EmediateAd

Kädenojennus lukemisesteisille

10.8.2012 7:06
Kuva: Anitta Oertel

Daisy-kuuntelulaite on monelle näkövammaiselle korvaamaton apu. Kuvassa Pyhäjärven lukion Laura Pesonen lukee uutisia kuuntelulaitteelle.

Minä olen näkövammainen, minä olen lukemisesteinen. Jokainen ymmärtää, että jos et näe, on vaikea lukea. Mutta nykytekniikka on tullut meitä vastaan ja näkemisen sijasta voi kuunnella.

Minä olen etuoikeutettu. Olen aikoinaan oppinut ns. kymmensormijärjestelmän, joten pystyn sekä kirjoittamaan että nykyaikaisella erityisesti näkövammaiselle laaditulla tietokoneohjelmalla kuuntelemaan ei vain esimerkiksi sähköpostia, vaan myös sanomalehtiä. Tämä siis edellyttää tuon järjestelmän hallintaa.

Mutta on muutakin. Daisy-laite on sellainen, että sillä voi kuunnella esimerkiksi kirjaston luettuja kirjoja, levyjä ja celia-kirjaston tuotteita. Sitä kautta saa muun muassa meillä paikallislehden luettuna.

Tämä niin kuin edellä oleva laitekin, on meille joko kokonaan ilmaiseksi lainassa tai vain pienellä vuokralla.

Mutta on toki muitakin lukemisesteisiä kuin me näkövammaiset. On sairauksia, jotka aiheuttavat lukemisesteen, ja on niitä, jotka eivät ole pystyneet oppimaan ollenkaan lukemaan.

Nyt heidänkin on mahdollista saada tämä Daisy-laite lainaksi ilmaiseksi ja päästä kaikkien sen antamien palveluiden piiriin. Tarvitaan vain hakemus ja esimerkiksi johtavan sairaanhoitajan antama lausunto, niin asia etenee.

Tietysti eräs ryhmä lukemisesteisiä näkeviä saattaa maata vaikkapa sairaalassa tai terveyskeskuksessa. Sinne ei voida laitetta tietyistä syistä antaa lainaksi, mutta kylläkin ostaa, ja päästä sitä kautta palvelun piiriin.

Meillä on täällä terveyskeskuksessa kummallakin osastolla laite ja vanhainkodissa kaksi.

Jos jotakin tämän lukijaa asia kiinnostaa, olen käytettävissä asiaa ajamaan. On vain ilo, jos tietää jonkun saavan vähän virikkeitä ja iloa elämäänsä.

RAINER KYYRÖNEN pyhäjärvi

Kommentoi artikkelia

Kommentit

Kommentoi