| Kirjaudu sisään | Tunnukset hukassa | Tilaa lehti | Jätä ilmoitus | Yhteystiedot |
|
Torstai 20.6.2013 |
|
EU-liittovaltio tulee, oletko valmis?
On perusteltua epäillä yön pimeinä hetkinä, väsyneinä ja paineen alla Suomenkin tulevaisuuteen vaikuttavien päätösten mielekkyyttä. Miksi tärkeistä asioista ei voi keskustella päivänvalossa ja levänneinä? Ehkä Suomen kahden lautasen politiikka oli sittenkin hyvä - ainakin toinen päättäjistä olisi tikkana hereillä kaiken aikaa!
Italian ja Espanjan pääministerit uhkasivat torpedoida 130 mrd:n kasvupaketin. Saivat siten Merkelin pään kääntymään 180 astetta. Hän ei halunnut palata kevyin eväin opposition eteen. EVM hyväksyttiinkin perjantaina 29.6. Saksan Liittoparlamentissa.
Päätös pankkiunionista, tehostetusta pankkivalvonnasta ajettiin läpi ennen talousunionia. Merkel on jääräpäisesti ajanut EU:ta kohti tiiviimpää integraatiota. Tien päässä odottaa Liittovaltio. Vaikka pankkiunioni tulee ennen talousunionia, ei se muuta pääasiaa. Lopullinen tavoite pysyy entisellään. Liittovaltio tulee, olethan valmis?
Pankkiunioni johtaa ERVV:n ja EVM:n rahan myöntämisen suoraan Italian ja Espanjan (jatkossa myös muiden maiden) pankeille. Jutta Urpilaisen moneen kertaan julistama marssijärjestys: ensin pankkien sijoittajat, sitten valtio ja vasta viimeksi kriisirahasto EVM vesittyi.
Marssi kohti liitovaltiota nopeutui. Talous ei kasva lainanannon tiukentuessa, joka on taas seurausta tehostetusta pankkivalvonnasta. Se taas puolestaan motivoi tiiviimpää integraatiota eli lisää Liittovaltiota jne. Euroopan talouden nollakasvu jatkuu. Talouskasvua ei myöskään synny komentamalla!
Talouden kasvupaketti 130 mrd. euroa. Milloin ja mihin ja millä aikataululla sitä myönnetään ja kenelle? Euroalueen mitassa lähinnä kosmeettinen, symbolinen teko. Lyhyellä aikavälillä sen vaikutus on nolla ja pitemmälläkin marginaalinen koko euroalueen talouteen. Oikea suuntainen kylläkin.
Euromaat (17) pelastaessaan euroa tiivistävät keskinäistä taloudellista integraatiota. Alueen ulkopuoliset maat (10) mm. Ruotsi ja Tanska jäävät väistämättä ulkokehälle - hitaalle etenemiskaistalle.Useiden nopeuksien Eurooppa realisoituu ja euroalue alkaa revetä. Euroopan ytimen muodostavat 17 euromaata, joista heikoimmat karsiutuvat ja jäljelle jäänee 10-12 maan muodostama kova ydin.
Suomen on valittava tiensä, kenen seurassa se haluaa kulkea. Pohjoinen vai etelä ts. Välimeren maat vai Pohjoismaat.
On aika kysyä kansalta? Siksi kauas on menty siitä EU:sta, johon 18 vuotta sitten liityttiin Ahon ja Ahtisaaren allekirjoituksella Korfun saarella Kreikassa. Sittemmin liityttiin vielä euroon ilman kansanäänestystä. Eduskunnan yksinkertainen enemmistö ei ole oikea menettelytapa päättää, kun kansankunta on tienhaarassa.
Huippukokous urakoi useita kauaskantoisia päätöksiä. Mikään niistä ei ole nopea ratkaisu akuuttiin kriisiin. Ainoastaan tiekartta, johon joudutaan hakemaan kansallisten parlamenttien hyväksyminen. Tanskalaisen Euroopan historian professori Uffe Östergård Århusin yliopistosta, on sitä mieltä, että nopeasti tiivistyvälle talousintegraatiolle ja liittovaltiokehitykselle on vaikea saada kansallisten parlamenttien hyväksyntää! Pohjoismaiseen demokratiaan nykymeno sopii huonosti.
MARTTI ISSAKAINEN kerava
|
|

