Uutisilta ja jutuilta vaaditaan yhä enemmän tunteita. Mieluiten niitä suuria
tunteita ja elämyksiä. Välillä näyttää siltä, että media ratsastaa tunteiden
vuoristoradassa.
Lehtien ja toimittajien mieliala heittelee. Suhtautuminen julkkiksiin ja niin
kutsuttuihin kohuaiheisiin ailahtelee lähes täysin ennustamattomalla tavalla.
Urheilu on osio, joka sopeutuu tämän ajan vaihtolämpöiseen
uutismaailmaan erinomaisesti.
Palvomme urheilun jumalallisia sankareita, teemme yliaukeaman taittoja ja
erikoisosioita jonkun heittäessä vaikkapa keihästä olympialaisissa tarpeeksi
hyvin. Istutamme sankarimme median kultaiseen satulaan ja kierrätämme häntä
ympäri koko laajan tiedotusvälineiden kansoittaman valtakunnan.
Seuraavana vuonna samaan aikaan satu saattaa olla kääntynyt jo painajaiseksi.
Mediarodeon kyydissä rytkyttänyt ex-sankari voi maata ojassa, eikä media
vilkaise häneen muuten kuin 7 päivää -luuppinsa kautta.
Toki on niitä, jotka eivät välitä esimerkiksi keltaisen lehdistön
juttuturinoista. He seuraavat sankarinsa urheilu-uraa, kulkipa tämä
menestyksensä huipulla tai alisuoriutumisten alhossa.
Valitettavasti suuren yleisön silmään pistävät kuitenkin vain kaupankassalla
kirkuvat iltapäivälehtien revittelyotsikot ja äärimmilleen kärjistetyt
uutiset.
Uutistoimittajana en ymmärrä urheilusta luonnollisesti yhtään mitään.
Ihmisenä uskallan kuitenkin tehdä yleistyksiä muista ihmisistä, muun muassa
huippu-urheilijoista. Ovathan hekin ihmisiä.
Ruuskanen ei ylittänyt olympialaisissa pelkästään pronssimitaliin tarvittavaa
rajaa. Samalla kiskaistiin uutiskynnyksen yli niin että keihään perä vain
vipatti. Koko tämän sunnuntaipäivän suomalainen media on myllyttänyt
pielavetisen pronssia.
Kanssaihmisenä en voi muuta kuin toivoa, että miehen pää ja lähipiiri kestävät
tämän viikon mediarömpytyksen. Kyllä toimituksissa ensi sunnuntaina varmasti
jo ravataan kohti uusia aiheita.
Veera Tegelberg
0 kommenttia
