| Kirjaudu sisään | Tunnukset hukassa | Tilaa lehti | Jätä ilmoitus | Yhteystiedot |
|
Keskiviikko 8.2.2012 |
|
Yliopiston varainkeruun onnistuminen ilahduttaa
Olvi-Säätiö lahjoitti miljoonan Itä-Suomen yliopistolle. Kuvassa Olvi-säätiön hallituksen jäsen Timo Hortling ja Itä-Suomen yliopiston rehtori Kalervo Väänänen.
Joensuussa ja Kuopiossa toimiva Itä-Suomen yliopisto on tähän mennessä onnistunut erinomaisesti varainhankinnassaan.
Tähän mennessä yliopisto on kerännyt 3,7 miljoonaa euroa lahjoitusrahaa. Yliopisto on jo rutkasti ylittänyt alkuperäisen kolmen miljoonan euron tavoitteen. Tavoitesumma on sittemmin päivitetty viiteen miljoonaan euroon ja keräysaikaa on vuoden loppuun asti.
Valtio antaa yliopistoille 2,5-kertaisen vastinrahan: Jos yliopisto onnistuu keräämään lahjoituksina viisi miljoonaa euroa, valtio antaa 12,5 miljoonaa euroa päälle. 17,5 miljoonan euron potilla parannettaisiin rutkasti Itä-Suomen yliopiston tutkimusta ja opetusta.
Myös yläsavolaiset toimijat ovat osallistuneet yliopiston peruspääoman kartuttamiseen. Tuorein esimerkki on yläsavolaisten taiteilijoiden myyntinäyttelyn pystyttäminen, jolla kerätään varoja yliopistolle (IS 13.8). Yläsavolaisista kunnista Varpaisjärvi on näyttänyt esimerkkiä ja lahjoittanut euron kuntalaista kohden.
Iisalmelainen Olvi-säätiö lahjoitti miljoona euroa, joka on yksi suurimmista lahjoituksista yliopistoille koko maassa.
Ylä-Savossa on ymmärretty, että vahva itäsuomalainen yliopisto on myös Ylä-Savon etu. Vaikka Itä-Suomen yliopisto ei ole profiloitunut Ylä-Savon vahvoihin aloihin, maatalouteen ja metalliteollisuuteen, seutukunta hyötyy monin tavoin entistä vahvemmasta yliopistosta.
Kuopion kampus kouluttaa vahvoja osaajia muun muassa kauppatieteessä, lääketieteessä, hammaslääketieteessä ja terveystieteessä. Näiden alojen osaajista on tulevaisuudessa pulaa myös Ylä-Savossa.
Yläsavolaisista nuorista monet lähtevät opiskelemaan muun muassa Jyväskylän, Tampereen ja Helsingin yliopistoihin. Kun Itä-Suomen yliopistosta muodostuu todellinen huippuyliopisto, yhä useampi yläsavolaisnuori valitsee opiskelukaupungikseen Kuopion.
Mitä enemmän yläsavolaisia nuoria valitsee opinahjokseen Kuopion, sitä todennäköisemmin he joskus palaavat kotiseudulleen.
|
|

