.000 potilasta. Vuosina 2002-2009 nuorten potilaiden määrät kaksinkertaistuivat. Viimeisten kahdentoista vuoden aikana nuorten käyntien määrä on yli kaksinkertaistunut. Nuoret tarvitsevat kipeästi oman erikoisalansa palveluita. Ne ovat nyt kuitenkin uhattuina.

Eduskunnan Nuorten mielenterveyden tukiryhmä, jonka puheenjohtajana toimin, vastustaa Opetus- ja kulttuuriministeriöstä lausuntokierrokselle lähtenyttä nuoriso- ja lastenpsykiatrian erikoisalojen yhdistämistä. Nuorisopsykiatria on tähän saakka ollut suosituin kaikista psykiatrian erikoisaloista. Sen erikoislääkärimäärä kasvoi 24 prosenttia vuosina 2005-2009.

Mikäli opetusministeri Jukka Gustafsson (sd.) yhdistää erikoisalat, se merkitsee että samat lääkärit joutuisivat jatkossa vastaamaan sekä lasten että nuorten mielenterveyspalveluista, siis 0-22-vuotiaiden palveluista. Näin laaja-alaiseen osaamiseen lääkärit eivät kykene eikä missään EU-maassa vaadita näin laajaa yhdistettyjen palvelujen osaamista.

Uusi terveydenhoitolaki ulottaa hoitotakuun koskemaan samanlaisena koko nuoruusiän eli 23 ikävuoteen saakka. On selvää, että terveydenhoitolain hoitotakuun asianmukainen toteuttaminen edellyttää erillisiä ja laaja-alaisia lastenpsykiatrian ja nuorisopsykiatrian palvelujärjestelmiä.

Nuorisopsykiatrian ja lastenpsykiatrian yhdistämiseen tähtäävä asetusluonnos on huonosti valmisteltu eikä se sisällä mitään järkeviä perusteluja erikoisalojen yhdistämiselle. Toteutuessaan se rapautettaisi Suomesta koko hyvin toimivan nuorisopsykiatristen palvelujen järjestelmän. Kaikki tämä aikana, jolloin nuorten mielenterveyden häiriöt vain lisääntyvät!

AILA PALONIEMI kansanedustaja (kesk.) eduskunnan nuorten mielenterveyden tukiryhmän pj.

Kommentoi artikkelia

Kommentit

katsoihmistä kirjoitti 12.02.2012 14:12
On(ko) aika etsiä sen tien alku, jota tähän on tultu. On tunnustettava  ett'ei   vapaakasvatus ole tuottanut toivottua tulosta? Harharetki on kallis "huuhailu", jota maksellaan kauan, kukaan ei tiedä kauanko? Eihän virikkeitä pitänyt puuttuman?  
Kommentoi