EmediateAd

Viisas pankki ei rokota vanhuksia

5.7.2012 7:04
Kuva: Eero Mähönen, arkisto

Laskujen maksaminen ja muu asiointi pankin tiskillä on vähentynyt, mutta ihan kaikki eivät selviydy itsepalvelumaksamisesta.

Finanssivalvonta Fiva on jälleen kiinnittänyt huomiota merkittävään, eriarvoistavaan epäkohtaan: pankkien tiskipalvelusta perimiin palvelumaksuihin. Pankit ovat jo vuosia sitten siirtyneet käytäntöön, jonka mukaan laskujen maksaminen verkossa on ilmaista tai ainakin kovin edullista verrattuna siihen, että laskun kävelee maksamaan pankin tiskille.

Pankkien näkökulmasta on tietenkin täysin ymmärrettävää, että ne pyrkivät hinnoittelulla ohjaamaan ihmisiä palvelemaan verkossa itse itseään, jäähän pankeilta näin pois merkittäviä työvoimakuluja. Laskunsa pankkivirkailijalla hoidattava henkilö on kuluerä, ja on oikeudenmukaista, että kulun maksaa sen aiheuttaja.

Ikävä puoli asiassa on se, että valitettavasti kaikilla ei ole välineitä tai osaamista maksaa laskujaan itse verkon välityksellä. On oikein kannustaa korkeilla maksuilla heitä, jotka verkkomaksamisen mahdollisuudesta huolimatta eivät sitä käytä, mutta on epäoikeudenmukaista rangaista korkealla maksulla ihmistä, joka esimerkiksi korkean ikänsä tai heikon näkönsä vuoksi ei pysty käyttämään hyväkseen verkkomaksua. Tai ihmistä, jolla ei ole käytettävissään joka tapauksessa satoja euroja maksavia tietokoneita ja tietoliikenneyhteyksiä.

Fivan mielestä kohtuullinen maksu pankkipalvelusta tiskillä on seitsemän euroa tai alle. Jotkut rahalaitokset perivät kuitenkin lähes kaksinkertaisia maksuja. Seitsemänkin euroa on kuitenkin paljon, jos tiskillä asioivan eläke on kovin pieni.

Toivoisikin, että pankit kehittelisivät edes jonkinlaisia, ikääntyneitä ja pienituloisia varten olevia alennuksia. Voisiko esimerkiksi yli 75-vuotias tai heikkonäköiseksi todettu saada pankkipalvelunsa puoleen hintaan? Tällainen menettely voisi olla jopa jonkinlainen kilpailuvaltti: myös nyt vielä toimintakykyiset palkansaajat saattaisivat hyvinkin valita pankin, joka tulee heitä vastaan sitten, kun omat voimat ja kyvyt alkavat hiipua.

Kommentoi artikkelia

Kommentit

Irma Karinen s Widgre'n kirjoitti 05.07.2012 15:54

Tässä sitä nyt sitten ollaan!

"Kättä päälle", "Siellä aina Ystävä" ja "Korko kasvaa yötä päivää".

Taitaapa tarkkaan laskien tulla alun viidettäkymmenettä vuotta kun valmistautuminen tämän päivän pankkkipalveluiden tuottoon  alkoi?

Sehän aloitettiin niin, että tilipäivät loppuivat, tilit maksettiin suoraan pankkeihin. Se saattoi - lienee alkanut tapahtua pankkien ja työnantajien oivalluksesta? Kutsuhuuto tähän pankinkautta maksukäytäntöön kuului, ett'ei se maksa mitään, se on meiille (pankeille) liikevaihtoa?

Kansa, ainakin suuri osa käsitti tapahtuman arvokkaaksi , ikään kuin huomionosoituksksi- myöhemmin silmät ovat alkaneet avautua?

Pankkikirjat siirtyivät historiaan ja niiden käyttäjät-tallettajat - olivat "siellä aina YSTÄVÄ" - silloinen KOP - pankin pääjohtan mielestä vain HIEKANKANTAJIA. Hiekankantajien tileillä lepäili kuitenkin varteenotetavia summia?(Johtaja nauttii nykyisin kahdenkymmenen suurimman johtajan ansaittua eläkettään??)

Kansalaiset on ajettu "tuppiperälle", eipä lattiat hiekkaannu, kun väki riuhtoo rahansa pankkirakennusten ulkoseinistä - kuka riuhtoo? Se on nykyistä asiakaspalvelua lämpimillään, eikun "kättä päälle"!

Viimmeisin palvelutarjous -tämä "konneella" vaihtoehdoton asioiden hoito on viimmeinen voitelu täällä sylkykuppi asteella toimivalle ikäihmisjoukolle? Pankkiväki suurimmasta pienimpään painelkaa häveten päitänne alas näitä "tiskiltämaksuja" periessänne ja vertailkaa maksamiinne talletus korkoihin! Asiakkaana ihan sillä "pyörtyneenysin" matikalla yltää ymmärtämään, että tätä vanhusrintamaa "liritään silmään raskaasti",  eivätkä asiat enää hoidu "lirittämättä"? (se kun 7 € on tänäkin päivänä SMK:na 42 markkaa , niin tyhmää kun lieneekin näin ajatellen, mutta ajatus kun on vielä kuitenkin   vapaa?

 

 

Kommentoi