| Kirjaudu sisään | Tunnukset hukassa | Tilaa lehti | Jätä ilmoitus | Yhteystiedot |
|
Torstai 17.5.2012 |
|
Unilukkarin valinta alkaa keskiviikkona
Meillä suomalaisilla on presidentin vaalissa valinnan varaa peräti kahdeksan ehdokkaan verran. Kuka hyvistä nousee parhaaksi?
Presidentinvaalien ensimmäinen kierros käynnistyy huomenna, kun ennakkoäänestyspaikat avaavat ovensa. Varsinainen vaalipäivä on vuorossa tasan kahden viikon päästä, 22. tammikuuta.
Toisen kierroksen vaalipäivä on helmikuun viidentenä. Silloin sunnuntain iltana tiedämme sitten varmasti, kuka on Suomen tasavallan presidentti seuraavan kuusivuotiskauden ajan.
Vaalien alkuperäinen ennakkosuosikki, kokoomuksen Sauli Niinistö, on yhä edelleen mielipidetiedustelujen ylivoimainen ykkönen. Ei kuitenkaan niin ylivoimainen, etteikö toista kierrosta tulisi. Se tulee, ja varsinainen jännityksen aihe on se, kuka asettuu toisella kierroksella Niinistön vastaehdokkaaksi. Näillä näkymin mahdollisuuksia kakkospaikkaan on Paavoilla Väyrynen ja Lipponen, Pekka Haavistolla ja ennen muuta Timo Soinilla.
On ollut odotettavissa, että vaalipäivän lähestyessä voimasuhteet tasapainottuvat. Moni haluaa ensimmäisellä kierroksella sitten kuitenkin äänestää oman puolueen ehdokasta, olipa hänellä realistisia läpimenon mahdollisuuksia tai ei. Toisella kierroksella tilanne on aivan toinen, kun oman puolueen ehdokas on enää mukana vain kahden puolueen kannattajilla.
Toisella kierroksella vaalit ratkaistaankin ehkä pikemminkin kysymyksellä: kumpaa ehdolla olevista en halua presidentiksi? Toinen ehdokkaita saa siis ääniä vain siksi, että toinen, syystä tai toisesta, kuuluu omiin inhokkeihin. Kun näin on, vaaleissa säilynee taas kerran jännitys aivan loppumetreille saakka, ja tulos voi olla vaikka kuinkakin tasainen riippuen siitä, ketkä kaksi loppukilpailussa ovat mukana.
Presidentillä ei enää ole takavuosien takaista valtaa, mutta arvovaltaa sitäkin enemmän. Äänestämässä on hyvä käydä jo siksi, että tarvitsemme tasavaltaan presidentin asemassa olevan, mahdollisimman hyvän unilukkarin. Suomi ei ole vielä valmis maailmasta puhumattakaan.
|
|

