EmediateAd

Aikalisä Virranpuistoon ja terassitaloja Venakkoon

19.2.2012 05:05
Kuva: Annamaija Herola

Kirjoittajan mielestä Virranpuiston vesakko olisi syytä raivata heti keväällä.

Valtuutettujen ja kaavoittajien kannattaa ennen Virranpuiston kaavoituspäätöksiä perehtyä päätoimittaja Mai Koivulan viisaaseen mielipidekirjoitukseen, joka on julkaistu Iisalmen Sanomissa 12.2.2012.

Jos maan hallituksen kuntakaavailut Ylä-Savon osalta toteutuvat, tänne syntyy entisen Iisalmen pitäjän kokoinen kaupunki. Menestyäkseen kovenevassa kasvukeskuskilpailussa Iisalmi tarvitsee paitsi vetovoimaisia asuinpaikkoja, myös keskeisillä paikoilla olevia kilpailukykyisiä palveluita sekä alueen ihmisille että yrityksille.

Keskeisellä paikalla sijaitseva Virranpuiston alue on erinomainen paikka edustavalle hotellille tai jollekin muulle Mai Koivulan esittämän kaltaiselle laitokselle. Lyhytnäköinen kerrostalorakentaminen estää alueen ottamisen laajempia joukkoja ja yrityselämää palvelevaan käyttöön sitten, kun keskeisellä paikalla olevaa tonttimaata kipeästi tarvitaan. Jos Suur-Iisalmen kehitys on likimainkaan samanlaista kuin oli vuonna 1970 toteutetun kuntaliitoksen jälkeen, saattaisi rakentamaton Virranpuiston alue osoittautua aikanaan sekä Iisalmen keskustan että liike- ja yrityselämän kehittymisen kannalta kullan arvoiseksi.

Unelma asumisesta vireässä, vihreässä ja viihtyisässä kaupungissa hyvien palvelujen, puhtaan luonnon ja järvimaisemien äärellä saattaa ratkaista jonkun perheen Iisalmeen muuton. Mutta olisivatko Virranpuistoon rakennettavat - todennäköisesti huippukalliit - kerrostalohuoneistot valinnassa ratkaisevia? Onko alue ylipäänsä niin erinomainen ja houkutteleva asuinpaikka kuin kuvitellaan? Aluetta rajaavat kaupungin vilkkain liikenteen solmukohta ja ajoittain vuolas Paloisvirta. Ainakin lapsiperheet voisivat olla huolissaan turvallisuusongelmista, liikenteen aiheuttamasta melusta, pölystä ja pakokaasuista. Tuskinpa jokaiselle huoneistollekaan riittäisi komeaa järvi- tai jokimaisemaa.

Kun houkuttelevia asuntopaikkoja tarvitaan, löytyisikö Virranpuiston tilalle muita ja parempiakin vaihtoehtoja? Rakentamattomia tai vajaasti rakennettuja tontteja on vielä ruutukaava-alueella ja taitaa olla Luuniemessä ja Veturitallinkin alueella. Kelpaisiko keskustan kerrostalojen korottaminen osaratkaisuksi ja löytyisikö tämän lisäksi keskustan läheisyydestä rakentamatonta ranta-alueetta?

Korottamalla kerrostaloja taitavasti voitaisiin uusille huoneistoille avata järvinäköaloja tukkimatta toisten näkymiä. Kipeästi kaivatut hissit tulisivat rakennetuiksi ja kaupunkikuvakin saattaisi kohentua. Kunnallistekniikkaakaan ei tarvitsisi rakentaa, autopaikkoja kylläkin.

Venakkoniemessä on vielä runsaasti rakentamatonta, hyväpohjaista rakennusmaata. Niemi sijaitsee lähellä kaupungin keskustaa ja muodostaa etelään ja länteen avautuvan luonnonkauniin ja rauhallisen alueen. Kasvattamalla Venakkoniemen rakennusoikeutta ja suunnittelemalla rantaomakotitalojen itä- ja pohjoispuolisille alueille vaikkapa terassi- tai tornitaloja voitaisiin monille muuttaja- ja iisalmelaisperheille tarjota hyvältä paikalta loistavaa järvimaisemaa ja luonnonrauhaa.

Yleensä maanomistajakaan ei pane pahakseen rakennusoikeuden lisäämistä.

Löytyykö kaavoittajilta ja päättäjiltä viisautta ja tahtoa, taitoa, rohkeutta ja malttia suunnitella kasvavan Iisalmen rakentamista pitäen mielessä tällä hetkellä vielä hämärän peitossa olevat tulevaisuuden tarpeet ja kestävän kehityksen periaatteet?

Kaavoittajat ja päättäjät virkansakin puolesta ymmärtävät, että nyt tehtävät kaavoituspäätökset vaikuttavat Iisalmen imagoon ja sekä kaupungissa asuvien että Ylä-Savossa liikkuvien elämään vuosisatoja eteenpäin. Olisiko parempi antaa kaava-asian muhia, kuin tehdä hätäisesti pitkävaikutteisia virheratkaisuja?

Kun Virranpuiston pusikot näyttävät olevan painava peruste rakentamisen kiirehtimiselle, olisiko viisasta käynnistää vesakoiden raivaus heti keväällä ja ottaa kaavan muutokseen aikalisä.

AIKALISÄ

Kommentoi artikkelia

Kommentit

Kommentoi