| Kirjaudu sisään | Tunnukset hukassa | Tilaa lehti | Jätä ilmoitus | Yhteystiedot |
|
Torstai 17.5.2012 |
|
Ei turvelöllöesiintymille
Lampaanjärven vedenpinta oli ennätysalhaalla syksyllä 2006. Kuva Hiidensaaren rantakivikoilta.
Suurimmaksi osaksi Pielaveden puolelle sijoittuva Lampaanjärvi on ilmeeltään monipuolinen, osin jylhän kallioinen, etelä- ja pohjoisrannoiltaan matala, mutta silti karu ja siksi ekologisesti herkkä turmeltumaan, tulovesien virtaamat ovat varsin niukat ja etenkin kuivina ja kuumina kesinä järeät rantakivikot nousevat hallitseviksi näkymiksi.
Menneenä kesänä vedenpinta on pysytellyt suhteellisen korkealla ja kirkasvetisyydestä on ollut iloa yhtä lailla alueen vakituisten asujien kuin mökkiläistenkin vesillä liikkumisessa, uimisessa ja kalastamisessa. Hiekkapohjilla viihtyvä järvisimpukka on runsastunut.
Tämäkö ollaan turmelemassa käynnistämällä turvetuotanto Kokkosuolla?
Miksi annetaan ohjeita valitusten tekemiseen, sitten jos/kun vahinko on päässyt tapahtumaan? Eihän se niin mene. Talonpoikaisjärjen mukaan on parasta torjua koko vahinko jo ennalta.
Lähialueiden asukkaiden ja maanomistajien kannanotot Pielavedellä järjestetyssä kuulemistilaisuudessa olivat Iisalmen Sanomien mukaan niin painavaa tekstiä, että niihin on vapaa-ajan asunnoilla sekä mantereella että saarilla kesiään viettävien, kalastavien ja veneilevien helppo yhtyä.
Emme hyväksy turvelöllöesiintymiä rannoillemme!
Puhdasta Lampaanjärveä ainutlaatuisine luontoarvoineen kannattaa vaalia ja puolustaa vielä kun siihen on mahdollisuus.
MARJA-LIISA PATRIKAINEN iisalmi
|
|

