Uusi bussilaki uhkaa karsia liikennettä

4.7.2012 7:04
Kuva: Markku Ropo, arkisto

Kaikilla ei ole mahdollisuutta käyttää liikkumiseensa omaa autoa. Joukkoliikennettä tarvitsevat Ylä-Savossa monet muutkin kuin koululaiset.

Uusi joukkoliikennelaki siirtää alueellisen linja-autoliikenteen suunnittelun bussiyhtiöiltä viranomaisille. Ely-keskusten ja kuntien virkamiehet harkitsevat entistä itsenäisemmin jatkossa, missä ja milloin bussit kulkevat ja missä eivät. Linja-autoväki pelkää nyt, että viranomaisvetoisena liikenne muuttuu entistä kalliimmaksi. Kun sen paremmin kunnat kuin valtiokaan tuskin uhraavat liikenteeseen ainakaan paljon entistä enemmän varoja, esimerkiksi Ylä-Savon kuntakeskusten välinen liikenne vähenee entisestään.

On selvää, että monilla alueilla uusi laki saattaa tuoda selkeyttä ja parannuksiakin, mutta suurten kaupunkikeskusten lähiliikenteen tarpeista syntynyt laki ei ehkä sovi kovin hyvin sinne, missä väkeä on vähän ja välimatkat pitkät. Esimerkiksi Iisalmen paikallisliikenteeseen laki tuskin tuo muutoksia, mutta Ylä-Savonkin alueelliset yhteydet ovat ainakin joiltakin osin vaaravyöhykkeessä (IS 26.6.).

Itä-Suomessa ongelmia on jo nyt, kun uutta lakia vasta odotellaan ja sen siirtymäaikaa eletään. Pohjois-Savon Ely-keskus joutui jo kesäkuun alussa lopettamaan tuen 46 linja-autovuorolta, kun valtion tarkoitukseen osoittamat rahat loppuivat. Valtio pienensi Pohjois-Savoon annettavaa joukkoliikennetukea edellisvuodesta yli neljällä prosentilla. Lakkautetuista vuoroista suuri osa on palvellut kuntien sisäistä koululaisliikennettä. Vuorojen lopettaminen tarkoittaa sitä, että kunnat joutuvat järjestämään koululaistensa kuljettamisen muulla tavoin.

Bussin vaihtuminen koulutaksiin kuitenkin paitsi lisää kunnan omia kustannuksia myös vie liikkumismahdollisuuden muilta, jotka ovat koululaisliikennettä käyttäneet asiointi- ja ostosmatkoihinsa. Pelkona on, että kun uuden lain mukaiset reitit ja kilpailutukset tulevat voimaan vuonna 2014, haja-asutusalueen julkiset liikennepalvelut vähenevät entisestään. Tämä on erityisen ikävää täällä, missä asutus on harvaa ja välimatkat pitkät.